Pääkirjoitus: Mitä Helsingin kaupungin surkeasta palkkasotkusta voidaan oppia?
Työntekijä ei ole vain rivi jossakin taulukossa vaan ihminen, joka tarvitsee palkkarahansa elämiseensä.
Helsingin kaupungin palkkasotku koskee kipeästi monien pääkaupunkiseudulla asuvien elämää. Mitä tästä murheellisesta sotkusta voidaan oppia?.
Ensinnäkin, että suuri koko ja suurenmoisuus kulkevat harvoin käsi kädessä. Jossain tulee raja vastaan, kuinka suuren joukon asiat iso organisaatio pystyy kätevästi järjestämään, varsinkin jos tarvittavat järjestelmätkin hankitaan siltä omalta isolta organisaatiolta.
Toinen opetus liittyy juuri hankintoihin. Helsingin kaupunki osti palkanmaksujärjestelmänsä kaupungin omalta sidosyksiköltä – sinänsä ihan laillisesti – ilman kilpailutusta ja ilmeisesti ilman normaaliin hankintasopimukseen liittyviä sanktioita siitä, miten palvelun tarjoaja sitten toimii, jos tuote osoittautuu sekundaksi eikä toimi, kuten luvattiin.
Reilu kilpailu ja sen myötä syntyvät selkeät sopimukset takaavat hyvin toimivilla markkinoilla sen, että mahdolliset vikatilanteet koituvat ensi sijassa palveluntarjoajan eikä niinkään asiakkaan murheeksi.
Tässä on kirkollakin oma murheenkryyninsä. Sen sijaan, että kirkko keskittyisi omaan ydintehtäväänsä, se haluaa hoitaa itse myös maanlaajuisen suurorganisaation (eli itsensä) taloushallinnon sen sijaan, että ostaisi sen palveluna alan ammattilaisilta.
Kirkon palvelukeskuksen Kipan perustaminen kymmenen vuotta sitten on lisännyt seurakuntien taloushallinnon kuluja kymmeniä miljoonia euroja ilman, että tuon kirkon oman monopolin palvelu olisi merkittävästi aiempaa parempaa ja sujuvampaa.
Kun yhteisö on liian suuri, siitä tulee myös etäinen ja turhan byrokraattinen.
Kolmas opetus on läheisyyden merkitys. Kun yhteisö on liian suuri, siitä tulee myös etäinen ja turhan byrokraattinen. Päätökset pitäisi tehdä mahdollisimman lähellä niitä, joita päätökset koskevat. Silloin palkansaajakaan ei ole vain rivi jossakin taulukossa vaan ihminen, joka tarvitsee palkkarahansa elämiseensä.
Lähipäätösperiaate tuli laajemmin keskusteluun katolisen sosiaaliopin piirissä 1930-luvulla. Silloin se kohdistui ennen kaikkea totalitarismin uhkaan, ja sillä on paljon annettavaa edelleen – EU:sta aina valtion, kuntien ja seurakuntien hallintoon asti.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja.
jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli:
