Pakilan vuonna 2018 käyty kirkkoherranvaali menee täysin uusiksi – tällä kertaa uuden kirkkoherran pääsevät valitsemaan seurakuntalaiset
Taustalla on hallinto-oikeuden tekemä päätös, jonka mukaan valinta oli lainvastainen. Vt. kirkkoherra Tiia Valve-Tuovinen harkitsee virkaan hakemista.
Pakilan seurakunnan vuonna 2018 toimitettu kirkkoherranvaali joudutaan käymään uudestaan ensi vuonna siten, että kirkkoherran valitsevat luottamushenkilöiden sijaan seurakuntalaiset.
Pakilan seurakuntaneuvosto valitsi kirkkoherraksi Tiia Valve-Tuovisen vuonna 2018, mutta valinnasta tehtiin kaksi oikaisuvaatimusta. Toisen oikaisuvaatimuksen teki joukko seurakuntalaisia, toisen samaa virkaa hakenut pappi Antti Yli-Opas. Seurakuntaneuvosto hylkäsi molemmat oikaisuvaatimukset joulukuussa 2018, mutta asia eteni vielä hallinto-oikeuteen.
Hallinto-oikeus ei käsitellyt seurakuntalaisten tekemää oikaisupyyntöä, sillä se ei saapunut määräaikaan mennessä, mutta katsoi, että seurakuntaneuvoston ei olisi pitänyt kumota Antti Yli-Oppaan oikaisuvaatimusta. Hallinto-oikeuden arvion mukaan molemmat hakijat olivat sinänsä päteviä, mutta Yli-Opas oli Valve-Tuovista ansioituneempi. Soveltuvuuskokeessa Yli-Opas todettiin kirkkoherran virkaan sopivammaksi. Hallinto-oikeus tulkitsi, että kirkkoherran valinnassa hakijoiden sukupuoli on saattanut vaikuttaa.
”Vaalitapa puhdistaa ilmaa”
Tiistaina 9. marraskuuta kokoontunut Pakilan seurakuntaneuvosto päätti, että seuraavaksi kirkkoherranvaali käydään siten, että kirkkoherrasta päättävät seurakuntalaiset. Tähän vaalitapaan päädyttiin äänin 11–3.
Seurakuntaneuvoston puheenjohtajan Samuel Kopperoisen mukaan se, että kirkkoherranvaali joudutaan käymään uudestaan, on herättänyt luottamushenkilöissä monenlaisia tunteita ja kysymyksiä.
– Itse ajattelen niin, että valitusoikeus on seurausta kirkon julkisoikeudellisesta asemasta. Meillä on verotusoikeus, ja meitä valvotaan ja seurataan. Valitusoikeus on oikeusturvan tae.
Itse olin kansanvaalin kannalla, koska epäselvässä tilanteessa se puhdistaa ilmaa.
Kirkkoherran valinnassa ei voida palata siihen asetelmaan, mikä se oli vuonna 2018. Tuolloin virkaa hakeneiden tilanteet ovat muuttuneet, esimerkiksi Antti Yli-Opas työskentelee nykyään Laihian kirkkoherrana.
Samuel Kopperoisen mukaan seurakuntaneuvosto kävi vaalitavasta pitkän keskustelun.
– Näen molemmissa vaalitavoissa vahvuuksia ja heikkouksia, eikä päätöksenteko ollut helppo. Itse olin kansanvaalin kannalla, koska epäselvässä tilanteessa se puhdistaa ilmaa, Kopperoinen sanoo.
Kopperoisen mukaan se, että seurakuntalaiset saavat nyt vaikuttaa, on samalla mahdollisuus tuoda seurakuntaa lähemmäs ihmisiä.
– Meidän seurakunnassa kirkkoonkuulumisprosentti on Helsingin korkein. Seurakunta on verkostoitunut ja tekee paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa. Uskon, että mielenkiintoa löytyy.
Vt. kirkkoherra ei ole tehnyt lopullista päätöstä
Pakilan seurakunnan vt. kirkkoherra Tiia Valve-Tuovinen pitää tällä viikolla tehtyä ratkaisua hyvänä.
– Tämä on uuden sivun avaaminen, mikä on varmasti hyvä seurakunnan kannalta. Työyhteisön kannalta on tietysti ikävää, että prosessi on ollut pitkä. Toimin vt. kirkkoherrana niin kauan kun tilanne on tämä, Valve-Tuovinen sanoo.
Tiia Valve-Tuovinen ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, hakeeko tehtävään.
– Minulta on kysytty sitä ja pyydetty hakemaan, mutta olen sanonut, että mietin asiaa. Tykkään kyllä tästä työstä ja harkitsen vakavasti, että haen.
Seuraavaksi Pakilan seurakuntaneuvosto pyytää Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulilta Pakilan seurakunnan kirkkoherran viran auki julistamista. Tämän jälkeen Helsingin tuomiokapituli tekee vaaliehdotuksen, jossa se asettaa hakijoista ehdolle kolme ansioituneinta, joista seurakuntalaiset valitsevat kirkkoherran. Ennen vaaliehdotuksen tekemistä tuomiokapituli voi pyytää seurakuntaneuvostolta lausunnon virkaa hakeneista kelpoisista hakijoista.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tiia Valve-Tuovinen valittiin äänivyöryllä kirkkoherraksi – ”Pakilan vahvuus on kylämäinen yhteisö”
AjankohtaistaTiia Valve-Tuovinen kertoo saaneensa seurakuntalaisilta vaalien aikana viestejä siitä, että nyt tarvitaan toivon sanomaa.