Pääkirjoitus: Suomi on Pohjoismaiden mestari aborttilukujen alhaisuudessa

Pääkirjoitus: Suomi on Pohjoismaiden mestari aborttilukujen alhaisuudessa

Koulujen terveystieto vähentää raskauden keskeytyksiä paljon tehokkaammin kuin moralistinen horror-propaganda.

Suomessa tehdään vuosi vuodelta vähemmän abort­teja. Erityisesti alle kaksikymmentävuotiaille tehtävät raskaudenkeskeytykset ovat vähentyneet viime vuosina merkittävästi, sillä niiden määrä on Suomessa puolittunut 2000-­luvun alusta.

Kansainvälisessä vertailussa Suomi näyttäytyy raskaudenkeskeytysten mallimaana. Täällä tehdään vähiten abortteja kaikista Pohjoismaista.

Suomessa tehdään vuosittain kahdeksan aborttia tuhatta hedelmällisessä iässä olevaa naista kohti, kun Ruotsissa luku on kaksinkertainen.

Suomen naapurimaita alhaisemmat aborttiluvut eivät ole lainkaan Timo Soinin ja Mika Ebelingin kaltaisten moralistien ansiota. 2000-luvun alusta lähtien kouluissa opetettu terveystieto on vähentänyt raskauksien keskeyttämisiä paljon tehokkaammin kuin kiihkeiden abortin vastustajien levittämä horror-propaganda.

Suomen aborttilaki on edellyttävinään perusteita, joita käytännössä ei kuitenkaan edellytetä.

Ero muiden Pohjoismaiden lukuihin selittyy myös sillä, että meidän lainsäädäntömme on naapureitamme tiukempi. Meillä abortin tekemiseen pitää olla joko terveydellinen tai sosiaalinen syy. Käytännössä abortin saa silti jokainen sitä haluava.

Tavallaan suomalainen laki on hurskasteleva. Se on ikään kuin edellyttävinään joitakin perusteita, joita ei sitten kuitenkaan edellytetä. Valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehdään sosiaalisin perustein alkuraskaudesta.

Pitäisikö lakia sitten höllentää ja sallia varhainen abortti ilman erityistä syytä? Ei pitäisi. Ero täysin vapaaseen aborttiin on siinä, että nyt raskauden keskeytystä haluava joutuu kuitenkin perustelemaan tarpeensa ja keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa. Hän saa myös ehkäisyneuvontaa.

Jos lakia taas tiukennettaisiin, raskaudenkeskeytysten määrä tuskin vähenisi. Silloin niitä tekisivät muut kuin ammattilaiset ja muilla välineillä kuin turvallisilla lääkkeillä. Ei kiitos paluuta siihen maailmaan.


Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin päätoimittaja
jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi