null Häikiön perheen lapset käyvät isoäidin kanssa raamattuleirillä, vaikka lasten isälle kirkko on etäinen – ”Jos isovanhemmat hoitavat lapsiani, on heillä oikeus myös tehdä päätöksiä lastenkasvatuksen suhteen”

Kristiina Häikiö ja hänen poikansa Paavo Häikiö keskustelevat uskonasioista välillä kiivaastikin, mutta se ei ole vaikuttanut heidän väleihinsä.

Kristiina Häikiö ja hänen poikansa Paavo Häikiö keskustelevat uskonasioista välillä kiivaastikin, mutta se ei ole vaikuttanut heidän väleihinsä.

Häikiön perheen lapset käyvät isoäidin kanssa raamattuleirillä, vaikka lasten isälle kirkko on etäinen – ”Jos isovanhemmat hoitavat lapsiani, on heillä oikeus myös tehdä päätöksiä lastenkasvatuksen suhteen”

Tutkimuksen mukaan uskonasiat voivat aiheuttaa suvussa suuriakin ristiriitoja. Häikiön perheessä hyväksytään se, että vanhemmat ja isovanhemmat kasvattavat lapsia eri tavalla.

Joku vanhempi voisi närkästyä, jos isovanhemmat veisivät hänen lapsensa raamattuleirille. Näin ei tapahdu Häikiön perheessä. Paavo Häikiö ja ­hänen Sanna-vaimonsa ovat antaneet ­Paavon Kristiina-äidin ottaa heidän lapsensa Kaarlen ja Pietarin mukaan isovanhempien ja lastenlasten leirille Vivamoon. Raamattuleirit on järjestänyt Kansan Raamattuseura, jota luonnehditaan maltilliseksi viidesläiseksi herätysliikkeeksi.

– Minulle tämä on ollut parasta, mitä elämässäni on tapahtunut. On ihanaa, kun olen voinut viettää jo kahdeksana kesänä lapsenlasteni kanssa aikaa uskovien yhteisössä. Tällaisia leirejä pitäisi järjestää joka seurakunnassa, Kristiina Häikiö sanoo.

– En itse todellakaan allekirjoita Kansan Raamattuseuran näkemyksiä, mutta jos isovanhemmat kasvattavat lapsiani hoitamalla heitä, on heillä mielestäni oikeus myös tehdä päätöksiä lastenkasvatuksen suhteen, kuten viedä poikiani raamattuleirille, Paavo Häikiö puolestaan toteaa.

Tykkään tehdä erilaisia asioita. Raamattuleirillä näkee, että tällaistakin on olemassa.
- Pietari Häikiö, 11 v.

11-vuotias Pietari Häikiö on viihtynyt leireillä hyvin, koska siellä on aamusta iltaan ohjelmaa. Siihen on sisältynyt laulu- ja hartaushetkien lisäksi uintia, ulkopelejä ja harrastusryhmiä. Viimeistä iltaa on vietetty yhdessä järven rannassa, ja iltaa varten lapset ovat kehitelleet sketsejä yhdessä isosten kanssa.

– Tykkään tehdä erilaisia asioita. Raamattuleirillä näkee, että tällaistakin on olemassa, Pietari tuumii.

Jokaisella on oma tiensä

Kristiina Häikiö on eläkkeelle jäänyt diplomaatti. Kuopiolaistaustaisen Häikiön kodissa ei oltu erityisen uskonnollisia, mutta kun naapurin rouva vei hänet kolmivuotiaana pyhäkouluun, hän innostui siitä valtavasti.

– Kun muutimme toiseen paikkaan, menin vapaakirkon pyhä­kouluun. Siellä kävi iso määrä alueen lapsia, vaikka heidän vanhempansa eivät välttämättä olleet vapaakirkkolaisia.

1970-luvulla Kristiina Häikiö opiskeli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Näinä vuosina hänen vakaumuksensa vaihteli laidasta laitaan: hän erosi kaksi kertaa evankelis-luterilaisesta kirkosta, mutta liittyi kummallakin kerralla jonkin ajan päästä siihen uudestaan.

Vuonna 1977 Häikiö tuli uskoon tutkittuaan sitä ennen läpikotaisin kaikki maailman uskonnot.

– Olin 27-vuotias ja Paavo oli vauva, kun postiluukusta tuli esite kotimme lähellä sijaitsevan Johanneksenkirkon äiti–lapsi-kerhosta. Siitä muodostui minulle tärkeä uskonnollinen yhteisö.

Häikiö työskenteli myöhemmin diplomaattina Moskovassa, Genevessä, Kosovon Pristinassa ja Pietarissa. Joka kaupungissa hän tutustui paikallisiin seurakuntiin ja löysi niistä hyviä ystäviä.

– Kannatan henkeen ja vereen ekumeniaa, kristillisten kirkkojen yhteistyötä. Välillä olen silti kokenut jotenkin vääräksi sen, että olen tällainen haahuilija.

Kristiina Häikiön mielestä jokaisella on oma tiensä. Hän on kiitollinen siitä, että on voinut työnsä ansiosta nähdä laajemmalla spektrillä sen, mikä eri uskonnoissa on kulttuurisidonnaista ja mikä liittyy uskon ytimeen.

Paavo Häikiö on huomannut suomalaisilla diplomaateilla olevan yleensä yllättävän ohut sivistys kirkkoon ja uskontoon liittyvissä asioissa. Hän arvostaa sitä, että hänen äitinsä on ollut työssään yhteydessä myös kirkollisiin piireihin.

Pietari Häikiö viettää mielellään aikaa eri paikoissa Kristiina-mummonsa kanssa, ja se käy hyvin Paavo-isälle.

Pietari Häikiö viettää mielellään aikaa eri paikoissa Kristiina-mummonsa kanssa, ja se käy hyvin Paavo-isälle.

Kirkossa ärsyttää moni asia

Helsingin Johanneksenkirkko oli Paavo Häikiölle lapsena ja nuorena tärkeä kiinnekohta. Hän kävi seurakunnan kerhoissa, partiossa ja rippikoulussa.

– Se oli hyvä ja luonteva ympäristö kasvaa, kun oli kivoja kavereita ja harrastuksia. Partio on jäänyt elämääni, ja nykyään vedän partiotoimintaa, jossa omat poikanikin ovat mukana. Uusi partiolupaus, jossa ei puhuta Jumalaan uskomisesta vaan katsomuksessa kasvamisesta, toimii hyvin tässä ajassa.

Voisin käydä joskus jumalanpalveluksessa, jos tietäisin, että siellä puhuu kiinnostava saarnaaja.
- Paavo Häikiö

Ylen Kulttuuricocktail Live -ohjelman juontajana ja käsikirjoittajana toimivan Paavo Häikiön suhde kirkkoon on muuttunut iän myötä ristiriitaiseksi. Erityisesti häntä ärsyttää kirkon nuiva suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin ja samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Hän kuuluu silti edelleen kirkkoon.

– Voisin käydä joskus jumalanpalveluksessa, jos tietäisin, että siellä puhuu kiinnostava saarnaaja. Saarnan sisällön ei tarvitsisi olla niin puhtaasti opin mukaista.

Parasta kristinuskon traditiossa Häikiöstä on se, että se ohjaa ihmisten vuotuista elämisen rytmiä. Hänestä kirkollisina juhlapyhinä on hyvä kokoontua yhteen koko perheen voimin.

Rakkaus on ajan antamista

Paavo Häikiöstä on tärkeää, että lapsilla on isovanhempiinsa hyvä ja rakastava yhteys. Isovanhemmilla on myös oikeus kasvattaa lapsia.

– Rakkaus merkitsee minulle ajan antamista, ja se toteutuu, kun lapseni pääsevät viettämään aikaa isovanhempiensa kanssa, hän sanoo.

– Olen onnellinen siitä, että olen voinut viedä lapsenlapsiani minulle tärkeisiin paikkoihin. Tiedän, että kaikki isovanhemmat eivät voi tehdä näin, Kristiina Häikiö jatkaa.

Pyrin ylipäätään rohkaisemaan poikia ajattelemaan omilla aivoillaan ja harrastamaan monenlaisia asioita.
- Paavo Häikiö

Paavo Häikiön mukaan heillä on uskonasioista eri näkemyksiä, ja he ovat keskustelleet niistä välillä kiivaastikin.

– Olen voinut puhua äidille asioista suoraan ilman, että on tullut Raamatusta päähän. Olemme pystyneet hyväksymään sen, että olemme eri mieltä tietyistä asioista.

Paavo Häikiö toivoo, että hänen poikansa näkisivät mahdollisimman paljon erilaista elämää ja meininkiä. Hän itse asui lapsena vanhempiensa työn takia ulkomailla ja koki sen hyvin avartavana.

– Kasvattajana olen toisissa asioissa rento, toisissa tiukka. Annan lasten liikkua melko vapaasti kavereidensa kanssa, koska olen itse saanut aikoinaan kulkea vapaasti. Älypuhelimen suhteen taas olen tiukempi kuin moni muu vanhempi. En pelkää, että lapset syrjäytyisivät sen vuoksi.

– Pyrin ylipäätään rohkaisemaan poikia ajattelemaan omilla aivoillaan ja harrastamaan monenlaisia asioita.

Kristiina Häikiö kertoo ihailevansa erityisesti sitä, että pojan perheessä on kannustettu lapsia jo alle kouluikäisenä kokkaamaan. Häneen teki suuren vaikutuksen esimerkiksi se, miten Pietari valmisti pastakoneella tortellineja.

– Jos uskontoa pidetään perheessä yksityisenä asiana, perinne ei juurikaan siirry jälkipolville, sanoo professori Kati Tervo-Niemelä.

– Jos uskontoa pidetään perheessä yksityisenä asiana, perinne ei juurikaan siirry jälkipolville, sanoo professori Kati Tervo-Niemelä.

Perheitä tutkimalla selvitetään uskonto­perinteen siirtymistä sukupolvelta toiselle

Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori ­Kati ­Tervo-Niemelä on vetänyt vuodesta 2019 Suomessa tutkimusta, jossa selvitetään uskontoperinteen välittymistä perheiden sisällä. Kansainvälisessä tutkimushankkeessa on mukana myös neljä muuta maata: Italia, Saksa, Unkari ja Kanada. Tutkimushanketta rahoittaa yhdysvaltalainen Templeton Foundation.

Tervo-Niemelän mukaan kimmokkeena on ollut vertailla erilaiselta uskonnolliselta pohjalta ponnistavien maiden tilannetta. Suomessa painottuu luterilaisuus, Italiassa katolisuus, Saksassa luterilaisuuden ja katolisuuden sekoitus, Unkarissa kommunismiajan ja Kanadassa monikulttuurisuuden vaikutus.

– Suhtautuminen uskontoon on muuttunut kaikissa näissä maissa. Nuoret ovat etääntyneet uskonnollisesta perinteestä ja uskonnollisista instituutioista paljon nopeammin kuin esimerkiksi 2000-luvun alussa ennakoitiin. Suomessa tämä erkaantuminen näkyy erityisen voimakkaasti.

Tutkimuksessa on tehty henkilöhaastattelujen lisäksi perhekohtaisia haastatteluja, joissa on pyritty saamaan eri sukupolvien edustajia keskustelemaan saman pöydän ääreen.

– Uskonnollisuus muuttuu vauhdilla, joten on tärkeää tutkia, mitkä asiat edesauttavat uskonnollisen perinteen katkeamista tai jatkumista. Samalla on hyvä selvittää, mihin asioihin kannattaisi kiinnittää huomiota, että myös seuraava sukupolvi voisi kokea uskonnon merkitykselliseksi.

Uskonasioista puhutaan perheissä vähän

Kati Tervo-Niemelä pohtii, voisiko yhtenä syynä Suomen tilanteeseen olla täällä vallitseva puhumattomuuden kulttuuri. Vaikka vanhempi sukupolvi olisi ollut selkeän uskonnollinen, näistä asioista ei ole perheessä puhuttu. Siksi moni suomalaisnuori ei tiedä juuri mitään isovanhempiensa uskonnollisesta vakaumuksesta.

Tutkimus osoittaa, että uskonnon siirtymistä edistää parhaiten perheen läheinen ja turvallinen ilmapiiri.

– Helvetillä pelottelua ja ankaraa uskon julistamista haastateltavat arvostelevat iästä ja sukupuolesta riippumatta. Moni näkee sellaisen julistamisen pelkästään naurettavana.

Tervo-Niemelä kertoo rippikoulun puhuttaneen tutkimukseen osallistuneita vähemmän kuin hän olisi olettanut. Osalle se on elämän käännekohta, ja he puhuvat ajasta ennen ja jälkeen rippikoulun. Rippikoululla näyttää kuitenkin olevan keskimääräisesti eniten merkitystä ihmisille, joiden tausta on jo valmiiksi uskonnollinen ja joilla rippikoulukokemus asettuu luontevasti muuhun elämänkaareen.

Jos perheen uskonnollisuus on sallivaa, on se nuorelle yleensä valtava voimavara.

– Tutkimuksessa ilmenee myös, että jos suhde uskontoon muuttuu nuoruudessa tai nuoressa aikuisuudessa, se tarkoittaa yleensä etääntymistä siitä. Jos muutoksia taas ilmenee myöhemmin aikuisena, se tarkoittaa yleisemmin uskontoon päin kääntymistä.

Tutkimuksen mukaan uskontoperinne voi siirtyä myös toiseen suuntaan, eli nuorilta vanhemmille tai isovanhemmille. Nuoren uskonnollinen pohdinta, rippikoulukokemus tai uskoon tuleminen saattavat vaikuttaa vanhemman polven käytökseen esimerkiksi niin, että mummo alkaa tämän vuoksi käydä kirkossa.

Tiukka ajattelu estää henkisen etsinnän

Vahvinta perheen uskonnollisuus tai uskonnottomuus on Kati Tervo-Niemelän mukaan silloin, kun äiti ja isä ovat näistä asioista jokseenkin samanmielisiä.

– Kiinnostava huomio on ollut se, että vanhempien ollessa tässä suhteessa erilaisia äidin uskonnollisuus tuntuu tekevän kodin ilmapiirin turvallisemmaksi ja läheisemmäksi kuin isän uskonnollisuus.

Uskonasiat aiheuttavat toisinaan perheissä isojakin konflikteja. Näin on varsinkin, jos vanhemmat ajattelevat niistä tiukasti suuntaan tai toiseen.

– Jos perheen uskonnollisuus on sallivaa, on se nuorelle yleensä valtava voimavara. Tällaisessa perheessä hyväksytään esimerkiksi nuoren uskonnollinen etsintä ja liikkuminen yhteisöstä toiseen, Tervo-Niemelä selvittää.

Uskontoperinteen siirtymisessä sukupolvelta toiselle tärkeitä ovat myös tietyt rakenteet.

– Jos uskontoa pidetään perheessä yksityisenä asiana, perinne ei juurikaan siirry jälkipolville. Tilanne on parempi, jos uskontoperinteeseen liittyy perheessä tiettyjä muotoja, joita toistetaan, kuten vaikkapa iltarukous tai kirkossa käyminen. Luonteva yhteys uskonnolliseen yhteisöön ylipäätään vahvistaa perheen uskonnollisuutta ja sen siirtymistä seuraavalle sukupolvelle.

Koronapandemia on viivästyttänyt tutkimushanketta, mutta Tervo-Niemelä arvelee sen valmistuvan vuoden päästä. Hän pelkää, että korona-ajasta on aiheutunut isoja seurauksia myös uskontoperinteen siirtymiselle. Seurakuntien toimintaa on vähennetty ja siirretty nettiin, eivätkä ihmiset ole voineet kokoontua yhteen entiseen tapaan ja kaste-, rippi- ja muut juhlat ovat muuttuneet entistä yksityisemmiksi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi