Pääkirjoitus: Raamattu kuvaa taivaan valtaviksi sateenkaarihäiksi
Kuolemanjälkeisestä todellisuudesta voi puhua vain vertauksin ja kuvin. Keskeinen Raamatun kuva taivaan riemuista on iloinen hääjuhla, jossa morsiamen sukupuolella ei ole mitään merkitystä.
Pride-viikkoa vietetään totuttuun tapaan, vaikkakaan ei koronan vuoksi aivan totutulla tavalla. Tuttua on myös se, että pääkaupunkiseudun luterilaiset seurakunnat ovat vahvasti mukana tässä ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumassa.
Keskustelu samaa sukupuolta olevien kirkkohäistä kuplii edelleen voimakkaana, eikä kirkon tervetulotoivotus seksuaalivähemmistöihin kuuluville ihmisille ikävä kyllä ole erityisen selkeä eikä yksituumainen.
Kirkko ja kaupungin levikkialueen piispat Kaisamari Hintikka ja Teemu Laajasalo tosin ovat suorin sanoin toivottaneet kaikki parit tervetulleiksi alttarille. Arvostan.
Kirkolta oli alun alkaen tyhmää ryhtyä tarjoamaan homoille light-rukoushetkiä.
Häät ovat tärkeä rituaali. Avioliittoon vihkiminen ei ole vain tylsä hallinnollinen toimenpide, vaan sillä on suuri symbolinen arvo. Juuri siksi kysymys siitä, mitä edellytyksiä kirkko asettaa vihittäville pariskunnille, herättää niin paljon intohimoja.
Kirkon pitäisi pikemminkin innostaa ihmisiä kirkkohäihin kuin torjua tulijoita. Vaatimus siitä, että kummankin puolison tulee olla kirkon jäsen, on täysin turhanaikainen. Hyvin riittäisi, että toinen vihittävistä kuuluu kirkkoon.
Kirkolta oli alun alkaen tosi tyhmää ryhtyä tarjoamaan homoille joitakin light-rukoushetkiä kirkkohäiden sijaan. Sellainen ei tunnu vastaantulolta vaan torjunnalta.
Taivaan iloista voi puhua vain vertauksin ja kuvin. Yksi raamatullinen kuva taivaasta on hääjuhla. Eivätkä ne ole mitkä tahansa häät vaan Karitsan häät. Tuo Karitsa isolla koolla on Jeesus, Jumalan karitsa. Hänen morsiamensa on seurakunta. Koko sekalainen seurakunta.
Karitsan häät ovat siis varsinaiset sateenkaarihäät – paitsi sen takia, että Raamatussa sateenkaari on merkki Jumalan pelastavasta liitosta, myös siksi, että morsiamen sukupuolella ei ole mitään merkitystä.
Jumalan suurta ja armorikasta huumorintajua osoittaa kauniisti se, että kun kiivainkin homoliittojen vastustajamies kuoltuaan astuu taivaan portista sisään, häntä on siellä vastassa sulhanen, joka katsoo häntä rakastavin silmin kasvoista kasvoihin.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja
jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pääkirjoitus: Taivas on Taunuksen takapenkillä
PuheenvuorotTaivaan ihanuus tulee maan päällä ymmärrettäväksi maanpäällisen autuuden avulla.