null Perkkaan kappelin viimeistä messua vietetään juhannuksena – poliisi kaipaa edelleen yleisövihjeitä

Perkkaan kappelin paloa pidetään tuhopolttona.

Perkkaan kappelin paloa pidetään tuhopolttona.

Ajankohtaista Ajankohtaista

Perkkaan kappelin viimeistä messua vietetään juhannuksena – poliisi kaipaa edelleen yleisövihjeitä

Viimeisessä messussa kirkkotilasta riisutaan pyhyys, minkä jälkeen kyseistä tilaa ei enää kohdella kirkkona.

Perkkaan kappelin viimeinen messu pidetään juhannussunnuntaina 26. kesäkuuta kello 14. Messu pidetään pihamaalla, raunioiden äärellä. Kappeli paloi kiirastorstaina 14. huhtikuuta. Paloalueen purku- ja raivaustyöt käynnistyvät jäähyväismessun jälkeen kuluvan kesän aikana.

Kirkkotilan käyttöönottoon ja siitä luopumiseen liittyy kirkossa omia perinteitä. Vihkimysmessussa tila vihitään käyttöön, nimetään pyhäksi eli sakraalitilaksi. Kirkkotilasta luovuttaessa toimitaan päinvastoin. Tällöin tilan käyttö jumalanpalvelustilana lopetetaan yhteisessä messussa, jossa viimeisen kerran nautitaan ehtoollista, minkä jälkeen alttari riisutaan. Tätä toimitusta kutsutaan desakralisaatioksi. Sen jälkeen pyhyys on riisuttu, eikä tilaa enää pidetä pyhänä kirkkotilana.

– Nyt joudumme toimimaan hieman toisin, kun fyysistä kappelisalia ei enää ole. Jäähyväismessu on kuitenkin ihmisille merkittävä tilaisuus surra ja jättää hyvästejä tärkeälle paikalle. Tämä on paikka, johon liittyy paljon muistoja, Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra Kalervo Salo sanoo Espoon seurakuntayhtymän tiedotteessa.

Salon mukaan Perkkaan kappelin tuhopoltto on merkinnyt monelle seurakuntalaiselle järkytystä ja surua.

– Kappelin tuhoutuminen näyttäytyy hyökkäyksenä pyhää kohtaan. Toiset toivovat, että kappeli rakennetaan uudelleen. Menetys kuitenkin on korvaamaton, ja nyt tuhoutunutta kappelia ei voida entisöidä. Tappio on myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä, Salo toteaa.

 

Perkkaan kappelin viimeinen messu vietetään juhannussunnuntaina 26. kesäkuuta kello 14. Messu vietetään kappelin raunioiden tuntumassa pihamaalla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.