
Pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat mukana Pride-kulkueessa ja puistojuhlassa ja järjestävät myös omaa ohjelmaa viikon teeman mukaisesti. Kuva Pride-kulkueesta 2019.
Pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat mukana Helsinki Pridessa – osa seurakunnista osallistuu myös liputukseen
Pride-viikon ohjelmassa on esimerkiksi messu, vertaistukitapaaminen ja sateenkaarikahvila.
Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakunnat osallistuvat lauantaina 1. heinäkuuta Helsinki Pride-kulkueeseen sekä tapahtuman puistojuhlaan, joka järjestetään Kaivopuistossa. Espoon piispa Kaisamari Hintikka on iltapäivällä tavattavissa puistojuhlassa seurakuntien teltassa.
Seurakunnat ovat tänä vuonna Pride-tapahtuman yhteisökumppani. Pride-viikolla 26.6.–2.7. seurakuntien tarjoamassa ohjelmassa on muun muassa sateenkaarimessu, vertaistukitapaaminen, sateenkaarikahvila ja körttien sateenkaariseurat.
Helsingissä liputetaan Pride-viikolla noin puolessa kaikista seurakunnista. Helsingin seurakuntayhtymän johtajisto päätti toteuttaa liputuksen yhtymän yhteisissä toimipisteissä sekä suosittaa sateenkaariliputuksen järjestämistä seurakunnissa. Seurakunnat päättävät itse, hyödyntävätkö tätä mahdollisuutta. Kaikilla seurakunnilla ei esimerkiksi ole sopivia lipputankoja, joissa liputtaa.
Myös Espoon seurakunnat osallistuvat liputukseen Espoon seurakuntien virastorakennuksessa, Kirkonkulmassa.
Vuosittain järjestettävä Helsinki Pride on ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma, joka edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja hyvinvointia. Tänä vuonna Priden teemana on Joy and Riot – Riemu ja kapina.
Pääkaupunkiseudun seurakuntien Pride-ohjelma
Tiistai 27.6.
Ohitettu-työpaja klo 17–19. Oletko joskus tullut ohitetuksi oman sukupuolesi tai seksuaalisuutesi kanssa seurakunnan tilaisuudessa tai muualla? Millaisen jäljen se on jättänyt? Työpajassa käsitellään ohitetuksi tulemisen kokemuksia. Keskustelemme ja teemme harjoituksia, joissa vanhoja kokemuksia puretaan yhdessä. Lopuksi pyrimme näkemään toisemme sellaisina kuin tänä päivänä olemme. Työpajassa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita. Mukaan mahtuu 20–30 henkilöä. Suosittelemme ilmoittautumista etukäteen: matleena.ikola@evl.fi
Vertaistukitapaaminen sukupuoleltaan moninaisille ja sukupuoltaan pohtiville nuorille klo 17–19. Vertaistukitapaaminen 15–22-vuotiaille transihmisille, intersukupuolisille, muunsukupuolisille, sukupuolettomille tai sukupuoltaan pohtiville nuorille Snellussa, Matteuksenkirkon yläkerrassa, Turunlinnantie 3 (ovisummeri), Helsinki. Periaatteina luottamuksellisuus, itsemäärittely- ja itsemäärittelemättömyysoikeus, oikeus käyttää haluamaansa nimeä ja oikeus kertoa itsestään vain sen verran kuin haluaa. Ohjattua keskustelua paikalle tulevien nuorten toivomista aiheista. Voit jakaa ajatuksiasi muiden kanssa tai vain kuunnella. Tilaisuuden yhteyshenkilö: Lennu Korhonen.
Vantaa Pride klo 15–20. Kirkko Vantaalla on mukana Vantaan kaupungin järjestämässä Vantaa Pridessä Tikkurilan uudella torilla ja kirjastopuistossa. Vantaan seurakuntien työntekijät osallisuvat Tikkurilan kirjastopuistossa järjestettävälle puistopiknikille. Tilaisuuden yhteyshenkilö: Riina Halme.
Keskiviikko 28.6.
Sateenkaarikahvila klo 14–18 Matteuksenkirkon edustalla, Turunlinnantie 3, Helsinki. Tarjolla jutustelua, pihapelejä, kangaskassi- ja katuliitupajat. Kahvilassa on edulliset hinnat. Katuliitupajassa voit piirtää liiduilla omat Pride-terveisesi sateenkaaripolkuun ja kangaskassipajassa voit koristella kangastusseilla itsellesi Pride-kassin (1 e kassimaksu). Sateen sattuessa kahvila, kangaskassipaja ja lautapelejä kirkon aulassa. Tilaisuus on kaikenikäisille. Tilaisuuden yhteyshenkilö: Lennu Korhonen.
Torstai 29.6.
Nuorten aikuisten sateenkaareva lautapeli-iltapäivä klo 13–16 Chapplessa Isossa Omenassa Espoossa. Sateenkaarevassa lautapeli-iltapäivässä pääset haastamaan hyvässä seurassa strategiataitojasi ja onnettaren suosiota. Tilaisuuden yhteyshenkilö: Juha Pohjois-Koivisto.
Perjantai 30.6.
SateenkaariSiipi 13–22-vuotiaille nuorille klo 14–17. Nuorten iltapäivä kivan yhdessäolon, pelailun ja napostelun parissa Leppävaaran seurakunnan nuorisotila Siivessä,Alberganesplanadi 1 (1. kerros). Klo 17 omakustanteinen yhteislähtö Sateenkaarimessuun Kallion kirkkoon. Tilaisuuden yhteyshenkilö: Juha Pohjois-Koivisto
Sateenkaarimessu Kallion kirkossa klo 18. Pappi Aki Kekkonen saarnaa ja liturgina toimii pappi Jaana Partti. Musiikista vastaa kanttori Kimmo Puunenä ja Ääniset-kuoro.
Lauantai 1.7.
Pride-hartaus Helsingin tuomiokirkossa klo 10–12. Mukana hartautta toteuttamassa papit Aki Kekkonen ja Taija Tiilikka, kanttori Matti Vaakanainen, seurakuntaneuvoston jäsen Juha-Pekka Hippi ja joukko seurakuntalaisia. Tilaisuutta voi seurata myös YouTubessa.
Sunnuntai 2.7.
Messu Mustasaaren kappelissa klo 14. Pappina Matleena Ikola.
Sateenkaariseurat klo 16 Helsingin Seuratuvalla, Salomonkatu 17 D. Tilaisuuden yhteyshenkilö: Leena Väyrynen-Si.
Tuomasmessu klo 18 Mikael Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23. Pappina Kati Pirttimaa, juontajana Riitta Silvennoinen. Musiikista vastaa Inna Vintturi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Pääkaupunkiseudun seurakunnat ovat mukana Helsinki Pridessa virallisena yhteistyökumppanina
Ajankohtaista”Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja on sellaisenaan täydellinen ja arvokas”, sanoo Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyönohjaaja ja psykoterapeutti Hensku Kettusaari.
