null Naatus: Poliitikkojen pitää tehdä päätöksiä, jotka tuntuvat pahoilta

Naatus: Poliitikkojen pitää tehdä päätöksiä, jotka tuntuvat pahoilta

Ekologisinta elämää Euroopassa elänee kreikkalainen asunnoton. Sen sijaan jokainen suomalainen on syyllinen EU:n suurimpaan energiankulutukseen.

Olemme lajina laiskaa ja mukavuudenhaluista sakkia. Kristinuskon käsite perisynti kuvaa ihmisen taipumusta tehdä asioita, joita ei pitäisi tehdä. Ja toisinpäin: emme ole niin hyviä kuin haluaisimme olla.

Ilmastonmuutos ja energian hinnan nousu kuumentavat tunteita ja saavat ihmiset syyttelemään päättäjiä ja tosiaan. Ja kuitenkin, kaikenlaisen kulutuksen vähentäminen on ainoa vaihtoehto niin ilmasto- kuin sotakriisinkin ratkaisussa. Suurin uhka olemme me ailahtelevat ihmiset, joiden mielipiteet tottelevat tunteita. 

Ilmastokriisin hoitaminen on tyssännyt kerta toisensa jälkeen siihen, että poliitikot eivät uskalla tehdä tehokkaita ratkaisuja, koska äänestäjät eivät tykkää niistä. 

Yhteiskunnallinen keskustelu paljastaa meidät. Kotona viihtyvä marjastaja ei suostu siihen, että autoilu kallistuu. Sen sijaan hänen mielestään lento- ja laivamatkailusta pitäisi tehdä kerta kaikkiaan niin kallista, että se vähenee vaikka väkisin. Mitä järkeä on kellua merellä syömässä sushia, kun voi ajaa autolla Lappiin poimimaan hilloja? 

Ihmiset vaativat tiukempaa kuria niihin asioihin, joista eivät itse ole kiinnostuneita ja vähättelevät niiden vaikutusta, joita itse harrastavat. Luottokorttilaskuista voi siis lukea, miten asiat kenenkin mielestä tulisi hoitaa. 

Toisten syytteleminen ja heidän ratkaisujensa arvosteleminen on paitsi typerää myös epärehellistä. 

Näemme tarkasti roskan kaverin silmässä, mutta emme huomaa, että omassamme on hirsi. 
Ja kuitenkin, toisten syytteleminen ja heidän ratkaisujensa arvosteleminen on paitsi typerää myös epärehellistä. 

Jo Suomessa asuminen tekee meistä syyllisiä. Jos siis keskusteluun osallistuminen edellyttää oman elämäntavan mallikelpoisuutta, on lähes jokaisen oltava hiljaa. EU:ssa sellainen oikeus saattaisi olla lähinnä asunnottomalla kreikkalaisella. 

Asumme maassa, jossa energiankulutus on EU:n suurinta. Tämä johtuu paitsi teollisuudesta, myös siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä maa on asumiskelvoton ilman törkeää lämmittämiseen kuluvaa energialaskua. 

Suomen kaltaisessa korkean elintason maassa omien etujen ja mukavuudenhalun vastaisten toimien vaatiminen päättäjiltä on ainoa oikea tapa toimia. Sen lisäksi voimme edellyttää selkärankaa ja kestävämpää elämäntapaa vain itseltämme.  
 

Kirjoittaja on viestijä, kestävyysjuoksija ja kirkon uskollinen palvelija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: