Kun seurakunnan lastenhoitaja tuli touhuamaan Eemilin kanssa, isä Kalle Ravonmaa pääsi punttikselle – ja se tuntui mahtavalta
Espoonlahden seurakunnan Arki toimivaksi -perhekäynneillä annetaan konkreettista tukea arjen tarpeisiin.
Nelivuotias Eemil vilkutti jo kaukaa Tanja Routamalle, vaikka hän ei tuntenut tätä entuudestaan. Isä Kalle Ravonmaa oli ennakkoon kertonut pojalleen, että Tanja tulee vähäksi aikaa hoitamaan tätä.
Hetken kuluttua Eemil laski Routaman kanssa innoissaan pulkkamäkeä. Yhteistyössä rakennettiin vielä kaksi lumiukkoa ja lumihevonen. Välillä poika söi isän tekemiä eväsleipiä ja joi mehua. Puolentoista tunnin ulkoleikkien jälkeen isä tuli hakemaan hänet kotiin.
Kalle Ravonmaan, Eemilin ja Tanja Routaman yhdisti Espoonlahden seurakunnan uusi toimintamuoto Arki toimivaksi -perhekäynnit.
– Tuntui tosi mahtavalta, kun sain tällaista lapsenhoitoapua seurakunnalta, Kalle Ravonmaa sanoo.
– Kävin silloin kuntosalilla. Kun Eemil asuu luonani joka toinen viikko ja päivät teen töitä, muutama tunti omaa aikaa tuntuu arvokkaalta. Olin varautunut palaamaan takaisin nopeasti, jos pojalle olisi tullut ikävä. Kaikki meni kuitenkin hyvin.
Ravonmaan elämäntilanne muuttui viime syksynä tapahtuneen eron myötä. Hän aikoo hyödyntää seurakunnan tarjoamaa palvelua kaikki ne viisi kertaa, jotka sitä on mahdollisuus käyttää.
Maksutonta ja ennaltaehkäisevää tukea
Arki toimivaksi -perhekäynneillä Espoonlahden seurakunta tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen ennaltaehkäisevää tukea lapsiperheiden arkeen seurakunnan alueella. Idea saatiin Lohjalta, jossa seurakunnalla on siitä jo muutaman vuoden kokemus.
Tuki on lyhytkestoisia, korkeintaan kahden ja puolen tunnin mittaisia perhekäyntejä arkipäivisin tai -iltaisin. Korona-aikana käyntien ajan ollaan ulkona. Seurakunnan perhetoiminnanohjaaja Tanja Routaman mukaan perheitä autetaan monenlaisissa tarpeissa.
Käytännössä Routama menee itse perheiden luokse. Hänellä on muun muassa toimiva perhe -ohjaajan ja lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajan koulutus. Lisäksi hänellä on ammattitaito lastenkerhojen sekä perheleirien ja parisuhdeiltojen pitämiseen.
Emme katso perhettä jostakin kauempaa ja sano, että koettakaa pärjätä. Toimintamme on välittämistä. – Tanja Routama
Joku voi tarvita lyhytkestoista lastenhoitoapua esimerkiksi hammaslääkärissä käynnin ajaksi. Jollakin perheellä voi olla hieman laajempia tarpeita vaikkapa lapsen syntymän, muuton tai kotoutumisen takia. Näiden lisäksi apua voidaan kaivata myös isommissa kysymyksissä. Tarvittaessa Routama ohjaa perheitä eteenpäin esimerkiksi kaupungin perhe- ja sosiaalityöhön.
– Voin esimerkiksi pohtia vanhemman kanssa arjessa jaksamista tai sitä, mitä hän rupeaisi tekemään äitiysloman jälkeen. Asioiden puhuminen ääneen jonkun kanssa voi auttaa eteenpäin ratkaisujen tekemisessä, Tanja Routama sanoo.
Maahanmuuttajaa hän voi auttaa tutustumaan uuteen asuinympäristöön ja lähteä yhdessä kauppaan opastamaan, miten sieltä löytyy maitopurkki ja jauhopaketti.
Perhekäyntien aiheena voivat olla myös vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät asiat. Tarvittaessa Routama voi järjestää lastenhoitajan hoitamaan lapsia, jotta hän voi puhua vanhemman kanssa aiheesta rauhassa.
Routama voi auttaa myös arjenhallinnan kysymyksissä, kuten siivoamalla kotia yhdessä perheen kanssa.
Konkreettista apua kotiin
Arki toimivaksi -perhekäynneillä Espoonlahden seurakunta tulee konkreettisesti perheen kotiin auttamaan ja tukemaan heitä arjen tarpeissa. Siitä Tanja Routama on erityisen iloinen.
– Emme katso perhettä jostakin kauempaa ja sano, että koettakaa pärjätä. Toimintamme on välittämistä. Se, että jostakin saa apua, voi tuoda toivoa perheen arkeen, Tanja Routama sanoo.
Maksuttomat Arki toimivaksi -perhekäynnit Espoonlahden seurakunnan alueella ma–pe klo 8–20. Myös Helsingissä jotkut seurakunnat tarjoavat lastenhoitoapua.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pikkuhelppi tuo lastenohjaajan vaikka ulkoilemaan lasten kanssa – perheen kotiin tulevalle avulle on selkeä tarve
AjankohtaistaPikkuhelppi-toimintaa on jo ympäri Suomea. Vantaalla se on alkanut Korson, Rekolan ja Vantaankosken seurakunnissa.