null Auttamista, taidetta ja hävikkiruokaa – Pähkinärinne saa uuden kahvilan

Matti Hyry toivoo, että uudesta olotilasta tulee kohtaamispaikka alueen asukkaille.

Matti Hyry toivoo, että uudesta olotilasta tulee kohtaamispaikka alueen asukkaille.

Ajankohtaista

Auttamista, taidetta ja hävikkiruokaa – Pähkinärinne saa uuden kahvilan

Vantaan Pähkinärinteessä ei ole tähän mennessä ollut kahvilaa. Nyt on, kun Hämeenkylän seurakunta avaa sellaisen Lammaskujalle.

Pähkinärinteessä avautuu uusi kahvila. Mikä on uuden olotilan idea, Hämeenkylän seurakunnan pappi Matti Hyry?

– Täällä Pähkinärinteessa ei ole ennestään kahvilaa. Ideana on avata aikuisille suunnattu, taidepainotteinen olotila ja kohtaamispaikka.

– Toivon, että tästä tilasta tulee paikka, jossa voi pyytää apua ja auttaa vapaaehtoisena alueen ihmisiä. Tilassa voi järjestää myös pienen kastejuhlan.

Pähkinä-kahvilan nimen keksi alakoululainen Eeli Markkanen. Miten Pähkinärinteen elämä muuten näkyy kahvilan toiminnassa?

– Koulujen kanssa on mahdollista tehdä yhteistyötä, tai vaikkapa pienen taidenäyttelyn pitäminen tilassa on mahdollista. Lisäksi toivon, että Pähkinärinteen paikallishistoriaa ja ajankohtaisia asioita voidaan esitellä tilassa.

Kahvilassa noudatetaan ekologisia arvoja. Miten ja millaisissa asioissa ekologisuus on otettu huomioon?

– Täällä hyödynnetään hävikkiruokaa, ja kaikki tilan kalusteet ovat käytettyjä laatukalusteita. Tilan sisustusta rakennetaan syksystä alkaen eteenpäin tekstiilitaidetyöpajoissa, joissa hyödynnetään kierrätysmateriaaleja.

Pähkinä-kahvilan avajaisviikkoa vietetään 20.–26.5. Mitä viikon aikana tapahtuu?

Olet tervetullut pistäytymään kahville, tutustumaan tilaan ja tapaamaan tuttuja. Kuulet myös musiikkia, syöt jäätelöä ja ilahdut monella tavalla. Luvassa on yllätyksiä. Hyviä ideoita kerätään viikon aikana tilan jatkokäytöstä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.