Oletko rakastunut? Toimi näin!
Emme löydä valmiina juuri oikeaa kumppania, vaan onnistunut ihmissuhde pitää rakentaa yhdessä, Kari Kiianmaa muistuttaa.

Emme löydä valmiina juuri oikeaa kumppania, vaan onnistunut ihmissuhde pitää rakentaa yhdessä, Kari Kiianmaa muistuttaa.

Oletko rakastunut? Toimi näin!

Ihminen, joka ottaa itse vastuun onnellisuudestaan, pärjää parisuhteessa paremmin kuin se, joka odottaa, että toinen ihminen tekee hänet onnelliseksi, vinkkaa parisuhdeterapeutti Kari Kiianmaa.

Rakastuminen on hieno asia, mutta samalla se voi olla ansa. Onnistumiseen puolison valinnassa tarvitaan myös järkeä.

Näin sanoo psykologi ja parisuhdeterapeutti Kari Kiianmaa. Hän on kohdannut työssään lukemattomia suomalaisia pariskuntia. Suhteen alkuvaihetta eläville pareille hän suosittelee avointa ja realistista asennetta.

– Rakastuminen voi tuottaa pari vuotta kestävän onnen. Kun se loppuu, moni kysyy, kuka puolisoni on ja miksi emme puhu toistemme kanssa.

Vakka kantensa valitsee

Samat asiat, joihin toisessa ihmisessä ihastui, saattavat ajan myötä ruveta ärsyttämään. Niin käy helposti esimerkiksi silloin, kun ylivastuullinen ihminen, joka on tottunut huolehtimaan kaikesta, ihastuu toisen rentoon elämänasenteeseen.

Ilmiötä selittää Kiianmaan mukaan se, että ihmiset etsivät parisuhteesta täydennystä itselleen. Siksi hän ei usko toistuvaan ”huonoon tuuriin” parinvalinnassa. Lähempänä todellisuutta on vanha sanonta ”vakka kantensa valitsee”.

– Mitä enemmän haluat täydentää itseäsi toisen kautta, sitä jäykempi suhteesta tulee. Silloin kumppania ei nähdä sellaisena kuin hän on, vaan omien tarpeiden ja toiveiden läpi, Kiianmaa sanoo.

Ongelmien taustalta löytyy usein lapsuuden perheessä opittuja tapoja etsiä rakkautta ja hyväksyntää. Uudessa tilanteessa nämä mallit eivät toimi. Silloin suhteen käsikirjoituksen muuttaminen tulee ajankohtaiseksi.

– Parisuhteen käsikirjoitusta kannattaa muuttaa sellaiseksi, että se vastaa aikuisen elämän tarpeita, Kiianmaa sanoo.

Monet pariskunnat sitovat itsensä oravanpyörään, jossa onni ankkuroidaan kiiltokuvamaiseen elämään.

Etsikää yhteinen visio

Rakastuneille pareille Kiianmaa antaa yksinkertaisen ohjeen: keskustelkaa siitä, minkälainen visio teillä on yhteisestä hyvästä elämästä. Näin voitte välttää ajautumisen puolisoiden väliseen valtataisteluun.

– Jos kumpikin yrittää toteuttaa oman visionsa elämästä, puolisot saattavat ajautua toistensa kilpailijoiksi ja vastustajiksi. Puolisot, jotka tavoittelevat yhdessä samanlaisia asioita, ovat samalla puolella.

Kiianmaa ei tarkoita yhteisellä visiolla vain sitä, minkälaisen talon, auton ja kylpyhuoneen kaakelit puolisot haluavat. Ulkoisia asioita tärkeämpiä ovat arvokysymykset kuten se, kuinka tärkeänä he pitävät läheisiä ihmissuhteita.

– Monet pariskunnat sitovat itsensä oravanpyörään, jossa onni ankkuroidaan kiiltokuvamaiseen elämään. Silloin puolisot joutuvat tekemään sen eteen niin paljon töitä, että aika ja voimat eivät riitä ihmissuhteesta nauttimiseen.

Näin annat toiselle tilaa

Kuunnellessaan suomalaisia pariskuntia Kiianmaa on löytänyt myös myönteisiä lainalaisuuksia. Tärkein niistä on tämä: itsetuntemus parantaa onnistumisen mahdollisuuksia, koska se vähentää riippuvuutta parisuhteesta.

– Kun ihminen tuntee itsensä, hän ei pane toista ihmistä vastuuseen omasta onnestaan, vaan antaa toiselle tilaa olla sellainen kuin on.

Itsetuntemusta voi Kiianmaan mukaan kasvattaa kysymällä sellaisia kysymyksiä kuin ”kuka minä olen?” ja ”elänkö niin, että elämäni vastaa aitoihin tarpeisiini?”. Näin opimme vähitellen rakastamaan itseämme riittävästi, hyväksymään puutteemme ja tekemän asioita, joita tarvitsemme.

Parisuhteessa oleville Kiianmaa ehdottaa harjoitusta, jonka voi tehdä päivittäin.

– Tee itsellesi jotakin hyvää joka päivä. Se antaa suhteelle liikkumavaraa ja parantaa puolisoiden mahdollisuuksia rakentaa onnellinen parisuhde.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi