null Leikkaa ja liimaa seurakuntien askarteluilloissa – itsetehdyt joulukortit ja -koristeet kertovat, että vastaanottajaa on ajateltu pitkään

Sakset ovat oiva työväline askartelussa.

Sakset ovat oiva työväline askartelussa.

Ajankohtaista

Leikkaa ja liimaa seurakuntien askarteluilloissa – itsetehdyt joulukortit ja -koristeet kertovat, että vastaanottajaa on ajateltu pitkään

Vantaan seurakuntien askartelutuokioissa työstetään paperia, pahvia ja silkkipaperia.

Ensimmäiset askartelunsa Satu Vähäkotamäki muistaa tehneensä Kivistön kirkon tyttökerhossa tokaluokkalaisena.

– Askartelimme kerhossa joulukortteja. Niitä sitten lähetettiin muillekin kuin omille tuttaville, hän muistelee.

Sittemmin Vähäkotamäki on ohjannut itse ja ohjaa myös tänä vuonna jouluaskarteluja Kivistön kirkolla.

– Ensimmäiseltä koulutukseltani olen ohjaustoiminnan artesaani. Askarteluohjaajille on vähän töitä, joten löysin tieni lastenohjaajaksi. Tässä työssä saa tehdä kaikenlaisia kätten töitä lasten kanssa.

Vähäkotamäki työskentelee Vantaankosken seurakunnassa. Hänen työpisteensä oli kolmetoista vuotta vain Kivistön kirkko, mutta nykyisin hän kiertää muuallakin Vantaankosken seurakunnan alueella.

– Tekee ihan hyvää nähdä seurakunnan eri kerhopaikkoja ja eri alueilla asuvia perheitä, Vähäkotamäki toteaa.

Jokaisen teos on hyvä

Kotonaan Myyrmäessä Satu Vähäkotamäki tekee onnittelukortteja, sitoo kirjoja ja ompelee vaatteita. Viimeksi hän ompeli kummipojalleen vampyyriasun. Kun Vähäkotamäki katselee kotona televisiota, hän neuloo.

– Täytyy myöntää, että kokouksissakin olen yksi niistä, joilla on aina neuletyö kädessä. Pystyn keskittymään paremmin, kun saan samalla tehdä käsilläni jotakin.

Joulukorttien tekeminen on Vähäkotamäelle joka vuotinen ihanuus.

– Niitä tehdessä pääsee laskeutumaan joulun odotukseen.

Itsetehdyt joulukortit kertovat siitä, että kortin saajaa on ajateltu pitkään.

Itsetehdyt joulukortit kertovat siitä, että kortin saajaa on ajateltu pitkään.

Askartelujen ideat lähtevät Vähäkotamäen mukaan käytettävistä materiaaleista, valmiin työn käyttötarkoituksesta ja askartelijoiden iästä. ”Leikkaa ja liimaa” on hyvä alku.

– Kivistön kirkon jouluaskarteluillassa pysymme varmaan paperi-pahvi-silkkipaperilinjalla. Ne ovat monille kaikkein tutuimpia materiaaleja. Jokainen askartelee omilla taidoillaan, ja jokaisen teos on sellaisenaan hyvä, Vähäkotamäki sanoo.

Askartelemisessa Vähäkotamäkeä kiehtoo se, että siinä saa aikaiseksi jotakin konkreettista. Lastenohjaajan työn lopputulosta ei heti näe.

– Lapsia tapaa ja ohjaa joka päivä, mutta heidän parissaan tehty työ tulee esille ehkä vasta vuosien kuluttua. Askartelussa näkee kättensä jäljen samoin tein, ja on bonusta, jos tehty askartelu ilahduttaa toisia ihmisiä.

Askartelemalla voi ilahduttaa vanhuksia

Kivistön kirkolla jouluaskarteluja ohjaavat Satu Vähäkotamäen lisäksi lastenohjaajat Satu Karonen ja Jenny Nikkanen.

Askartelut tehdään omaan käyttöön. Lisäksi voi halutessaan osallistua yhteisöaskarteluun, eli tehdä joulukoristeita, jotka diakoniatyöntekijät vievät Vantaankosken seurakunnan alueella sijaitseviin vanhusten hoitolaitoksiin.

– Aikaisempina vuosina minua on ilahduttanut se, kuinka innokkaasti perheet ovat halunneet askarrella jouluiloa myös yksinäisille vanhuksille, Vähäkotamäki kertoo.

Seurakuntien askarteluilloissa voi tehdä kotiin uudet joulukoristeet.

Seurakuntien askarteluilloissa voi tehdä kotiin uudet joulukoristeet.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Yhteisöruokailujen vapaaehtoiset saivat Vantaan kaupungilta tunnustuksen vuoden vapaaehtoisteosta

Ajankohtaista

Esimerkiksi Yhteinen pöytä ei toimisi ilman vapaaehtoisia. Yhteisöruokailuja on seurakuntien, järjestöjen ja kaupungin tiloissa.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.