Näin Hintikka ja Holma arvioivat toista kierrosta
Toinen heistä on tuleva Espoon hiippakunnan piispa.

Toinen heistä on tuleva Espoon hiippakunnan piispa.

Näin Hintikka ja Holma arvioivat toista kierrosta

Tämä ei ole sukupuolivaali, Espoon piispanvaalin jatkoon menneet ehdokkaat painottavat.

Espoon hiippakunnan piispanvaalissa toiselle kierrokselle ylsivät Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, teologian tohtori Kaisamari Hintikka ja jumalanpalveluselämän kouluttaja, teologian tohtori Juhani Holma.

Hintikan äänisaalis oli 338 ja Holman 172. Mitkä ovat fiilikset nyt?

– Hyvät fiilikset totta kai! Hyvät ja kiitolliset sekä luottavaiset, Hintikka luonnehtii.

– Tulos sinänsä ei yllättänyt, sillä ennakkoon kantansa kertoneiden suhde oli hyvin samansuuntainen kuin vaalitulos. Mutta totta kai sitä jännitti, sillä koskaanhan ei voi etukäteen tietää, hän sanoo.

Myös Holma on tyytyväinen.

– Ihan hyvät fiilikset. Totta kai toivoin, että toiselle kierrokselle mentäisiin, ja tässä olen nippa nappa. Tällä mennään eteenpäin, sanoo Holma.

– Tämä on hyvin looginen lopputulos, kun sitä katsoo rovastikunnittain, Holma sanoo.

”Omat vahvuuteni ovat kansainvälisyydessä”

Espoon piispanvaalin ensimmäisellä kierroksella oli ehdolla kaksi naista ja kaksi miestä. Ehdokkaan sukupuoli erottuu myös toisella kierroksella. Mitä muita eroja ehdokkaat näkevät toisissaan?

– En tässä sitä sukupuolta pitäisi ensimmäisenä asiana. Meillä on Juhanin kanssa omat asiantuntija-alueemme. Toisen kierroksen lopputulos riippuu paljolti siitä, mitä äänestäjät painottavat. Juhani tulee vahvalla seurakuntakokemuksella ja vahvalla jumalanpalveluselämän ja pappien koulutuksen tuntemuksella, Kaisamari Hintikka arvioi.

– Omat vahvuuteni ovat kansainväliset ekumeeniset suhteet ja uskontodialogi sekä kirkon yhteiskuntasuhteet, eli miten kirkko keskustelee yhteiskunnassa ja osallistuu kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen. Molemmilla on vahvat asiantuntemusalueet, mutta siinä mielessä on kiintoisaa, että ne ovat niin erilaiset, hän sanoo.

”Toivon, että seurakuntatyön kokemus painaa”

Myöskään Juhani Holma ei halua korostaa sukupuolta. Entä muut erot suhteessa vastaehdokkaaseen?

– Sitä on vaikea sanoa. Kyllä minulla on Kaisamari Hintikan kanssa aika lailla samanlaiset hahmotukset. Totta kai itse ajattelen, että toisella kierroksella voisi olla paino seurakuntatyön kokemuksella, Holma sanoo.

– Sukupuoliasetelma ei ole ainoa asia, jolla on merkitystä. En osaa sanoa suuria teemoja, joissa olisi eroja. Työhistoriamme ovat tietenkin erilaiset, ja toivon äänestäjien pohtivan sitä puoleen ja toiseen, Holma sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi