Pakilan kirkkoherran tehtävään vain kaksi hakijaa, joista toinen on toiminut vt. kirkkoherrana
Vuonna 2018 kirkkoherran valitsivat luottamushenkilöt, seuraavaksi valitsemaan pääsevät seurakuntalaiset. Ehdolla ovat Tiia Valve-Tuovinen ja Henrik Wikström.
Helsinkiläisen Pakilan seurakunnan kirkkoherraksi pyrkii kaksi hakijaa, tehtävää vt. kirkkoherrana hoitanut pappi Tiia Valve-Tuovinen sekä Agricolaliikkeen toiminnanjohtaja, Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pappi Henrik Wikström. Hän on ollut aiemmin pappina myös Pakilan seurakunnassa. Koska Valve-Tuovinen haki virkaa, uudeksi vt. kirkkoherraksi on nimitetty Mari Auvinen, joka hoitaa tehtävää siihen asti, kunnes kirkkoherran virka täytetään. Valve-Tuovinen pysyy seurakunnan pappina.
Pakilassa seurakuntalaiset pääsevät itse valitsemaan kirkkoherran kirkkoherranvaalissa. Pakilan seurakuntaneuvosto päätti vaalitavasta marraskuussa 2021.
Pakilan tulevan kirkkoherranvaalin taustalla on vuonna 2018 käydystä kirkkoherranvaalista tehty valitus ja sitä seurannut hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan valinta oli lainvastainen. Pakilan seurakuntaneuvosto valitsi vuonna 2018 kirkkoherraksi Valve-Tuovisen, mutta valinnasta tehtiin kaksi oikaisuvaatimusta, joista toinen eteni aina hallinto-oikeuteen asti. Hallinto-oikeuden mukaan molemmat hakijat olivat päteviä, mutta toinen ehdokas Antti Yli-Opas oli ansioituneempi. Hallinto-oikeus tulkitsi, että hakijan sukupuolella on saattanut olla vaikutusta. Nykyään Laihian kirkkoherrana toimiva Antti Yli-Opas ei enää uudestaan hakenut virkaan.
Pakilan seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Samuel Kopperoinen sanoi Kirkko ja kaupungin haastattelussa marraskuussa, että kirkkoherran valinta kansanvaalilla puhdistaa ilmaa epäselvän tilanteen jälkeen.
Juttua päivitetty 20.1.2022 klo 15.50. Lisätty tieto Mari Auvisen siirtymisestä vt. kirkkoherraksi.
Juttua päivitetty 21.1.2022 klo 13.00. Lisätty tieto, että Henrik Wikström on ollut pappina Pakilassa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tiia Valve-Tuovinen valittiin äänivyöryllä kirkkoherraksi – ”Pakilan vahvuus on kylämäinen yhteisö”
AjankohtaistaTiia Valve-Tuovinen kertoo saaneensa seurakuntalaisilta vaalien aikana viestejä siitä, että nyt tarvitaan toivon sanomaa.