null Pari vuotta koti-isänä sai Ariel Neulaniemen tajuamaan, ettei täydellistä ole olemassakaan 

Kolmen lapsen isällä Ariel Neulaniemellä pitää olla monta kättä ja silmät selässäkin.

Kolmen lapsen isällä Ariel Neulaniemellä pitää olla monta kättä ja silmät selässäkin.

Pari vuotta koti-isänä sai Ariel Neulaniemen tajuamaan, ettei täydellistä ole olemassakaan 

Isyyspakkaukseen kuuluu tahtojen taistoa, kynsilakkaa hiuksissa sekä syliä ja asioita isälle.

Pienten lasten isä Ariel Neulaniemi havahtui kolmisen vuotta sitten. Hän oli ollut poikiensa kanssa pulkkamäessä. Tuli huudettua heille mitättömistä asioista. Illalla isä katsoi peiliin. No niin. Ei mennyt ihan putkeen se reissu. Taaskaan.

– Onneksi olen kuitenkin aina pyrkinyt lasten kanssa yhteyteen. Se tarkoittaa sitä, että pyydetään anteeksi ja sitten leikitään yhdessä. Mutta yhteys itseeni oli tuohon aikaan vähän kateissa.

Neulaniemi tutustui Aki Hintsan kirjaan Voittamisen anatomia. Sen luettuaan häntä alkoi kaivaa syvältä. Kirjan hyvinvointiin liittyvät kysymykset iskivät.

– Tajusin, että olin nukkunut monta vuotta liian vähän ja katkonaisesti. Lähimuistini rupesi prakaamaan. Unohdin esimerkiksi tyttäreni nimen, kun joku kysyi, mitä lapsille kuuluu. Silloin ajattelin, että nyt on viimeinen sauma tehdä muutos.

Neulaniemeä kismitti, ettei lenkkeilyllekään löytynyt aikaa, vaikka liikunta oli ollut hänelle tärkeä voiman lähde.

– Mutta eniten minua mietitytti kysymys, jota jokaisen ihmisen pitäisi miettiä: kuka minä olen? Mikä tekee minusta minut? Onko se työ vai jokin muu asia?

Samaan saumaan Neulaniemi löysi sattumalta vanhan cd-levyn, jolla oli parikymmentä lauluaihiota.

– Silloin muistin, että tämä oli se juttu! Näitä biisejä en ole saanut vielä tehtyä. Löytyi taas musiikin tekeminen, josta mieli syttyi niin, että aamulla oli taas muukin syy herätä kuin suoriutua töistä ja perhearjesta.

Seitsemän vuotta kotiäitinä ollut Neulaniemen vaimo heitti pian tämän jälkeen miehelleen kysymyksen, joka oli ollut jo aistittavissa.

– Vaimo ehdotti, että jäisin vuorostani kotiin hoitamaan lapsia. Ensireaktioni oli, että mietitäänpä nyt. Se ei heti tuntunut hyvältä ajatukselta.

– Ajattelin, että vitsit, minulla on töissä kivoja asioita tehtävänä ja olin juuri aloittanut uusia juttuja. Miten voin jättää ne kesken?

Vesiväreillä vai ilman?

Mutta niin kävi, että elokuussa 2018 radiotoimittaja Ariel Neulaniemi oli vanhempainvapaalla, ja sen jälkeen hän aloitti koti-isänä. Siinä vierähti kaksi vuotta.

– Minulle oli tärkeä huomio, etten ole työntekijänä niin tärkeä, ettei joku muu voisi tehdä samoja töitä kuin minä. Ihmisenä olen totta kai tärkeä työntekijänäkin, mutta tärkeämpi olen läheisilleni.

Ajatuksena oli, että Neulaniemi ottaa koti-isäajan ilolla ja lunkisti niin, että lasten ja vanhemman väliset suhteet vain paranisivat.

Riiviöaamuina uhmaikäisen kanssa ovat tulleet mieleen nuoruudessa katsotut kauhuelokuvat.

Mielikuvissaan Neulaniemi näki, kuinka hän ja lapset käyvät leikkipuistoissa, museoissa ja kotieläinpuistossa. Ja lasten kanssa tietenkin leivotaan ja muovaillaan yhdessä.

– Varmaan moni tunnistaa sen, ettei todellisuudessa aina jaksakaan lähteä niin usein kolmen lapsen kanssa minnekään. Mutta teimme junalla retkiä ja kävimme uimassa. Retkiä oli harvakseltaan, mutta ne olivat kivoja erikoisuuksia.

Mitä muovailemiseen ja muuhun taiteilemiseen tulee, koti-isä huomasi toisinaan miettivänsä, ettei kai nyt kuitenkaan maalata vesiväreillä – kun siitä tulee sotkua.

– Välillä jaksoin tajuta, että pienten lasten maalauspuuhista saakin tulla sotkua.

Kommelluksilta ei lasten kanssa voinut välttyä.

– Joskus kävi niin, että kun hetkeksi käänsin selkäni, niin sen jälkeen poisteltiin kynsilakkaa matosta, seiniltä ja tyttären hiuksista. Sekin vain kuului isyyspakkaukseen.

Sisältä löytyi känkkäränkkä

Ajokortista Ariel Neulaniemi näki oman ikänsä, mutta yllättävän usein hän huomasi taistelevansa lasten tahdon kanssa.

– Lapsi kaivaa aikuisesta aika vaivatta esille toisen kiukuttelevan lapsen. Löysin sisältäni känkkäränkän. Jouduin huomaamaan olevani keskeneräinen, vaikka olen aikuinen.

– Rajat pitää olla, ja siksi lasten kanssa tulee taisteluja. Aikuisen pitää yrittää pysyä tyynenä, mutta haastavaa se on.

Vielä Neulaniemen mieleen tulevat ne aamut, kun on kiire ja pitää mennä, mutta lapsi oli toista mieltä.

– Riiviöaamuina uhmaikäisen kanssa ovat tulleet mieleen nuoruudessa katsotut kauhuelokuvat, että pitäisikö kutsua katolinen pappi paikalle päästäksemme sadan metrin päähän päiväkotiin, Neulaniemi kertoo ja nauraa iloisesti.

– Onhan se ihan parasta, että olen henkilö, jolle voi kertoa asioita ja jonka syliin voi tulla, sanoo Ariel Neulaniemi.

– Onhan se ihan parasta, että olen henkilö, jolle voi kertoa asioita ja jonka syliin voi tulla, sanoo Ariel Neulaniemi.

Isyyteen kuuluu myös toisella lailla mieleenpainuvia hetkiä: kun pieni lapsi on ollut vieressä tai sylissä ja kertonut asioita.

– Onhan se ihan parasta, että olen henkilö, jolle voi kertoa asioita ja jonka syliin voi tulla. Yhteys lapsen kanssa on se juttu. Lapsi saa kasvaa omana itsenään, ja minun tehtäväni on tukea, rakastaa ja auttaa.

Neulaniemi on huomannut, että nykyvanhempien pitää tehdä enemmän lapsia koskevia päätöksiä kuin omien vanhempien piti.

– Vanhempien täytyy päättää rajat lasten sosiaalisen median käytöstä ja yleensä nettikäyttäytymisestä. Meidän täytyy myös miettiä suhdettamme ilmastonmuutokseen. Käytännössä joutuu pohtimaan sitä, että tarvitaanko lapselle jokin uusi vai riittääkö käytetty.

Armollisuutta itselle ja muille

Pari vuotta poissa työympäristöstä teki Ariel Neulaniemelle monin tavoin hyvää. Hän sanoo koti-isäajan olleen myös hengellisen elämän käytännön harjoittelua. Tosi kovana haasteena Neulaniemelle on ollut oppia se, ettei päivittäin tuomitsisi itseään.

– Mutta kaikki me mokataan. Kun on oppinut olemaan itselleen armollinen, sen jälkeen osaa olla armollinen myös muita kohtaan.

DädiPodi-podcastissa Ariel Neulaniemi ja kaksi muuta isää keskustelevat isyydestä.

Youtubesta löytyy Ariel Neulaniemen koti-isäaikana säveltämä biisi Tyttöni tuollainen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi