– Olin ollut elokuvani kuplassa, kun todellisuus iski silmille. Tempauduin tähän päivään tehdessämme kuvauksia synagogassa. Sen portilla oli kynttilöitä ja kukkakimppuja Hamasin terroritekojen uhrien muistoksi, Klaus Härö kertoo. Ei koskaan yksin -elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2024. Sen pääosassa nähdään Ville Virtanen. Kuva Andres Teiss / Matila Röhr Productions.
Tovi toisen saappaissa – ohjaaja Klaus Härö eläytyy elokuvissaan ihmisten kohtaloihin ja vaikeisiin valintoihin
Elokuvaohjaaja Klaus Härö on tarinankertoja ja vakaumuksellinen kristitty. Parhaillaan hän tekee 1930- ja 40-lukujen Helsinkiin sijoittuvaa elokuvaa juutalaisia pelastaneesta Abraham Stilleristä.
Klaus Härön ohjaaman ja yhdessä Jimmy Karlssonin kanssa käsikirjoittaman Ei koskaan yksin -elokuvan kuvaukset ovat päättyneet. Näin rennolta ja vapautuneelta Härö ei ole vaikuttanut varmaan minkään elokuvansa tekoprosessin tiimellyksessä, vaikka aihe on kaikkea muuta kuin kepeä.
Suomi luovutti natsi-Saksaan kahdeksan juutalaispakolaista, joista vain yksi selviytyi keskitysleiriltä hengissä.
– He kaikki olivat turhia uhreja. Miksi Suomen piti antaa heidät? Vain koska joku halusi olla hyvää pataa sodan oletettujen voittajien kanssa, Härö kritisoi.
1930- ja 40-lukujen Helsinkiin sijoittuva elokuva kertoo kauppias Abraham Stilleristä, joka pyrki pelastamaan juutalaispakolaisia joutumasta keskitysleirille.
– Antisemitismi ei ole uusi asia vaan vanha rumilus, joka nostaa uudelleen ja uudelleen päätään. Päällimmäinen syy tehdä tämä elokuva ei ollut kuitenkaan juutalaisvastaisuuden kuvaaminen vaan yhden juutalaisten auttajan tarinan kertominen.
Elokuvaohjaaja ei ota kantaa politiikkaan ja ideologioihin, vaan pyrkii pääsemään ”vereslihaisen lähelle” pakolaisten pelastajan persoonaa.
Ville Virtasen esittämä Stiller – toimittaja Ruben Stillerin isoisä – oli juutalaisessa seurakunnassa legendaarinen hahmo, joka sai lempinimen Mensch. Se merkitsee ihmistä isolla i:llä.
– Stillerin kautta halusin miettiä, miten ihminen sitoutuu auttamaan muita, kun se saattaa maksaa itselle niin paljon. Kannattaako edes yrittää, kun tietoa lopputuloksesta ei ole? Kuuluuko asia minulle?
Pahimmillaan auttaja joutuu valitsemaan elämän ja kuoleman välillä.
– Me näemme elokuvissa usein päähenkilön, joka maksaa kalliisti jostakin oikeaksi kokemastaan asiasta. Kristus on tällaisten hahmojen suuri esikuva, mutta hän on vielä paljon enemmän kuin vain väärinymmärretty oikeustaistelija.
Anna ääni äänettömille
Kovilla olevat, kiusatut ja syrjityt yksilöt tai vähemmistöt sekä ihmissuhteensa ihan itse sössineet ja sivuraiteelle joutuneet tyypit ovat olleet usein keskiössä Klaus Härön elokuvissa.
– Yritän antaa äänen niille, joiden oma ääni ei kuulu. Tässä ajassa nostetaan helposti peukku ylös tai alas, toisia puolustetaan tai vihataan. Ihmiset pitäisi nähdä monipuolisemmin.
Härö kokee, että elokuvan voima on mahdollisuudessa päästä hyvin lähelle yksittäistä ihmistä. Sitä kautta voidaan koskettaa katsojia.
– Kaikilla elokuvillani olen pyrkinyt samastumispinnan tarjoamiseen, jotta pääsisimme näkemään erilaisten ihmisten sisään. Toivon itsekin lähteväni aina elokuvateatterista ulos niin, että olen päässyt hetkeksi jonkun toisen saappaisiin.
Lähimmäisten tilanteeseen eläytyminen ja tarvittaessa auttaminen on olennainen osa Härön ajattelua. Hän sanoo kunnioittavansa suuresti kaikkia niitä, jotka ovat valinneet empaattisen ja altruistisen toisten auttamisen tien.
– Omaishoitajat, vapaaehtoistyöntekijät, sairaanhoitajat, opettajat, sosiaalityöntekijät, papit… He ovat arvostukseni top-listalla. Yhtä lailla moni toimitusjohtaja saattaa vapaa-ajallaan auttaa läheisiään tai sairasta puolisoaan.
Tuntematon mestari -elokuvassa vanha taidekauppias (Heikki Nousiainen) saa tilaisuuden tutustua ainoaan tyttäreensä (Pirjo Lonka), johon on kauan sitten katkaissut välit. Kuva Cata Portin.
Lempeä katse antisankareihin
Klaus Härö ei ole taiteilijana mustan huumorin tai viiltävän ironian ystävä, vaan hänen elokuvissaan suhtaudutaan hankalasti käyttäytyviin ja epäkypsiinkin antisankareihin lempeästi ja ymmärtäväisesti.
– Meillä on maailmalla paljon sellaista taide-elokuvaa, joka on kyllä kekseliästä ja briljanttia, mutta lopputulema saattaa olla hyvinkin mustaa, kyynistä tai hedonistista.
Härö näyttää ajattelevan, että hankalatkin ihmissuhteet voivat korjaantua tai vähintään parantua, jos hyvää tahtoa vain on, ja jos armo käy oikeudesta.
Esimerkiksi Tuntemattomassa mestarissa (2019) vanha taidekauppias saa tilaisuuden tutustua ainoaan tyttäreensä, johon on katkaissut kauan sitten tylysti välit.
– Osoitan mielelläni elokuvissani kohti ihmisen välistä sovintoa. Olen käsitellyt tätä teemaa myös omassa elämässäni.
Omakohtaisista aineksista ammentavassa teoksessa Elämää kuoleman jälkeen (2020) törmäyskurssilla ovat äreä isä ja aikuistunut poika, joiden pitäisi järjestää äidin hautajaiset.
– Niin kauan kuin aikuinen lapsi ei tee sovintoa puutteellisten vanhempiensa ikävien puolien kanssa, hän ei pysty olemaan sinut itsensäkään kanssa, Härö tietää.
Härön tuorein elokuva Rakkaani merikapteeni kertoo iäkkäiden ihmisten rakkaudesta sekä isän ja tyttären sovinnon vaikeudesta. Päärooleissa ovat James Cosmo ja Bríd Brennan. Kuva Making Movies Oy.
Usko sovintoon uhriutumatta
Ruudussa ja suoratoistopalveluissa nähtävissä olevassa elokuvassa Rakkaani merikapteeni (2022) Klaus Härö jatkaa vanhempien ja lasten vaikeiden suhteiden työstämistä.
Marttyyrimainen nelikymppinen tytär Grace siivoaa isänsä kotia ja laittaa tälle ruokaa. Vanha merikarhu ei apua kaipaa, eikä osaa kiittämättömänä ihmisenä arvostaa sitä.
Nimi Grace merkitsee armoa, mutta tytär on kykenemätön antamaan anteeksi isälleen. Grace janoaa kiitosta siitä uhrista ja työstä, minkä on tehnyt vanhempiensa puolesta, mutta rakkautta ja kiitollisuutta ei voi väkipakolla vaatia.
Tyttären hankkimalle kodinhoitajallekaan kapteeni ei anna alkuun mahdollisuutta yhteyteen vaan potkut. Seniorien rakkaussuhde siitä silti syntyy.
– Aikuisessa lapsessa nostaa päätään kateus, katkeruus ja mustasukkaisuus. On surullista, että oman isän kaipuu estää sallimasta hänelle uutta rakkautta.
Jos lapsi on saanut epäoikeudenmukaista ja huonoa kohtelua, kurjista kokemuksista on ymmärrettävästi vaikea päästä yli.
– Mutta koko aikuisikäänsä ei voi käyttää katkeraan uhriutumiseen ja vanhempien syyttämiseen. Ihmisen on hyvä antaa anteeksi, Härö sanoo.
Härö painottaa, että kristitylle kyseessä ei ole vain vahva suositus vaan välttämättömyys: kun ihminen on saanut anteeksi Jumalalta, hänet on kutsuttu antamaan anteeksi läheisilleen.
Aina niin onnellisesti ei käy. Katsoja saa jännittää, ehtivätkö katkera Grace ja jäärä isä sopia ennen kuin hauraasta vanhuksesta aika jättää.
Äideistä parhain on Klaus Härön läpimurtoelokuva vuodelta 2005. Siinä sotalapseksi Ruotsiin lähetetty Eero (Topi Majaniemi) yrittää sopeutua uuteen kotimaahan. Kuva Matila Röhr Productions.
Puolusta aina heikompia
Klaus Härö puolustaa tuotannossaan ponnekkaasti pieniä ja heikkoja, jotka ovat isompiensa armoilla.
Näkymättömän Elinan (2003) nimihenkilö oirehtii isänsä kuolemaa ja joutuu opettajansa kiusaamaksi.
Läpimurtoteos Äideistä parhain (2005) kertoo Ruotsiin lähetetystä sotalapsesta, joka kokee kaksinkertaisen hylkäämisen jouduttuaan jättämään kasvattiperheensä ja palaamaan Suomeen.
Uusi ihminen -elokuvassa (2007) 17-vuotias köyhän perheen tyttö joutuu äitinsä kuoltua naisten työkotiin. Hän taistelee oikeudestaan äitiyteen pakkosteriloinnin uhan alla.
Neuvostoliiton diktatuurin alla olleeseen Viroon sijoittuvan Miekkailijan (2015) teemana on aikuisen ratkaiseva rooli lasten elämässä ja yksilön eettinen taipumattomuus systeemissä, joka sortaa ihmisiä.
– Haluaisin samaistua Miekkailijan päähenkilön eettiseen tiukkuuteen ja kompromissittomuuteen, mutta olisi suureellista sanoa, että olisin niin kuin hän. Mietin usein, millainen olisin tosipaikan tullen – eläisinkö niin kuin uskon?
Ehkä usko näkyy taustalla
Jokseenkin kaikissa Klaus Härön elokuvissa voi aistia vakavan eettisen pohdinnan ja ihmisarvon puolustamisen lisäksi myös tietyn hengellisen syväulottuvuuden.
Jotkut ovat odottaneet kristityksi tunnustautuneelta taiteilijalta tyhjentävää elokuvallista esitystä uskosta, mutta mies puhuu mieluummin asiasta suusanallisesti. Hänen mielestään elokuva helposti kärjistää ja yksinkertaistaa monimutkaisia asioita tavalla, joka ei tee uskolle oikeutta.
– En tee uskonnollisia opetuselokuvia, saati jotakin sanomaa julistavaa propagandaa, mutta ehkä usko näkyy töitteni taustalla. Toivon, että elokuvani jättäisi katsojaan jäljen, joka olisi rakentava ja hyvä.
Omat havainnot, elämänkokemukset ja -katsomukset välittyvät taideteoksiin usein tiedostamallakin tavalla, ja sitä kautta Härön töihin on epäilemättä tarttunut myös kristillistä tematiikkaa.
– Tavoitteenani ei ole ollut kuitenkaan tehdä kristillisiä teoksia, joihin sijoittaisin vaikkapa tuhlaajapoikia tai muita raamatullisia hahmoja.
Kristilliset kysymyksenasettelut tulevat selkeimmin esiin mestariteoksessa Postia pappi Jaakobille (2009). Vuonna 2022 yli 10 000 Helsingin Sanomien lukijaa valitsi sen 2000-luvun koskettavimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi.
– Edes tämän aiheen kohdalla en ajatellut, että se olisi kristillinen vertauskuva, vaikka siinä kerrotaankin hyvin tärkeästä asiasta eli armosta ja ihmisenä kelpaamisesta, Härö sanoo.
Hän sai käsikirjoituksen Jaana Makkoselta yllättäen ja pyytämättä postissa ja viehättyi tämän tavasta käsitellä uskoa karhean lämpimällä otteella.
Makkosen innoittajana oli vankilapastori Markku Yli-Mäyry (1942–2023), josta tehdyn tv-dokumentin nähtyään hän oli halunnut kirjoittaa armosta ja hyvyydestä.
Postia pappi Jaakobille on valittu yhdeksi 2000-luvun koskettavimmista kotimaisista elokuvista. Se kertoo sokeasta papista (Heikki Nousiainen), joka saa avustajakseen murhasta armahdetun elinkautisvangin (Kaarina Hazard). Kuva Jolle Onnismaa.
Armon tarve inspiroi taiteilijaa
Elokuvassa sokea pappi Jaakob saa avustajakseen murhasta armahdetun elinkautisvangin. Katkeroitunut Leila ei usko mihinkään, eikä toivo elämältä mitään. Hän ei edes halunnut ulos vankilasta, sillä selli on myös paatuneen naisen sielun sisäinen tila.
Leilan vastentahtoisena tehtävänä on lukea Jaakobille ääneen ihmisten lähettämiä rukous- ja avunpyyntöjä ja vastata kirjeisiin sanelun mukaisesti.
– Leila vääntelee turhautuneena naamaansa lukiessaan kirjeitä. Elin itsekin 16 vuotta ei-kristittynä ja ymmärrän hyvin, miten vieraalta rukoileminen voi tuntua, Klaus Härö kertoo.
– Vastakkaisten maailmankatsomusten kontrasti ja yhteentörmäys oli kutkuttavan kiinnostava sytyke elokuvan tekemiselle.
Kun posteljooni lakkaa tylyn Leilan takia kiikuttamasta kirjeitä, turhautunut pappi menee pois tolaltaan: eivätkö ihmiset ja Jumala enää tarvitse häntä?
Elävää Jumalaa ei enää ole, on vain syvä hiljaisuus. Pahoin ränsistynyt pappila muistuttaa menneen maailman menetetystä uskosta ja rapistuneista arvoista.
Pappi uskoi omiin ansioihinsa armonvälittäjänä ja hengellisiin sankaritekoihinsa, kunnes kaikki ylpeyden rippeetkin riisuttiin. Tappaja taas kuvittelee olevansa niin suuri syntinen, ettei armoa riitä hänelle.
Teoksessa ohjaajaa inspiroinut teema oli juuri armon tarve.
– Jokainen meistä rikkoo periaatteitaan ja tarvitsee toisen ihmisen tai Jumalan anteeksiantoa. Mielellään molempien. Armo tuo toivoa myös silloin kuin elämästä ei tule toivotun kaltaista.
Kun ihmismielen pimeys ja synkkyys käyvät suureksi, loistavat armon väläykset sitäkin kirkkaammin. Raadollinen totuus ihmisten heikkoudesta ei jää Härön elokuvissa viimeiseksi sanaksi ja kuvaksi.
Hän avaa teoksissaan usein kauniisti ja koskettavasti sovituksen ja armon mahdollisuuden, vähintään ilon ja armon vilauksin.
”Olen erittäin kiitollinen Kirkon Mediasäätiön tuesta”
Kirkon Mediasäätiön tarkoituksena on – luterilaiselta arvoperustalta lähtien – tukea ja edistää uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä.
Klaus Härö on käsitellyt kautta tuotantonsa tähän linjaukseen osuvia teemoja, kuten jokaisen ihmisarvoa, anteeksiantoa ja uudelleen aloittamisen mahdollisuutta.
Humaania ja kristillisiin arvoihin sopivaa ajattelua ilmentäneisiin elokuviinsa hän on saanut tukea Kirkon Mediasäätiöltä.
– Säätiö tukee hyviksi katsomiaan hankkeita, muttei pyri vaikuttamaan tekijöiden työn sisältöön, Härö sanoo.
Hän korostaa, että koko budjetin kannalta verrattain vähäinenkin tuki voi olla olennaisen tärkeä. Vaikkapa parikymmentä tuhatta euroa saattaa joskus ratkaista, aloitetaanko elokuvan tekeminen.
– Olen erittäin kiitollinen Kirkon Mediasäätiön tuesta. Koen sen paitsi kannustavana myös haastavana: En saa leipiintyä työhöni, vaan minun on aina mietittävä loppuun saakka, miksi haluan tehdä juuri tämän elokuvan.
Ohjaaja toivoo aina, että hänen työnsä herättäisivät ajatuksia ja vastakaikua – ja saisivat jotain hyvää aikaiseksi. Hän on ehtinyt osallistua jonkin verran kirkollisiin tilaisuuksiin, joissa on näytetty elokuvia ja keskusteltu niistä.
– Tapahtumat ovat olleet antoisia. Ne ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia tulla seurakuntaan. Uskon, että seurakunnat voisivat käyttää työssään enemmänkin elokuvia, jotka ovat erinomaisia keskustelunavaajia.
Kirkon mediasäätiö
Perustettu vuonna 2005.
Perustajina 24 seurakuntaa ja seurakuntayhtymää sekä Kirkkohallitus.
Tukee ohjelma- ja elokuvatuotantoja, jotka käsittelevät uskontoa, etiikkaa ja elämän syviä kysymyksiä.
Jakaa tukea vuosittain noin 200 000 euroa.
Tekee yhteistyötä mm. Ylen, AVEKin ja Suomen elokuvasäätiön kanssa.
Kirkon mediasäätiö on tukenut useita Klaus Härön elokuvia, kuten elokuvia Postia pappi Jaakobille, Dagmamman, Tuntematon mestari, Miekkailija, Elämä kuoleman jälkeen, Rakkaani merikapteeni, sekä tekeillä oleva Ei koskaan yksin – Nie Allein.
Lisätietoja: kirkonmediasaatio.fi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun ohjaaja Klaus Härön äiti kuoli, lääkäri sanoi, että suru on kasa hiekkaa, joka pitää kantaa pois
Hyvä elämäPalkitun elokuvaohjaajan uusin teos sisältää omaelämäkerrallisia elementtejä, sillä siinäkin isä suree puolisoa ja poika äitiä.
