Paavalin seurakunnan kirkkoturvan piirissä oleva turvapaikanhakija palautettiin Irakiin
Poliisi palautti kirkkoturvan piirissä olleen turvapaikanhakijan Irakiin. Kuvan poliisi ei liity juttuun. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisi palautti kirkkoturvan piirissä olleen turvapaikanhakijan Irakiin. Kuvan poliisi ei liity juttuun. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Paavalin seurakunnan kirkkoturvan piirissä oleva turvapaikanhakija palautettiin Irakiin

Seurakunta ei ota uusia ihmisiä kirkkoturvan piiriin puoleen vuoteen.

Poliisi on tiistaina 27. helmikuuta palauttanut Paavalin seurakunnan kirkkoturvan piirissä olevan turvapaikanhakijan Irakiin.

Kirkkoherra Kari Kanalan mukaan lääkäri oli määrännyt turvapaikanhakijan lentokieltoon viime sunnuntaina.

– Tosi pettynyt fiilis. On ikävää nähdä, että poliisi ei ottanut huomioon lääkärin lausuntoa eikä muita yksilön oikeusturvan kannalta tärkeitä asioita.

– Hän lähti Irakiin ilman matkustusasiakirjoja. Olemme huolissamme, mitä hänelle tapahtuu.

Kanala korostaa, että seurakunnan tarjoama kirkkoturva ei lopu Suomen rajojen ulkopuolella.

– Kirkko on globaali. Haluamme mahdollisuuksien mukaan tukea häntä myös Irakissa ja pitää yhteyttä. Aina on totta kai rukous, mutta on muitakin konkreettisia keinoja.

Nyt on hetkeksi jonkin toisen seurakunnan vuoro.

– Kirkkoherra Kari Kanala

Kanala kertoo olevansa huolissaan siitä, mitä Suomessa tapahtuu, jos ihmisoikeussopimuksia ei noudateta. Hän muistuttaa, että Paavalin seurakunnan kirkkoturvan piirissä oleva mies ei ole ainoa turvapaikanhakija, jota ollaan palauttamassa, vaikka tilanne kotimaassa on vaarallinen.

– Meidän tehtävämme on kuitenkin toimia yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan, ja niitä täytyy kunnioittaa.

Kanala on linjannut, että Paavalin seurakunta ei puoleen vuoteen ota uusia ihmisiä kirkkoturvan piiriin.

– Nämä ovat työläitä, raskaita ja väsyttäviä prosesseja. Nyt on hetkeksi jonkin toisen seurakunnan vuoro.

Tänään Irakiin palautettu turvapaikanhakija pelkää kotimaassaan kunniaväkivaltaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi