Piispaehdokas Kaisamari Hintikka: Olemme osa maailmanlaajuista kirkkoa
Kaisamari Hintikka toimii Luterilaisessa maailmanliitossa johtajana ja apulaispääsihteerinä.

Kaisamari Hintikka toimii Luterilaisessa maailmanliitossa johtajana ja apulaispääsihteerinä.

Piispaehdokas Kaisamari Hintikka: Olemme osa maailmanlaajuista kirkkoa

Suomen luterilaista kirkkoa haastavat kysymykset ovat tuttuja myös muualla maailmassa, sanoo Helsingin piispaksi ehdolla oleva Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka.

Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka, 49, ei vielä alkuviikosta halunnut vastata kysymykseen mahdollisesta ehdokkuudestaan Helsingin piispaksi. Hän halusi kertoa päätöksensä ensin työtovereilleen Genevessä Sveitsissä, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2011.

Keskiviikkona 15.2. Hintikka kertoi työtovereilleen ja päätös on myönteinen.

– Sain vahvan kutsun kotihiippakunnastani ja arvostamiltani ihmisiltä. Myös sisäinen kutsu piispan tehtävään on vahva. Olen Helsingin hiippakunnan kasvatti ja sille paljosta velkaa – vuosien mittaan minulle on kertynyt paljon osaamista, jonka voisin nyt antaa vastalahjaksi, sanoo Hintikka.

Kirkon pitää paikallisseurakunnasta piispainkokoukseen asti elää niin, että siitä välittyy ilo, toivo ja ihmisten todellisuuden vakavasti ottaminen.

Kansainvälinen työ on opettanut diplomatiaa

Hintikka on kolmesta mukaan lähteneestä ehdokkaasta suurelle yleisölle tuntemattomin, mutta hän tuo vaaliin yhden uuden ulottuvuuden: laajan kokemuksen kirkkojen välisestä ekumeniasta ja uskontokuntien kohtaamisesta. Tästä hän uskoo olevan hyötyä piispan työssä kirkon sisäisen ykseyden vaalijana.

– Tämä työ on kasvattanut kärsivällisyyttä ja keskeneräisten prosessien sietokykyä – jopa kaltaisessani melko ratkaisuorientoituneessa ihmisessä. Olen diplomaattinen ja hyvä neuvottelija. Ristiriitatilanteissa olen hyvä etsimään ratkaisuja, jotka rakentavat yhteistyötä ja sitoutumista yhteisiin päämääriin. Olen tottunut toimimaan moniäänisissä ja monikulttuurisissa yhteisöissä sekä luterilaisten että ekumeenisten kumppaneiden kanssa.

Kaisamari Hintikka sanoo, että hän olisi ihmisten arkea ymmärtävä, teologisesti asiantunteva ja kirkon ykseyttä edistävä piispa.

– Haluan olla rakentamassa kirkkoa, joka puhuu Jumalan rakkaudesta ja armosta ymmärrettävästi ja samalla toimii niin, että sanat muuttuvat myös teoiksi. Kirkon pitää paikallisseurakunnasta piispainkokoukseen asti elää niin, että siitä välittyy ilo, toivo ja ihmisten todellisuuden vakavasti ottaminen. Kirkon ykseys on minulle tärkeää, olen tehnyt sen eteen töitä koko aikuisen ikäni.

Vaikka Hintikka on viettänyt viime vuodet Sveitsissä, hän on seurannut myös kirkon sisäistä keskustelua Suomessa. Hänellä on siihen sanottavaa.

– Tarvitsemme enemmän kuuntelevaa ja kunnioittavaa keskustelua. Erilaiset Raamatun ja luterilaisen tradition tulkinnat ovat kirkolle lahja ja mahdollisuus. Arvostava ja rehellinen keskustelu ei kuitenkaan synny itsestään, vaan on rakennettava tilanteita, jotka tukevat sen syntymistä. Avainasemassa on kasvokkain kohtaaminen. Tämän olen oppinut kokemuksen kautta.

Olemme myös osa maailmanlaajuista luterilaista yhteisöä ja Kristuksen kirkkoa. Tämän oivaltaminen on itselleni tuonut uusia ulottuvuuksia.

Hyviä uusia toimintamalleja

Hintikan mukaan suomalainen luterilaisuus vaikuttaa maailmalta katsottuna taloudellisesti hyvinvoivalta ja hyväntahtoiselta, mutta hieman uneliaalta ja omien ongelmiensa ympärille käpertyneeltä.

– Suomen luterilaista kirkkoa haastavat kysymykset ovat tuttuja myös muualla maailmassa – tämän ymmärtäminen voisi auttaa myös meitä suhteellistamaan niitä ja pääsemään asioissa eteenpäin.

Hintikan mukaan positiivista kirkossa on, että suomalaiset seurakunnat ovat sitoutuneita paikallisyhteisöön ja jakavat monella tavalla ihmisten arjen ja juhlan.

– Tämän vastapainoksi kaipaisin ymmärrystä, että olemme myös osa maailmanlaajuista luterilaista yhteisöä ja Kristuksen kirkkoa. Tämän oivaltaminen on itselleni tuonut uusia ulottuvuuksia sekä hengelliseen elämään että kirkon palvelutehtävän ymmärtämiseen.

Hintikka iloitsee siitä, että kirkossa tapahtuu nyt paljon sellaista uutta, jota hän on itse aiemmin kaivannut. Esimerkkinä hän mainitsee Helsingin seurakuntien järjestämän asunnottomien yömajoituksen ja Vantaan seurakuntien toiminnan Yhteinen pöytä -verkostossa, joka jakaa kauppojen ja teollisuuslaitosten ylijäämäruokaa seurakuntien ja järjestöjen ruokailuihin ja jakopisteisiin.

Seurakunnat ovat hänen mukaansa toteuttaneet kristillistä vieraanvaraisuuden perinnettä ja ottaneet tärkeän roolin turvapaikanhakijoiden tukemisessa ja maahanmuuttajien kotouttamisessa. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja oikeudenmukaisuuden esillä pitäminen ovat toinen iso haaste. Kolmas on uskontojen ja kulttuurien välinen vuorovaikutus ja yhteistyö.

– Uskonnot ovat yhteiskunnalle voimavara. Tämä ei ole enää vain kahden kansankirkon yksinoikeus, vaan keskustelua on käytävä yhdessä laajemman ekumeenisen yhteisön ja muiden uskontojen kanssa. 

Kasteiden väheneminen huolestuttaa

Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien osuus on pienempi kuin muualla Suomessa. Kaisamari Hintikka on huolissaan erityisesti kastettujen määrän laskusta.

– Kaste on kirkon perustehtävä ja pitää miettiä, miten voimme puhua kasteesta, niin että sen merkitys avautuu. Meillä on yhä enemmän lapsia ja aikuisia, jotka eivät ole vain vieraantuneet kirkosta, vaan myös uskonnollisista arvoista. Tämä vaikuttaa kykyymme ymmärtää sitä, mikä on toiselle pyhää. Pyhän taju on tärkeä taito, jota monikulttuurisessa hiippakunnassamme tarvitaan yhä enemmän.

Kirkon tämänhetkiseen kuumaan keskustelunaiheeseen Hintikka sanoo nyt vain sen, että avioliittokysymyksessä punnitaan kirkon kyky elää ja tehdä päätöksiä moniäänisenä yhteisönä.

– Se on tällä hetkellä kirkon polttavin kysymys, mutta se ei saa olla kirkon ainoa kysymys. Juuri nyt tilanne on niin auki, että on vaikea arvioida mitä kirkossa ja hiippakunnassamme tapahtuu maaliskuun alun jälkeen.

Itseään Kaisamari Hintikka kuvailee seuraavasti.

– Olen elämän ruuhkavuosia elävä ihanan koululaisen äiti, diplomi-insinöörin puoliso, teologian tohtori ja Geneven suomalaisen seurakunnan vapaaehtoinen pappi. Tulin jo opiskeluaikana temmatuksi ekumeeniseen liikkeeseen. Olen tehnyt töitä yliopistolla tutkijana ja kirkossa erityisesti ystävyysseurakuntatyön ja seurakuntien kansainvälisen työn parissa.

Vuodesta 2011 Hintikka on työskennellyt Genevessä, viimeiset viisi vuotta Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä.

– Vastaan luterilaisten käymistä globaaleista oppikeskusteluista ja Luterilaisen maailmanliiton teologisesta työskentelystä, hän kiteyttää.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city