Hyvä uutinen: Naisten Pankki teki huiman tuloksen keräämällä 15 miljoonaa kehitysmaiden naisille
Keräysvaroilla on tuettu 12 vuoden ajan naisten ja tyttöjen yrittäjyyttä ja koulutusta eri maanosissa.
Komea tulos ei tullut Naisten Pankin ohjausryhmän puheenjohtajalle Anni Vepsäläiselle yllätyksenä.
– Verkoston varainhankinta on ollut selvässä kasvussa viime vuosina. Siihen ovat merkittävästi vaikuttaneet kuukausilahjoittajat ja yli 3000 vapaaehtoista toimijaa kotimaassa ja ulkomailla.
Vepsäläinen arvelee Naisten Pankin toiminnan vetävän, koska ihmisten tietoisuus näistä asioista on lisääntynyt. Naisten ja tyttöjen tukeminen on myös Suomen valtion kehitysyhteistyössä yhtenä painopistealueena.
– Valtion kehitysyhteistyöhankkeita voidaan täydentää yksityisillä hankkeilla. Naisten Pankille on syntynyt positiivisuuden kierre, joka on vain koko ajan vahvistunut. Ihmiset ovat kokeneet, että kehitysmaiden tilanteeseen voi vaikuttaa yksi nainen kerrallaan.
Naisten Pankilla on ollut 12 vuoden aikana useita kymmeniä hankkeita eri maanosissa. Niiden piirissä on ollut 60 000 naista ja tyttöä.
Verkoston pyrkimyksenä on ollut nyt keskittyä harvempiin hankkeisiin pitkäjänteisemmin. Uusimpia niistä ovat naisten lukutaitoon panostaminen Keski-Afrikan tasavallassa, paikallisen varainhankinnan tukeminen Nepalissa sekä jordanialaisten naisten ja syyrialaisten pakolaisten tukeminen Jordaniassa.
10 vuotta kävelytapahtumia
Naisten pankki on hankkinut keräysvaroja myös kävely- ja golftapahtumilla. Kävele naiselle ammatti järjestetään syyskuun puolivälissä 10. kerran. Siihen liittyy sata tapahtumaa kotimaassa ja ulkomailla. Tavoitteena on kerätä 100 000 euroa kehitysmaiden naisten koulutuksen ja työllistymisen tukemiseksi.
– Kävelytapahtuma kertoo siitä, että volyymia löytyy. Kävelemällä pidämme huolta myös omasta ja toistemme hyvinvoinnista, Anni Vepsäläinen sanoo.
Kävelytapahtumista moni järjestetään pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Vantaalla niitä on peräti kolme: yksi Länsi-Vantaalla, yksi Hakunilassa ja yksi Tikkurilan ja Korson alueella.
– Naisten Pankin toiminta on hajaantunut Vantaalla näille alueille. Minusta on vain hyvä, että hyvän asian puolesta toimitaan monessa paikassa, sanoo Tikkurilan aluetta edustavan Naisten Pankki Vantaa ry:n puheenjohtaja Sirpa Luostarinen.
– Yhdistyksemme on osallistunut myös erilaisiin Tikkurilassa pidettäviin tapahtumiin. Vastaanotto on ollut hyvä, koska Naisten Pankin imago koetaan niin positiiviseksi.
Voimakas motivaatio auttaa
Anni Vepsäläinen on ollut Naisten Pankin toiminnassa mukana alusta lähtien. Kaikki lähti siitä, että hän osallistui vuonna 2007 Kirkon Ulkomaanavun järjestämälle Liberian-matkalle, jonne oli kutsuttu eri alojen vaikuttajanaisia pohtimaan, miten edistää naisten asemaa kehitysmaissa.
– Matkan aikana meille mukana olleille tuli voimakas motivaatio auttaa. Perustimme Naisten Pankin, koska halusimme tukea kehitysmaiden naisia pitkäkestoisesti antamalla heille eväitä oman elinkeinon ja omaehtoisen toimeentulon rakentamiseen. Teemme tässä työssä edelleen yhteistyötä Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
Otsikko muutettu 23.8. klo 14.10.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kävele naiselle ammatti Tapiolassa – ammatin kautta nainen oppii arvostamaan itseään ja kouluttaa myös tyttärensä
AjankohtaistaKymmenen vuotta sitten Marita Johansson loi hyvää tekevästä kävelykonseptista espoolaismallin, jolla on ollut kauaskantoiset seuraukset.