Uskonnollisen kasvatuksen pitäisi luoda turvaa, ei pelkoa
– Ympäristö ja porukka vaikuttavat aika lailla siihen, millaisen maailmankatsomuksen lapsi omaksuu, sanoo Nuori kirkko ry:n kouluttaja ja pastori Anita Ahtiainen.

– Ympäristö ja porukka vaikuttavat aika lailla siihen, millaisen maailmankatsomuksen lapsi omaksuu, sanoo Nuori kirkko ry:n kouluttaja ja pastori Anita Ahtiainen.

Uskonnollisen kasvatuksen pitäisi luoda turvaa, ei pelkoa

Asiantuntijoiden mukaan uskonnollinen kasvatus voi olla lapsen psyykkiselle kehitykselle sekä hyvästä että pahasta. Oleellista on, millaisia tunteita se saa lapsessa aikaan.

Paniikkihäiriöitä, masennusta ja itsetuhoisuutta.

Useat tiukkojen uskonyhteisöjen entiset jäsenet ovat viime vuosina kertoneet julkisuudessa, miten lapsuuden uskonnollisuus on aiheuttanut sitkeitä mielenterveyden häiriöitä.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila tarttui aiheeseen helmikuussa. Kurttila ehdotti opetus- ja kulttuuriministeriölle uuden asiantuntijalautakunnan perustamista. Sen tehtävä olisi valvoa, että uskonnolliset yhdyskunnat eivät riko lasten ihmisoikeuksia.

Olisiko yksinkertaisesti parempi, että lapsille ei puhuttaisi Jumalasta?

– En ajattele niin, vastaa lastenpsykiatri ja perheterapeutti Janna Rantala.

On vaarallista, jos lapselle opetetaan, että hän tuhoutuu, jos toimii tai ajattelee väärin.

– Lastenpsykiatri Janna Rantala

Rantalan mukaan ongelma ei niinkään ole uskonto, vaan se, mihin sitä käytetään. Vaarallisille vesille mennään, kun uskontoon liittyy painostusta, pakkoa tai syyllistämistä.

– On vaarallista, jos lapselle opetetaan, että hän tuhoutuu, jos toimii tai ajattelee väärin. Tai että jos lapsi uskaltaa ajatella eri tavalla kuin vanhempansa, perheyhteys katkeaa tai vanhemmat joutuvat häpeään, Rantala selittää.

Uskonnollinen kasvatus voi Rantalan mukaan olla lapsen psyykkiselle kehitykselle myös hyväksi. Parhaimmillaan se luo lapselle turvaa.

– Siinä on myös jotain lohdullista, että vanhempi tarjoaa selityksen maailmalle ja kertoo, mikä täällä on tärkeää, Rantala sanoo.

Hänen mielestään lapselle kannattaa myös selittää, että ihmiset ajattelevat näistä asioista eri tavoin.

– Lapselle voi sanoa, että me uskomme näin, monet ajattelevat toisin, ja meistä kukaan ei tiedä, miten nämä asiat lopulta ovat.

Neutraalia kasvatusta ei ole

Tuomas Kurttilan ehdotus herätti useissa uskonyhteisöissä vastalauseita.

Esimerkiksi Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbornik totesi 2.4. Ylen Horisontti-ohjelmassa, ettei nykyistä kummempaan valvontaan ole tarvetta. Nadbornikin mukaan juutalaisuudessa lapset kasvatetaan moraalisiksi ja hyviksi kansalaisiksi.

Samoilla linjoilla oli Horisontin haastattelema Mikkelin luterilainen piispa Seppo Häkkinen. Häkkisen mukaan olisi uskonnonvapauden kannalta arveluttavaa, jos valtio alkaisi valvoa uskontojen opetuksia.

Nuori kirkko ry:n kouluttaja ja pappi Anita Ahtiainen ajattelee, että Kurttilan ehdotus on keskustelemisen arvoinen.

– Se pitäisi toteuttaa niin, että ihmiset kokevat, että heidän katsomustaan kunnioitetaan.

Lasta ei ole mahdollista kasvattaa tyhjiössä, vaan katsomus rakentuu niistä aineksista, mitä on.

– Nuori kirkko ry:n kouluttaja ja pappi Anita Ahtiainen

Ahtiaisen mukaan on yksilöllistä, minkälainen uskonnollinen kasvatus on lapselle psyykkisesti vahingollista. Perusajatus on kuitenkin sama kuin Janna Rantalalla: uskonnon pitää tuoda lapselle turvaa, ei pelkoja.

– Uskonto voi antaa lapsen identiteetille hyvät rakennuspuut. Uskonto kertoo, mistä elämässä on kyse ja että elämä on mielekästä, Ahtiainen selittää.

Pienille lapsille Jumalan olemassaolo on Ahtiaisen mukaan luontainen osa maailmanselitystä, mutta kouluikään mennessä suurin osa oppii kyseenalaistamaan.

– Ympäristö ja porukka vaikuttavat aika lailla siihen, millaisen maailmankatsomuksen lapsi omaksuu, Ahtiainen sanoo.

Osa vanhemmista ajattelee, ettei lapselle kannata puhua uskonnosta, vaan lapsi saa itse valita maailmankatsomuksensa aikuisena. Ahtiainen suhtautuu näkemykseen kriittisesti.

– Jokainen meistä on kerännyt omaan katsomukseensa aineksia siitä lähtien, kun olemme syntyneet. Lasta ei ole mahdollista kasvattaa tyhjiössä, vaan katsomus rakentuu niistä aineksista, mitä on.

Vanhemman ei tarvitse miettiä jokaista vastausta itse

Teologi ja terapeutti Janne Villa on vuosien ajan työskennellyt suomalaisten uskontojen uhrien kanssa.

– Minulla on monta terapia-asiakasta, jotka ovat kasvaneet jatkuvaan pelkoon. He pelkäävät esimerkiksi helvettiin joutumista, vaikka eivät enää edes usko mihinkään.

Myös Villa toteaa saman kaavan: traumoja syntyy, kun lapsi kasvatetaan uskontoon kiinni pelolla.

Villan mukaan luterilaisessa valtavirtakristillisyydessä uskonnolliset traumat ovat harvinaisia. Eniten ongelmatapauksia tulee niin sanotuista vapaista suunnista, tietyistä herätysliikkeistä, kulteista ja lahkoista.

On kuitenkin virhe ajatella, että jonkun liikkeen kaikki jäsenet voitaisiin panna samaan nippuun.

– Liikkeen kulttuurissa voi olla piirteitä vahingollisista kasvatustavoista, mutta läheskään kaikki vanhemmat eivät noudata sellaisia, Villa toteaa.

Jos on kertakaikkisesti tullut siihen johtopäätökseen, että uskonto on valetta, on luonnollista, ettei halua siirtää uskontoa eteenpäin.

– Teologi ja terapeutti Janne Villa

Janne Villan mukaan lapsuuden tärkein kehitystehtävä on luoda turvallinen ja luottavainen suhde maailmaan. Siinä auttaa, jos lapsi voi ajatella olevansa Jumalan kämmenellä.

Tiukimmat uskontokriitikot voivat kuitenkin todeta, että loppupeleissä ei ole väliä, opetetaanko lapselle rakastavasta vai verenhimoisesta Jumalasta. Kumpikin on yhtä lailla satua, ja satujen väittäminen todeksi on valehtelua.

– Jos on kertakaikkisesti tullut siihen johtopäätökseen, että uskonto on valetta, on luonnollista, ettei halua siirtää uskontoa eteenpäin, Janne Villa sanoo.

Suurin osa suomalaisista ei kuitenkaan ole uskonasioissa kovin varma – suuntaan eikä toiseen.

– Aika monet ovat jossain välimaastossa. Välillä he saattavat uskoa ja välillä taas ajatella, että eihän uskossa ole mitään järkeä.

Silloin Villa kehottaa rohkeasti turvautumaan oman uskonyhteisön perintöön, sikäli kun yhteisö ja oppi tuntuvat tolkullisilta.

– Vanhemmat voivat luottaa siihen, että tässä yhteisössä näitä asioita on pohdittu pitkään. Jokaiseen kysymykseen ei tarvitse miettiä vastausta itse.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi