Perkkaan kappelin rauniot seisovat yhä paikallaan, purkulupaa odotetaan
Huhtikuussa tuhoutuneen kappelin palo oli todennäköisesti tahallaan sytytetty, mutta tekijää ei ole saatu kiinni.
Tulipalossa kiirastorstain vastaisena yönä tuhoutuneen Perkkaan kappelin rauniot ovat yhä paikallaan Espoossa. Tonttia ei ole saatu raivattua, sillä Espoon kaupungin ympäristö- ja rakennusvalvontakeskus odottaa lausuntoa museo- ja ympäristötarkastajalta.
Espoon seurakuntayhtymän tilapalvelupäällikkö Elina Meijula-Laaksonen toivoo, että tontti saataisiin pian raivattua, sillä vaikka palaneen kappelin rauniot on aidattu, on aina olemassa riski, että joku menee niitä tutkimaan lähemmin. Paikka ei ole turvallinen, sillä raunioista voi aina irrota jotakin.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen arvion mukaan palo syttyi todennäköisesti rakennuksen ulkopuolelta, mikä viittaa siihen, että palo on mahdollisesti sytytetty tahallaan. Tutkinnanjohtaja Jyrki Kallion mukaan joitakin vihjeitä tuli keväällä, mutta ratkaisevaa vihjettä ei ole tullut.
Perkkaan kappeli tuhoutui palossa täysin. Onni onnettomuudessa oli, että palon keskeltä saatiin pelastettua ehtoollisvälineet, kirkkotekstiileitä ja leppävaaralaisen taiteilijan Anna Sahlsténin maalaus Hyvä paimen. Maalaus kärsi jonkin verran savuvaurioita, mutta on menossa konservaattorin käsittelyyn. Alttaritauluna toiminut Ville Vallgrenin tekemä ja lahjoittama Ristiin naulittu Kristus -krusifiksi sen sijaan tuhoutui palossa.
Vuonna 1929 valmistunut, talkoovoimin hirrestä rakennettu Perkkaan kappeli ja entinen Leppävaaran kirkko oli espoolaisille tärkeä kokoontumispaikka sekä perhejuhlien pitopaikka. Kappelilla oli myös venäjän- ja arabiankielisten kristittyjen toimintaa. Leppävaaran seurakunta päättää tontin kohtalosta myöhemmin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tulipalossa tuhoutuneen Perkkaan kappelin tilalle ei rakenneta uutta
AjankohtaistaLeppävaaran seurakunta oli toivonut uuden kappelin rakentamista, mutta Espoossa seurakunnat karsivat nyt tilojaan.