null Naatus: Juoksen vuosittain tuhansia kilometrejä enkä osaa selittää, miksi

Puheenvuorot

Naatus: Juoksen vuosittain tuhansia kilometrejä enkä osaa selittää, miksi

En juokse terveyssyistä tai pitääkseni huolta itsestäni.

Juoksen vuosittain useita tuhansia kilometrejä. Omassa juoksukuplassani se ei ole suuri määrä, mutta monen muun mielestä se on. Ja siksi minulta kysytään usein, miksi juoksen niin paljon. Paitsi että juokseminen vie lähes kaiken vapaa-aikani, se on myös vaativa ja voimille käyvä harrastus. Unen määrä kasvaa, samoin ruokahalu ja muu palautumisen tarve.

Ja vaikka kysymys on minulle tuttu, siihen vastaaminen on aina yhtä vaikeaa. Yleensä pyörittelen jotain ympäripyöreää, kuten että pidän juoksemista enkä osaa olla juoksematta.

Kaikki vastaukset ovat kuitenkin epätarkkoja, ja ne tuntuvat selittelyltä. Useimmille ihmisille en pysty perustelemaan ymmärrettävästi, miksi käytän aikaani johonkin noin turhan oloiseen puuhaan. Ja toisille aktiiviliikkujille ei tarvitse. He tietävät jo.

Harrastukseni herättää usein hämmentyneitä reaktioita. Monille tulee myös tarve alkaa kuvailla omaa lenkkeilyään tai sitä, mitä he ylipäänsä ajattelevat liikkumisesta.

Toiset ottavat juoksumääräni henkilökohtaisena kritiikkinä tai moitteena olettaen, että minusta kaikkien ihmisten tulisi harrastaa juoksemista. Ei pidä. Ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita.

Aktiiviliikkujaa käytetään usein esimerkkinä, kun halutaan kuvata epätervettä suorittamista.

Mielikuvat aktiiviliikkujista ovat vahvoja. Monen mielestä aktiiviliikkuja syö terveellisesti ja hänellä on tiukka itsekuri. Häntä käytetään usein esimerkkinä, kun halutaan kuvata liiallista menestyksen tavoittelua tai epätervettä suorittamista. Samaa ei tapahdu muiden harrastusten kohdalla. Vai joutuuko intohimoisesti tietokonepelejä, puutarhanhoitoa tai kokkaamista harrastava vastaamaan samalla tavalla ihmetteleviin kysymyksiin ajankäytöstä ja harrastuksen järkevyydestä?

Vaikka osaan huonosti perustella sitä, miksi juoksen, tiedän kuitenkin syitä, miksi en juokse.

Minä en juokse terveyssyistä. En juokse laihduttaakseni tai pysyäkseni hyvässä kunnossa, paitsi juoksukunnossa. En myöskään välttele herkkuja tai muutenkaan liiemmälti tarkkaile ruokavaliotani. Juokseminen ei ole minulle tapa huolehtia itsestäni. Tietysti minulla on käynyt tuuri, että vapaa-ajastani ison osan hotkaisee asia, josta on myös terveyshyötyä. Ainakin johonkin rajaan asti.

Juoksen siis paljon ja niin kauan kuin se tuntuu oikealta ja tarpeelliselta. Sen järkevämpää selitystä en osaa antaa.

Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Naatus: Poliitikkojen pitää tehdä päätöksiä, jotka tuntuvat pahoilta

Puheenvuorot

Ekologisinta elämää Euroopassa elänee kreikkalainen asunnoton. Sen sijaan jokainen suomalainen on syyllinen EU:n suurimpaan energiankulutukseen.





Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.