Yliluonnollinen kokemus jättää ymmälleen

Yliluonnollinen kokemus jättää ymmälleen

Mitä pitäisi ajatella, kun enkeli koskettaa tai kuollut isoäiti tulee lohduttamaan? Ihmisillä on pyhän ja tuonpuoleisen kokemuksia, joista he tahtovat kertoa ilman, että joutuvat naurunalaiseksi.

"Oli ihan tavallinen arkipäivä töissä. Olin kopiointihommissa, jotka kuuluivat silloiseen työnkuvaani. Aurinko paistoi huoneeseen, oli syksy. Yhtäkkiä tunsin olkapäälläni kevyen kosketuksen. Pyörähdin ympäri, mutta huoneessa ei ollut ketään. Olin vähän kummissani. Kului ehkä muutama viikko ja aloin ihmetellä, kun kuukautiset olivat myöhässä. Tein raskaustestin ja huomasin, että odotan lasta. Silloin tuo kummallinen kosketus ja tieto lapsen odottamisesta yhdistyivät mielessäni niin, että ajattelin: sen täytyi olla enkeli, joka kävi koskettamassa minua. Jos olisin jonkun toisen uskontoinen enkä tietäisi mitään enkelin ilmestymisestä Neitsyt Marialle, olisin varmaan antanut tapahtuneelle jonkun toisen selityksen."

Tämäntapainen kokemus saattaa pysäyttää arjen. Se on aistimuksellinen, sanoinkuvaamaton ja selittämätön. Siihen saattaa liittyä voimakkaita tunteita: se voi täyttää pelolla tai rauhalla. Joskus se muuttaa koko elämän. Ja joskus se saa epäilemään oman mielen murenemista. Sellaisia ovat yliluonnolliset kokemukset, joista professori Marja-Liisa Honkasalon johtaman Mieli ja toinen -hankkeen tutkijoille lähetetyissä kirjeissä kerrottiin.

Usean tieteenalan yhteishankkeen tarkoituksena ei alun perin ollut tutkia varsinaisesti ihmisten yliluonnollisia tai kummia kokemuksia, mutta kun hankkeesta uutisoitiin, niistä kertovia kirjeitä alkoi tulla, ja tuli yli 200. Tutkijat oivalsivat, että heillä on käsissään ainutlaatuinen aineisto.

Monet kirjoittivat kokemuksistaan saadakseen selvyyttä siihen, mitä heille oli tapahtunut. Jotkut olivat pohtineet asiaa vuosikymmeniä.

– He eivät olleet löytäneet tyydyttävää selitystä esimerkiksi luonnontieteistä. Monet olivat kääntyneet myös terveydenhuollon tai kirkon puoleen, mutta jääneet vaille apua. Heillä itsellään oli erilaisia arjen selitysmalleja, kuten elämän käännekohta tai stressi tai se, että tätä on suvussa, mutta näitä selityksiä ei pidetty riittävinä, Honkasalo kuvailee.

Länsimaisessa luonnontieteessä ja erityisesti lääketieteessä on vallalla jyrkkä kahtiajako: asiat ovat joko normaaleja tai patologisia.

Tutkijat eivät edes yrittäneet selittää, mikä olisi voinut olla kummien kokemusten alkuperä. Sen sijaan he olivat kiinnostuneita siitä, millaisia seurauksia kokemuksilla on ollut ihmisten elämässä.

Kiinnostus aihetta kohtaan on jatkunut. Hankkeen tutkijoiden kirjoittama artikkelikokoelma Mielen rajoilla julkaistiin elokuussa. Sen tiimoilta järjestetyt tilaisuudet ovat vetäneet yleisöä jonoiksi asti. Honkasalo sanoo, ettei hän pitkän akateemisen uransa aikana ole nähnyt vastaavaa.

– Onko ihmisten elämässä niin paljon sellaista, mikä odottaa keskustelijaa tai avaajaa tai jotakuta, joka ottaa asian vakavasti? kysyy Honkasalo hämmentyneenä.

Ehkä on. Erilaisten kansainvälisten tutkimusten perusteella voi arvioida, että jopa puolet väestöstä on joskus kokenut jotakin yliluonnollista, jos sellaisiksi lasketaan myös erilaiset ennalta-aavistukset, telepaattiset kokemukset ja vastaavat. Suomessa kattavaa tutkimusta kokemusten yleisyydestä ei ole tehty, mitä Honkasalo harmittelee. Yliluonnollisena pidettyihin kokemuksiin nimittäin liittyy usein häpeäleima tai ainakin leimautumisen pelko. Jos osoitettaisiin, että noin puolet väestöstä on joskus kokenut jotakin selittämätöntä, häpeä ehkä lievenisi.

– Länsimaisessa luonnontieteessä ja erityisesti lääketieteessä on vallalla jyrkkä kahtiajako: asiat ovat joko normaaleja tai patologisia. Niiden välimaastossa ei ole mitään. Siksi ihmiset, joilla on kummia kokemuksia, eivät sovi tähän kehikkoon. Usein heidät on leimattu psyykkisesti sairaiksi, Honkasalo sanoo.

Luonnontieteellisen lähestymistavan ylivaltaan liittyy Honkasalon mukaan myös se, että kummista kokemuksista vaaditaan näkyvyyteen perustuvaa näyttöä: myös muiden täytyy voida todistaa sama ilmiö. Jos näyttöä ei ole, kokemus on helppo leimata huuhaaksi tai kokija valehtelijaksi. Kummia tai yliluonnollisia ilmiöitä on mahdotonta tällä lailla todistaa, sillä niille tunnusomaista on juuri se, että ne koetaan yksin.

Telepatiaa vai yhteensattumia?

"Jostakin syystä rupesin miettimään, että pitäisi soittaa eksälle, josta en ollut kuullut aikoihin. En ollut varma, onko numero pysynyt samana, joten aloitin etsimällä häntä Facebookista. Sieltä löytyi eksän isä, jonka olin tavannut viimeksi 20 vuotta sitten. Vietin tovin katsomalla valokuvaa ja muistelemalla mukavaa miestä. Samana viikonloppuna eksäni soitti ja kertoi, että hänen isänsä on kuollut."

Kirjeissä kerrotuista kokemuksista yleisimpiä olivat erilaiset ennaltatietämisen kokemukset. Niihinkin liittyi usein jotain ruumiillista: rintaa tai kurkkua tai koko ruumista puristi, alkoi itkettää, ruumis tuntui heikolta tai tärisi tai jalat menivät alta. Tulevaisuus siis tavallaan tunnettiin omassa ruumiissa.

– Outo tuntemus ennakoi yleensä läheisen kuolemaa tai muuta isoa käännekohtaa omassa tai läheisten elämässä, Honkasalo kertoo.

Moni kuvaili myös erilaisia ulkoisia ennusmerkkejä. Linnut, jotka suomalaisessa kansanperinteessä esitetään viestintuojina, tulkitaan sellaisiksi nykyäänkin. Arkisimmillaan aavistukset tai telepaattiset kokemukset olivat sellaisia, jotka voi myös ohittaa pelkkinä yhteensattumina. Esimerkiksi joku tietty ihminen soittaa juuri silloin, kun häntä ajattelee.

– Monelle on varmaan joskus tai ehkä useamminkin käynyt niin, mutta silti se voi tuntua vähän puistattavalta, Honkasalo sanoo.

Vainaja apuna ja tukena

"Perhettämme asui kolme sukupolvea samassa maalaistalossa. Mummu hoiti minua kun olin pieni ja oli minulle läheinen. Mummu kuoli yhdeksänkymppisenä. Olin silloin muuttanut jo pois kotoa, mutta tulin kotiin hautajaisia varten. Hautajaisaamuna olin vessassa pesemässä hampaita. Katsoin peiliin ja mietin itsekseni, että tulee raskas päivä ja miten kestän sen. Yhtäkkiä kuulin, kuinka minun pääni sisällä mummu sanoi, että "älä sure, minulla on kaikki hyvin". Se oli äärimmäisen selkeä ja vahva kokemus, se ei jättänyt mitään tulkinnanvaraa. Tuli levollisen varma olo, että mummulla on kaikki hyvin. Kokemus vahvisti ajatusta, joka minulla jo ennestään oli siitä, että tämän maailman ja toisen maailman välissä on vain verho."

Monet kirjoittivat läheisten vainajien läsnäolosta ja kohtaamisesta unessa tai näyssä. Yleensä vainaja koettiin samalla tavalla läsnäolevaksi kuin hän oli ollut eläessäänkin ja kohtaamiset olivat lohdullisia. Vainajien kohtaaminen on yleisintä pian heidän kuolemansa jälkeen. Honkasalo arvioikin niistä olevan apua omaisten surutyössä.

– Joillekin kokemuksia tulee myöhemminkin. Usein vainaja, esimerkiksi isä tai äiti, ilmestyy silloin, kun elämässä on kriisi tai hätä. Hän antaa tukea ja ohjaa.

Honkasalo huomauttaa, että yksi kummien kokemusten piirre on se, että ne kyseenalaistavat jyrkkiä kahtiajaotteluita. Niin tekevät myös koetut kohtaamiset vainajien kanssa, sillä ne ylittävät elämän ja kuoleman rajan.

Onko kirkossa tilaa yliluonnolliselle?

"Oli yö ja olin varmaan unessa. Havahduin siihen, että olin liukumassa valokäytävään makuuasennossa, jalat edellä. En halunnut mennä sinne, vastustin kaikin voimin, mutta vetovoima oli niin suuri, että menin huimaavaa vauhtia. Valokäytävä laajeni sanoinkuvaamattomaksi valon maailmaksi ja sen keskellä oli valo-olento. Huomasin toistavani sanaa Jeesus. Oli sanoinkuvaamaton rauha. Valo-olento oli ihmisen muotoinen, sillä oli kasvot ja siitä lähti valonsäteitä. Kuulin äänen, joka sanoi, että "sinun on palattava takaisin, sinulla on tehtävä". Halusin jäädä sinne, mutta jouduin takaisin valokäytävään. Heräsin siihen, että olin vuoteellani. Tunsin, että sydän alkoi lyödä, veri kiertää ja tunto palata. Myöhemmin mietin, että se saattoi olla sydänpysähdys. En osaa sanoa vieläkään, onko sellaista maailmaa olemassa kuoleman jälkeen. Enkä sano, että kokemukseni todistaa yhtään mistään mitään. Jokainen tulkitsee oman uskomusmaailmansa läpi. Ajattelen kuitenkin, että elämä on enemmän kuin me osaamme järjellä käsittää."

Honkasalo on paljon miettinyt, mitä eroa on uskonnollisilla ja yliluonnollisilla kokemuksilla. Molemmat tulevat yllättäen keskelle arkea, ovat sanoinkuvaamattomia ja saattavat muuttaa elämän suunnan. Ehkä kysymys onkin siitä, missä viitekehyksessä kokemus tulkitaan.

– Monet kirjoittajista mainitsivat, etteivät he ole erityisen uskonnollisia, mutta heillä on silti näitä kokemuksia. Uskonnollisilla puolestaan kaikki meni jotenkin turvallisesti, koska uskonto antoi kokemuksille selitysraamin. He tiesivät, että tämä on uskonnollinen kokemus ja Jumala on lähellä, Honkasalo kertoo.

Hän tosin kysyy, löytyykö modernista ja rationaalisesta luterilaisesta kirkosta tilaa tai ymmärrystä ihmisten kummille kokemuksille. Eihän siellä ole oikein paikkaa edes karismaattiselle hengellisyydelle. Sen sijaan katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa raportoidaan nykyaikanakin erilaisista ihmeistä. Niissä on pitkä mystiikan perinne ja pyhimyksiä erikoisine kokemuksineen ja kohtaloineen kunnioitetaan.

Monet kirjoittajista mainitsivat, etteivät he ole erityisen uskonnollisia, mutta heillä on silti näitä kokemuksia.

– Niissä ihmiset ovat aika turvallisesti sellaisessa maailmassa, jossa sekä-että-elämä on mahdollista. He voivat ajatella, että yliluonnolliset kokemukset ovat heidän hengellistä rikkauttaan, jota heidän yhteisönsä kunnioittaa. Kokemusten avulla luodaan ja ylläpidetään sosiaalisia siteitä yli elämän ja kuoleman välisen rajan, jota modernissa yhteiskunnassa yleisesti pidetään ehdottomana.

Honkasalo arvioi, että maallistuneessa yhteiskunnassa eletään hengellisessä tyhjiössä. Luterilainen kirkko ei tyhjiötä pysty täyttämään, sillä se asettuu samaan rintamaan muiden yhteiskunnallisten instituutioiden ja esimerkiksi modernin lääketieteen kannatteleman maailmankuvan kanssa. Se näkyy myös siinä, että kirkossakin on alettu suuntautua terapiatyöhön.

– Mutta psykoterapiaa ei ehkä tarvittaisi yhtä paljon, jos ihmisten hengellinen hätä kuultaisiin eikä sitä kyseenalaistettaisi. Ihmisillä on pyhän ja tuonpuoleisen kokemuksia, joita heillä on tarve ymmärtää ja ilmaista ilman, että tuntee itsensä naurettavaksi, Honkasalo miettii.

Joskus siis rippi-isä tai hengellinen ohjaaja voisi olla parempi auttaja kuin terapeutti.

Mielen tuntematon ominaisuus

Ei, Marja-Liisa Honkasalolla itsellään ei ole kummia kokemuksia. Hän pitää sitä vähän puutteenakin. Ehkä muiden kertomuksia olisi helpompi ymmärtää, jos olisi joku oma kokemus, johon niitä suhteuttaa.

Sen sijaan hänellä on olettamus siitä, mistä noissa kokemuksissa saattaisi olla kyse.

– Kyseessä voisi olla mielen ominaisuus tai ulottuvuus, jota ei vielä tunneta ja jonka tutkimiseen ei myöskään ole kehitetty menetelmiä. Jos ihmismieli ajatellaan jatkumona, kummat kokemukset sijoittuvat samaan reunaan esimerkiksi taiteen, mielikuvituksen ja luovuuden kanssa – käsittämättömän ja selittämättömän piiriin. 

Esimerkkikertomukset eivät ole Mieli ja toinen -ryhmän saamista kirjeistä, vaan ne on koottu tätä juttua varten.

 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi