null Pääkaupunkiseudun seurakunnat käynnistävät rippileirejään  – jumalanpalveluksiin pääsee 1.6. alkaen tiukoin rajoituksin

Rippileirit voivat alkaa, sillä hallitus lievensi kokoontumisrajoituksia 50 henkilöön.

Rippileirit voivat alkaa, sillä hallitus lievensi kokoontumisrajoituksia 50 henkilöön.

Ajankohtaista

Pääkaupunkiseudun seurakunnat käynnistävät rippileirejään  – jumalanpalveluksiin pääsee 1.6. alkaen tiukoin rajoituksin

Vantaalla osa rippileireistä pidetään jo kesäkuun puolella, Espoossa leirejä ei pidetä ennen juhannusta, Helsingissä alkukesän leirejä siirretään syksyyn. Jumalanpalveluksissa on 50 hengen rajoitus.

Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakunnat aloittavat kesän rippikouluja osin eritahtisesti. Pääsääntö on, että alkukesän leirejä perutaan ja siirretään. Helsingissä odotellaan vielä lisätietoa aluehallintovirastosta. Kukin seurakunta tiedottaa leirien tilanteesta tarkemmin rippikoululaisille ja heidän vanhemmilleen, kun kunkin rippikouluryhmän tilanne selviää.

Kaikki seurakunnat haluavat tarjota nuorille mahdollisuuden leirikokemukseen, vaikka se merkitsisi leirin siirtoa tai uutta rippikouluryhmää. Muu opetus on osin jo käynnissä verkon kautta ja loppujenkin ryhmien osalta sitä käynnistellään.

Espoosta osa nuorista ilmoittautuu uudelleen

Espoon seurakunnat kertoo tiedotteessaan, että alkukesän rippileirit perutaan juhannukseen saakka. Elokuun alkuun lisätään uusia leirejä ja olemassa oleviin ryhmiin lisätään paikkoja. Kesäkuulta peruuntuneiden leirien nuorille avataan uudelleen ilmoittautuminen, jossa he pääsevät valitsemaan näistä vaihtoehdoista.

Uudelleen ilmoittautumisesta ja uusista leiriajankohdista on Espoossa lähtenyt tieto koteihin jo tällä viikolla suoraan nuorten kotiseurakunnista. Rippikouluihin ilmoittaudutaan toukokuun viikolla 20 ja rippikoululainen saa tiedon uudesta ryhmästään 25.5.

Alkukesän päivärippikoulut, joissa ei ole leiriolosuhteita, toteutetaan Espoossa suunnitellusti kokoontumisohjeita noudattaen ja myös niihin otetaan lisää nuoria.

Espoo kertoo myös konfirmaatioista. Ne aikataulutetaan uudelleen. Koska vielä ei ole selvyyttä, mitä kokoontumisrajaa konfirmaatioihin sovelletaan, niistä tiedotetaan erikseen. Rippikoulun käynyt nuori voi osallistua tarvittaessa myös jonkin toisen ryhmän konfirmaatioon.

Kirkot odottavat kirkkokansaa. Tungosta sinne ei synny, sillä väkimäärää rajoitetaan. Kuvassa on Vantaan Pyhän Laurin kirkko.

Kirkot odottavat kirkkokansaa. Tungosta sinne ei synny, sillä väkimäärää rajoitetaan. Kuvassa on Vantaan Pyhän Laurin kirkko.

Helsinki siirtää osan leireistä syksyyn

Vantaan seurakunnat kertoo, että kesäkuusta alkaen myös rippileiri on mahdollinen. Seurakunnat tiedottavat ryhmäkohtaisista käytännöistä kutakin ryhmää koskien erikseen. 

–  Helsingin seurakunnat haluavat tarjota rippikoululaisille leirikokemuksen poikkeusolojenkin keskellä. Ripari on monen nuoren kesän kohokohta ja yksi ikimuistoisimpia vaiheita elämässä. Odotamme aluehallintovirastolta suosituksia ja linjauksia lähipäivinä ennen kuin pystymme tarkemmin kertomaan, miten leirit toteutetaan, Helsingin kirkkoherrainkokouksen puheenjohtaja Johan Westerlund sanoo.

Hänen mukaansa Helsingin alkukesän rippikouluja siirretään ainakin osin syksyyn, mutta niissäkin päivä- ja verkko-opetusta voidaan jo käynnistää. Monien ryhmien opetus on verkossa jo käynnissä.

Kesäkerhoja voi olla, Mustasaari pysyy suljettuna

Helsinki ja Vantaa kertovat myös, että seurakunnissa toimivat koululaisten iltapäiväkerhot aloittavat toimintansa sen mukaisesti kuin koulutoiminta käynnistyy. Peruskouluopetus kouluilla alkaa 14.5. hallituksen päätöksen mukaisesti.

Vantaalla lasten, nuorten ja perheiden päivätoimintaa järjestetään mahdollisuuksien mukaan niin, että toimintaan osallistuu enintään 50 henkilöä kerrallaan. Monet ryhmät ja kerhot ovat normaaliin tapaan kesätauolla koulujen loma-ajan.

Koululaisten ensimmäisten lomaviikkojen aikana eli kesäkuun alussa monet Helsingin seurakunnat järjestävät ala-asteikäisten päiväleirejä alkuperäisten suunnitelmien mukaan: näihin niin sanottuihin kesäkerhoihin voi osallistua enintään 50 henkilöä. Seurakunnat järjestävät kesän aikana erilaista lasten, nuorten ja perheiden päivätoimintaa.

Seurasaaren selällä sijaitseva suosittu päiväretkikohde Mustasaari pidetään suljettuna toistaiseksi.

Messussa voi olla enintään 50 ihmistä

Entä jumalanpalvelukset, joita monet seurakuntalaiset kertovat odottavansa? Ne aloitetaan kaikkialla pääkaupunkiseudulla siten kuin hallitus ja piispat ohjeistivat: tiukoin rajoituksin.

Helsingin seurakunnat kertovat, että jumalanpalveluksia voidaan järjestää 1.6. alkaen niin, että kirkkotilassa on paikalla seurakuntalaisia. Osallistujia voi kuitenkin olla enintään 50 henkeä. Mikäli kirkkotila on pieni, väkimäärää saatetaan joutua rajaamaan tätä pienemmäksi. Suositus yli 70-vuotiaiden pysymisestä kotonaan on edelleen voimassa, ja seurakunnat pyrkivät välittämään jumalanpalveluksensa verkossa myös kesällä. Seurakunnat päivittävät tietojaan jumalanpalveluksista ja hartauksista verkkosivuilleen.

Vantaalla ja Espoossa jumalanpalveluksiin pääsee niin ikään seurakuntalaisia kesäkuun alusta alkaen. Osallistujia voi olla enintään 50 ja turvallisuus varmistetaan huolehtimalla hygieniasta ja turvaetäisyyksistä. Vantaa tiedotteessa todetaan, että seurakunnat jakavat paikallisesti tarkempia ohjeita. Jos kirkkotila on pieni, väkimäärää voidaan joutua rajaamaan. Jumalanpalveluksia välitetään edelleen seurakuntien sosiaalisen median kanavissa verkossa.

Jumalanpalvelusten tapaan myös kasteisiin, häihin ja hautaan siunaamisiin voi osallistua maksimissaan 50 henkeä paitsi silloin. Jos tila on pieni, väkimäärää rajoitetaan.

Helsingin seurakunnat aikoo kertoa kesän konserttitarjonnasta lisää mahdollisimman pian. Osallistujarajoitukset, turvaetäisyydet ja muut hygieniaohjeet koskevat myös näitä tilaisuuksia.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.