Paavi kielsi tupakan myymisen Vatikaanissa – erikoinen tulolähde kuihtuu
Verotuksen takia tupakkatuotteet ovat olleet Vatikaanissa selvästi halvempia kuin Italiassa. Niiden myynnistä on tullut 10 miljoonan euron tulot.
Paavi Franciscus on kieltänyt tupakan myymisen Vatikaanissa ensi vuoden alusta alkaen. Asiasta kertoo muun muassa katolista kirkkoa käsittelevä Crux-lehti.
Vatikaanin tiedottajan Greg Burken mukaan syy on yksinkertainen: "Pyhä istuin ei voi edesauttaa toimintaa, joka selvästi vahingoittaa ihmisten terveyttä." Maailman terveysjärjestön mukaan yli seitsemän miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain tupakoinnin aiheuttamiin oireisiin.
Vatikaani menettää samalla pienen bisneksen. Italiassa tupakkatuotteita verotetaan tiukemmin kuin Vatikaanissa, minkä takia monet italialaiset ovat käyneet ostamassa tupakkansa kirkkovaltiosta. Vatikaanin asukkaat ja työntekijät ovat myös voineet ostaa kuukausittain viisi kartonkia tupakkaa lisäalennuksella ja myydä niitä eteenpäin. Vatikaani on tienannut tupakkakaupalla jopa 10 miljoonaa euroa vuodessa. Tiedottaja Burke totesi, että vaikka tupakan myyminen on tuonut Vatikaanille tuloja, tulot eivät ole terveyshaittojen arvoisia.
Vatikaani sallii kuitenkin jatkossakin sikarien myymisen, koska niiden savua ei vedetä henkeen.
Muokattu 11.11.: dollarit muutettu euroiksi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Paavi Franciscus rohkaisi äitejä imettämään kirkossa
AjankohtaistaMonessa maassa keskustellaan siitä, missä saa imettää ja missä ei. Paavi on puhunut toistamiseen kirkossa imettämisen puolesta.