Papit suhtautuvat yliluonnollisiin kokemuksiin avoimin mielin
Jaakko Hyttinen on valmis kuuntelemaan ihmisten selittämättömiä kokemuksia eikä hänellä ole tarvetta kiistää niitä. Kuva: Marianna Siitonen

Jaakko Hyttinen on valmis kuuntelemaan ihmisten selittämättömiä kokemuksia eikä hänellä ole tarvetta kiistää niitä. Kuva: Marianna Siitonen

Papit suhtautuvat yliluonnollisiin kokemuksiin avoimin mielin

Todellisuus on muutakin kuin se, mikä voidaan todistaa tai aistein havaita, sanovat papit Jaakko Hyttinen ja Sirkka-Liisa Raunio.

Meidän kulttuurissamme uskonnolliset tai yliluonnollisilta tuntuvat kokemukset jäävät monesti yksityisasioiksi, miettii Tikkurilan seurakunnan pappi Jaakko Hyttinen. Hänelle kerrotaan silloin tällöin niin enkeleistä kuin demoneistakin. Myös valokokemukset ovat tuttuja, samoin se, että ihmiset kokevat etäisyyden yli läheisille tapahtuvia asioita.

Hyttinen on tehnyt seurakuntapapin töitä 11 vuotta. Vuosiin on mahtunut melkoinen määrä hautaan siunaamisia ja surevien omaisten kanssa käytyjä keskusteluja.

– Kun on paljon tekemisissä omaisten kanssa, kuulee toistuvasti siitä, että kuolleet läheiset tulevat juttelemaan. Se ei ole hirveän harvinaista. Yleensä kokemus on myös hyvin positiivinen.

– Luterilaiselle perinteelle ajatus vainajien läsnäolosta on ollut vieras. Toisin on ortodoksisessa kulttuurissa, jossa ajatellaan yleisesti, että poismennyt on neljänkymmenen päivän ajan läsnä ja lähellä, kunnes siirtyy tuonilmaisiin. Mutta vaikka meillä ei ajatella niin, ihmiset silti saattavat kokea niin, Hyttinen kertoo.

Hän on huomannut, että ihmisillä on tarve löytää kuolemaan ja vainajiin liittyville kokemuksilleen omat sanat. Aina ne eivät ole niitä, joita kirkko perinteisesti käyttää, vaan saattavat löytyä esimerkiksi runosta tai laulusta. Taivaasta puhutaan nykyisin harvemmin, sen sijaan saatetaan sanoa esimerkiksi, että vainaja on nyt hyvässä paikassa tai hyvässä tilassa. Tuonpuoleinen ei enää ole jossakin yläilmoissa, vaan ikään kuin toinen, rinnakkainen todellisuus.

Todellisuuden syvä puoli

Ainakaan tätä pappia ei tarvitse arastella, jos jokin kummallinen kokemus askarruttaa.

– En ole kokenut, että niitä täytyisi papilta piilottaa. Kyllä minä mielelläni juttelen ihmisten kanssa niistäkin. Ehkä arkuutta on enemmän ihmisillä itsellään. Erityiset kokemukset ovat niin herkkiä, että niitä suojellaan tietoisesti, Hyttinen miettii.

– Yleensä kukaan tällaisista kertova ei kysele, tapahtuiko niin hänelle oikeasti. Ei minullakaan ole syytä kiistää heidän kokemuksiaan – päinvastoin.

Hyttinen lisää, etteivät erikoiset kokemukset itsessään vielä todista mitään, vaikka niillä kokijalle itselleen olisikin todistusvoimaa.

– Avoimeksi jää, mitä on tämän todellisuuden syvällä puolella. Usko katoaa, jos ei ajatella todellisuuden olevan syvempi kuin empiirinen, aistein havaittava todellisuus.

Hyttisen mukaan kirkossa ollaan joka tapauksessa aina tekemisissä tuonpuoleisen kanssa. Ihmisten hengelliset kokemukset ovat olleet aina kirkossa läsnä ja mahtuvat kirkkoon nykyisinkin.

Usko katoaa, jos ei ajatella todellisuuden olevan syvempi kuin empiirinen, aistein havaittava todellisuus. - Jaakko Hyttinen

Sitten Hyttinen huokaa. Se, mitä hän on juuri sanonut, ei tarkoita sitä, että kaikkeen pitäisi lähteä mukaan.

– Minun mielestäni emme voi kirkossa toimia lääketiedettä vastaan vaan sen kanssa. Esimerkiksi psyykkisesti sairas saattaa sanoittaa sairauttaan demoneiden vaikutuksella. Jos lääkityksen sijaan tarjotaan demonien ulosajoa, se on vastuutonta puoskarointia, Hyttinen sanoo.

– Meidän työmme on enemmän hengellisen ohjauksen puolella. Olemme aina valmiita rukoilemaan ihmisen kanssa, että hän pääsisi eroon pahasta ja vakavista oireista. Mutta meidän pitää olla myös vastuullisia ja kyetä ohjaamaan ihmisiä psyykkisen hoidon piiriin.

Kokemuksista puhuminen vaatii luottamusta

Ihmisten selittämättömät kokemukset ovat tuttuja myös Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan papille Sirkka-Liisa Rauniolle. Hän on aiemmin työskennellyt paitsi seurakuntapappina myös Hiljaisuuden ystävien toiminnanjohtajana ja perehtynyt hengelliseen ohjaukseen.

– Mutta eivät ihmiset tällaisia tule heti suoraan kertomaan. Ne tulevat ilmi yleensä sitten, jos ensin syntyy keskustelua jostakin muusta asiasta. Suomalaisille nämä kokemukset ovat sen verran erityisiä, että moni pelkää leimautumista hörhöksi tai hulluksi. Niistä puhuminen vaatii luottamusta, Raunio lisää.

Hän ei halua selittää kokemuksia pois.

– Uskon, että Jumala haluaa lähestyä meitä paljon enemmän kuin me osaamme ottaa vastaan.

Hänen mukaansa ihmisillä on eri viitekehyksiä, joista he kokemuksiaan tulkitsevat. Kiinteästi kirkkoon ja kristinuskoon sitoutuneet puhuvat Jumala- tai enkelikokemuksista. Enkelikokemuksia on myös uushenkisistä enkelihoidoista kiinnostuneilla. Ne taas, jotka eivät koe olevansa millään lailla hengellisiä tai henkisiä, saattavat vaieta kokemuksistaan kokonaan.

Sirkka-Liisa Raunio toivoo, että ihmisillä olisi matalampi kynnys hakea seurakunnasta hengellistä ohjausta. Kuva: Esko Jämsä

Sirkka-Liisa Raunio toivoo, että ihmisillä olisi matalampi kynnys hakea seurakunnasta hengellistä ohjausta. Kuva: Esko Jämsä

Kokemuksellisuus tulee kirkkoon

Raunio arvioi, että yliluonnolliset tai hengelliset kokemukset ovat suhteellisen yleisiä. Brittiläinen hengellisen ohjauksen uranuurtaja, anglikaanipappi Henry Morgan havahtui parikymmentä vuotta sitten siihen, että silloisen tutkimuksen mukaan yli puolella ihmisistä oli ollut tämäntyyppisiä kokemuksia.

– Morgan oivalsi, että ehkä hengellinen ohjaus voisi auttaa heitä jäsentämään kokemuksiaan. Siinä voitaisiin yhdessä etsiä vastauksia ja tulkintaa. Jos ei ole minkäänlaista tulkintaa, kokemukset voivat olla pelottaviakin. Ihminen saattaa miettiä, tapahtuuko hänelle jotain pahaa tai yrittääkö joku vallata hänet.

Kun Rauniolle kerrotaan jostakin kummasta kokemuksesta, ihan ensimmäisenä hän kiittää kertojaa luottamuksesta. Ihmisellä itsellään saattaa jo kertoessaan olla tulkinta siitä, mistä tapahtuneessa on kyse, ja silloin Raunio kuuntelee sitä. Jos taas ihminen tuntuu tarvitsevan apua kokemuksensa jäsentämiseen, Raunio yrittää sitä antaa.

Kirkko ja kaupungin haastattelussa professori Marja-Liisa Honkasalo arvioi luterilaisen kirkon olevan niin rationaalinen, ettei ihmisten hengellisille kokemuksille ole siellä tilaa. Sirkka-Liisa Raunion mielestä Honkasalon arvio osuu oikeaan.

– Mutta se on muuttumassa. Maailmanlaajuinen karismaattisen hengellisyyden nousu kertoo siitä, että kokemuksellisuudelle ja vahvoille tunteille kaivataan tilaa. Ja vaikka hiljaisuuden liike edustaa hyvin erilaista hengellisyyttä kuin karismaattisuus, myös se korostaa kokemusta ja kokonaisvaltaista hengellisyyttä, Raunio sanoo.

Hänen mielestään kirkon kuuluisi olla paikka, jossa olisi mahdollisuus käsitellä isoja ja tärkeitä elämänkokemuksia hyvässä rohkaisevassa ilmapiirissä. Jos oudot kokemukset askarruttavat, Raunio kehottaa ottamaan yhteyttä omaan seurakuntaan ja pyytämään sieltä hengellistä ohjausta. Ohjaajan ei tarvitse olla pappi, vaan sellaisena voi toimia ihan tavallinen seurakuntalainen, jolla on aktiivinen rukouselämä.

Avainsanoja ja virnistyksiä

Entä onko papeilla itsellään ollut hengellisiä kokemuksia? Sirkka-Liisa Raunio vastaa myöntävästi, mutta lisää, etteivät ne ole olleet mitenkään dramaattisia.

– Omat kokemukseni ovat tapahtuneet yleensä meditaatiossa. Saan joskus sanoja, joiden kanssa sitten teen matkaa pitkäänkin. Ne ovat selittämättömiä kokemuksia. Jokin asia vain tulee, ja tajuan, että se johtaa minua eteenpäin tutkimaan ja antamaan tilaa sellaiselle, johon en aiemmin ole kiinnittänyt huomiota, Raunio kertoo.

Uskon, että Jumala haluaa lähestyä meitä paljon enemmän kuin me osaamme ottaa vastaan. - Sirkka-Liisa Raunio

Ensimmäinen sana, jonka hän meditoidessaan sai, oli luovuus. Tämänhetkinen avainsana puolestaan on kuunteleminen.

Jaakko Hyttisellä on muutama kokemus, joita hän pitää humoristisina – jonkinlaisina todellisuuden virnistyksinä. Hän kertoo esimerkin siitä, kuinka oli saanut valmiiksi psalmia 104 käsittelevän gradunsa ja jättänyt luettelon opintosuorituksistaan tutkintotodistusta varten.

– Ystäväni vei minut sen kunniaksi balettiin. Kun hän antoi minulle lippuni, se oli paikalle 104.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi