– Äidin viimeisessä kirjeessä minulle ja siskolleni luki, että ’olen lintuna katsomassa teitä’, Tapio Westerholm kertoo.
Pari kertaa Tapio Westerholmin eteen on ilmestynyt epätavalliselta tuntuva lintu: ”Näin valtavan ison lokin seisomassa keskellä maantietä”
Entisaikaan on uskottu kuolleen ihmisen sielun palaavan takaisin maan päälle lintuhahmona.
Ennen kuolemaansa Tapio Westerholmin äiti sanoi pojalleen: ”Älä juokse siellä Malmin hautausmaalla. Minä en ole siellä. Tarkkaile vähän.”
– Otin äidin sanat ihan samperin tosissani. Ne ovat jääneet sekä mieleen että sydämeen, sanoo Westerholm.
– Sitten tulivat käsittämättömät lokkitapahtumat, joista ornitologikin sanoi, että ei voi olla totta.
Lintushow alkoi äidin sanoista
Kansanperinteessä on uskottu kuolleen ihmisen sielun palaavan takaisin maan päälle lintuhahmona. Puhutaan sielulinnusta, joka voi olla vaikka pääskynen, leivonen, varpunen, satakieli tai kuukkeli. Toisaalta sielulinnun on myös uskottu tuovan ihmiselle sielun syntymässä ja vievän sen pois kuolinhetkellä.
Sielulinnun on ajateltu olevan pieni ja ketterä, mutta Westerholmilla on linnuista erilainen kokemus. Hänen vuonna 1930 syntynyt äitinsä menehtyi 69-vuotiaana.
– Minä olen äidin poika. Kun puhutaan sielulinnusta, puhutaan juuri siitä, mitä olen kokenut. Tämä lintushow alkoi noin vuosi ennen äidin kuolemaa, kun hän käski minun olla ravaamatta hautausmaalla.
Westerholmille tulee kyyneleet silmiin.
– Näin käy aina, kun yritän puhua tästä.
– Äidin viimeisessä kirjeessä minulle ja siskolleni luki, että ’olen lintuna katsomassa teitä’.
Lokki pelkää tuolin takana
Viisi vuotta äidin kuoleman jälkeen Tapio Westerholm asui kerrostalokaksiossa Pukinmäessä. Kaksiossa oli maaparveke, jonka ovi oli usein auki.
– Katsoin, että mitä partsilla tapahtuu. Huomasin, että parvekkeen nurkassa kyyhötti lokki ja varikset lensivät lähistöllä.
Westerholm meni parvekkeelle hätistelemään variksia pois ja ajatteli, että nyt on monta yhtä vastaan ja lokki pelkää tuolin takana.
– Lokki ei pelästynyt minua, mutta loppujen lopuksi se lähti parvekkeelta pois. Muistin äidin sanat linnusta. Mietin, että käviköhän äiti hakemassa Tapsalta suojaa?
Asia jäi taka-alalle, ja elämä kulki eteenpäin. Westerholmille tuli vielä voimakkaammin tarve suojella lintuja.
– Jos näin fillarin, auton tai moottoripyörän edessä linnun, ajoin niitä pois, että menkääs nyt siitä, että saan olla rauhassa, ettekä taas ala muistuttaa minua kaikesta. Eli äidin kuolemasta ja sanoista.
Kului taas viisi vuotta. Westerholm toimi turvallisuustarkastajana Helsingin kaupungilla. Hän lähti työmaakäynnille Haagasta ja ehti ajaa kolmisen sataa metriä.
– Näin valtavan ison lokin keskellä maantietä. Siinä se seisoi jaloillaan. Pysäytin auton, ja ajattelin, että nyt minun täytyy soittaa tutulle lääkärille, että määrää minulle diapamit. Tai menen ostamaan kossupullon.
Takana olevan auton kuljettaja soitti äänitorvea, mutta Westerholm viittilöi hänelle ikkunasta, että ole nyt vain hiljaa.
– Menin autosta ulos, kävelin lokin luo ja otin siitä kiinni. Kannoin sen käsieni välissä autokaistojen väliselle nurmikolle, ettei se jää auton alle. Lokki ei tehnyt elettäkään. Minulle tuli olo, että nyt kaikki ei ole okei.
Jalkakäytävällä oli varislauma.
– Menin katsomaan maassa makaavaa varista. Se oli ihan sohjona ja silmät olivat puhki. Eläinrakkaana ihmisenä lopetin sen.
Lokit ja varikset olivat ottaneet yhteen.
– Ornitologi ei osannut selittää tätäkään, vaan kysyi, että väitänkö kantaneeni jähmettynyttä lokkia lähes Helsingin keskustassa. Hän ei ollut ikinä kuullut sellaisesta.
– Sanoin, että väitän, koska se on totta. Lokki oli kuin täytetty lintu. Tapahtuneesta voisi kehittää vaikka minkälaisen hitchcockin. Vai oliko se taas muka äiti?
Kullatut pääskyset hautakivessä
Maailman ehkä tunnetuin lintujen ystävä on 1200-luvulla vaikuttanut eläinten suojelupyhimys Franciscus Assisilainen. Hänen kerrotaan kokeneen syvää yhteyttä lintujen kanssa ja jopa saarnanneen niille.
Suomessa lintujen puolta piti aikanaan kirjailija Zacharias Topelius. Hän perusti tänne ensimmäisen lintujen suojelulle omistetun yhdistyksen. 1800-luvun puolen välin tienoilla, pienen poikansa kuoleman jälkeen, Topelius kirjoitti tekstin, joka on tullut tutuksi joululauluna Varpunen jouluaamuna. Siinä varpunen onkin sielulintu: ”En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta, olen pieni veljesi, tulin taivahasta.”
Tapio Westerholm on miettinyt paljon lintukokemuksiaan ja äitiään. Äiti aina auttoi häntä. Äiti otti pankista lainaakin, kun pujottelussa kilpailevan pojan polvi piti operoida.
– Kyllä äiti taisi totta puhua. Ensimmäinen lokki haki parvekkeelta turvaa ja toisen kerran lintu oli shokissa, kun oli tapahtunut jotain kauheaa. Ja minä olin se, joka tuli näillä kerroilla paikalle ensimmäisenä. Ehkä äiti odotti, että nyt minä voin auttaa.
– En tiedä, mikä on totta. Mutta linnut ovat minulle merkittäviä.
Täysin Westerholm ei äitiään tottele. Hän pyöräilee paljon ja poikkeaa joskus Malmin hautausmaalla.
– Äidin hautakivessä on kaksi kullattua pääskystä. Haudalla käydessäni sanon ’tiedän, ettet ole täällä, mutta kävinpä kuitenkin’ ja katson puita, näkyisikö siellä joku lintu.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Antti Tuurin uusin romaani kertoo mystisestä lintujen kesyttäjästä, joka muistuttaa eläinten suojeluspyhimystä Franciscus Assisilaista
Hyvä elämä HengellisyysRomaanin taustalla on kirjailijan oma nuoruuden kokemus 1970-luvun lopulta. Hän alkoi tuolloin pohtia, voisiko lintuihin saada jonkinlaisen yhteyden.
