null Pääkirjoitus: Sitten kun taivaassa tarjoillaan

Pääkirjoitus: Sitten kun taivaassa tarjoillaan

Pyhäinpäivänä sytytän kynttilän kahdelle tänä vuonna kuolleelle suomalaiselle runoilijalle, Ilpo Tiihoselle ja Sirkka Turkalle. Kumpikin heistä avasi kiehtovia portteja sekä minuun itseeni että koko maailmankaikkeuteen.

Kenelle sinä sytytät pyhäinpäivän kynttilän tänä vuonna? Ketä sinulla on ikävä, ketä suret? Kenen elämästä ja ystävyydestä kiität?

Elonkorjuun aikaan vietettävä pyhäinpäivä on haikea ilojuhla. Se muistuttaa sekä katoavaisuudesta että siitä hyvästä, mitä me ihmiset jo pelkällä olemassaolollamme voimme toisillemme antaa.

Minä sytytän pyhäinpäivän kynttiläni kahdelle hiljattain kuolleelle runoilijalle, Ilpo Tiihoselle ja Sirkka Turkalle. Kumpikin heistä onnistui runoillaan kolistelemaan ja hiipimään minua hyvin lähelle ja avaamaan minulle kiehtovia portteja sekä omaan itseeni että koko maailmankaikkeuteen. Suruuni kietoutuu lämmin kiitos.

Näiden kahden kuolleen runoilijan tuotannosta löytyy sitä paitsi valtava määrää hyvää luettavaa juuri pyhäinpäivään. Vaikka nyt esimerkiksi ­Ilpo Tiihosen Nuku rapussa, Reiska vuodelta 1992. Runo katsoo myötätuntoisin silmin asunnotonta laitapuolen kulkijaa: Nuku rapussa, Reiska, / et unohtumaan / pääse sitten kun taivaassa / tarjoillaan.

Tiihosen taivaassa ei ole harppuja, päärlyportteja eikä kultaisia katuja, mutta tyynyn Reiska saa siellä ­päänsä alle: Nuku rapussa, Reiska, / ­sut ­koulutetaan / siellä taivaassa tyynylle / uudestaan.

Katoavaisuus, kuluminen ja kuolema ovat kaiken elollisen osa, ja siihen meidän täytyy täällä tyytyä. Ja silti elämän liekki ei sammu.

Sirkka Turkan runoissa kuolema ja suru tulevat usein vastaan. Elämä on lyhyt ja unohdus pitkä. Katoavaisuus, kuluminen ja kuolema ovat kaiken elollisen osa, ja siihen meidän täytyy täällä tyytyä. Ja silti elämän liekki ei sammu. Kuten Turkan runossa kokoelmassa Vaikka on kesä vuodelta 1983:

Olen tuntenut elämän kosketuksen. / Nähnyt katseen, joka kulki / sortuvaa siltaa pitkin. / Olen nähnyt iankaikkiset puut. / Kuoleman tunnen. / Olen nähnyt ­Elämän Puun. / Se palaa.

Pyhäinpäivänä me paljastamme päämme kuoleman majesteetin edessä. Me kristityt kuitenkin uskomme, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Elämän Puu palaa. Viimeisen sanan sanoo rakastava Jumala, joka – kuten Jobin kirjassa Raamatussa sanotaan – on viimeisenä seisova multien päällä.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja. 
jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: