Oulunkylän vanhan kirkon nimi saattaa vaihtua – Puukirkko-nimi kulkee jo kansan suussa
Nimenmuutos on valmistautumista siihen, että seurakunta luopuu vuonna 1972 valmistuneesta uudemmasta kirkostaan muutaman vuoden sisällä.
Oulunkylän vanha kirkko saattaa pian olla viralliselta nimeltään Puukirkko. Oulunkylän seurakuntaneuvosto hyväksyi nimenmuutoksen omalta osaltaan kesäkuussa, ja seuraavaksi asia etenee yhteiseen kirkkoneuvostoon, joka puolestaan pyytää asiasta lausunnon Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistötoimistolta. Paikalliset asukkaat ovat toisinaan puhuneet Oulunkylän vanhasta kirkosta puukirkkona ja uudemmasta tiilikirkkona, joten muutos ei ole suuri.
Nimenmuutos on valmistautumista tulevaan: muutaman vuoden päästä seurakunnalla ei enää ole vanhaa ja uudempaa kirkkoa. Seurakunta on päättänyt luopua vuonna 1972 valmistuneesta Oulunkylän kirkosta vuoden 2025 loppuun mennessä, jolloin tontin vuokrasopimus Helsingin kaupungin kanssa päättyy. Kuntokartoituksessa todettiin, että kirkko on tullut elinkaarensa päähän ja vaatisi mittavan peruskorjauksen.
– Tavoitteena on, että vuoden 2025 aikana tontti palautuisi kaupungille ja kirkko olisi purettu. Toiminta siirtyy muihin seurakuntamme tiloihin. Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset Oulunkylän kirkolta siirtyvät vanhaan kirkkoon, Oulunkylän seurakunnan kirkkoherra Ulla Kosonen kertoo.
Seurakunta järjestää toimintaa myös Käpylän kirkossa sekä Maunulan kirkossa, joka puolestaan on ruotsinkielisen Petrus församlingin pääkirkko.
Ihmiset ovat suhtautuneet nimeen hyvin myönteisesti.
Vaikka kirkon nimenmuutosprosessi on vielä kesken, Puukirkko-nimeen ja rakennuksen monipuolisempaan käyttöön totutellaan jo. Kesä-heinäkuussa seurakunnalla on Kesäkeskiviikot Puukirkolla -tapahtumia, joissa on tarjolla yhteislaulua, jäätelöä, mehua ja kahvia.
– Olemme ottaneet etumatkaa ja lähteneet testaamaan nimeä. Olen kysynyt useilta seurakuntalaisryhmiltä ja seurakuntalaisilta, miltä nimi kuulostaa. Kukaan ei ole sanonut, että kuulostaa oudolta tai onpa huono idea, päinvastoin. Ihmiset ovat suhtautuneet nimeen hyvin myönteisesti, Kosonen sanoo.
Puukirkko valmistui vuonna 1905 evankelisen liikkeen rukoushuoneeksi. Oulunkylän seurakunnan kirkko siitä tuli vuonna 1919. Kun tiilikirkko valmistui Teinintielle vuonna 1972, Siltavoudintiellä olevaa puista kirkkoa alettiin kutsua Oulunkylän vanhaksi kirkoksi.
Kaupunginosassa, jonne on rakennettu ja rakennetaan parhaillaan uusia koteja, vanhalla rakennuksella on entistä suurempi arvo, kirkkoherra ajattelee. Ihmisten suussa kulkeneen nimen ottaminen viralliseksi sopii tähän hyvin.
– Näin vahvistetaan alueen historiaa ja nostetaan yli 100 vuotta täällä ollutta rakennusta esiin. Monet tuntevat sen vähintään ulkoa, moni myös sisältä.
Juttua korjattu 13.7. klo 11.55. Lisätty tieto siitä, että Maunulan kirkko on Petrus församlingin pääkirkko.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Oulunkylän vanhan kirkon nimi on nyt Oulunkylän puukirkko
AjankohtaistaNimenmuutos on valmistautumista tulevaan: tulevaisuudessa seurakunnalla ei ole enää vanhaa ja uudempaa kirkkoa Oulunkylässä.