Professori Risto Saarinen: Populistinen oikeisto houkuttelee kelkkaansa kristillisiä konservatiiveja

Professori Risto Saarinen: Populistinen oikeisto houkuttelee kelkkaansa kristillisiä konservatiiveja

Populistinen oikeisto on kääntänyt vasemmiston ja liberaalien ajaman identiteettipolitiikan työkalukseen. Vähemmistöjen aseman parantamisen sijasta korostetaan etnisesti puhdasta kansaa ja heteroseksuaalisuutta.

Monessa Euroopan maassa populistinen oikeisto pyrkii entistä vahvemmin luomaan yhteyksiä konservatiivisesti ajatteleviin kristittyihin. Puola, Unkari ja Ranska ovat tästä näkyvimpiä esimerkkejä, samoin Yhdysvallat Atlantin toisella puolella.

Tämä ilmiö on olemassa Suomessakin, sanoo Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen. Hän lisää, että vasta tulevaisuus näyttää, miten laajaksi ja merkittäväksi yhteys muodostuu.

– Elämme vielä aikoja, jolloin ei voi sanoa, että kristillinen kansallismielisyys olisi meillä suurten massojen liike. Tänä vaalikeväänä on kuitenkin näkynyt monia merkkejä, että kristillisdemokraatit ovat hakeneet vetoapua perussuomalaisista, mainitsee Saarinen.

Risto Saarinen. Kuva: Esko Jämsä.

Risto Saarinen. Kuva: Esko Jämsä.

Kristillisten sisällä puheenjohtaja Sari Essayah edustaa eurooppamyönteisintä ja vähiten kansallismielistä linjaa. Muut kansanedustajat ovat sen sijaan Saarisen tulkinnan mukaan lähempänä perussuomalaisia. 

– Isompi kysymys tämä kristillisiin konservatiiveihin vetoaminen on perussuomalaisissa, jonka näkyvistä poliitikoista Laura Huhtasaari ja Mika Niikko edustavat tätä linjaa. Kun Jussi Halla-aho alkoi johtaa perussuomalaisia, ajattelin ensin, että uskonnon rooli puolueessa kuihtuu. Näin ei käynyt. Timo Soinin lanseeraaman kristillissosiaalisen linjan sijaan siellä korostuu nyt eurooppalaiseen tapaan kristillisyyden ja kansallismielisyyden yhteys, arvioi Saarinen. 

Mallia Ranskan uusoikeistosta

Ranskassa uusoikeisto oli aluksi hyvin maallinen. Se syytti vasemmistoa luokkataistelun unohtamisesta ja pehmeästä kansainvälisyydestä ja omi globalismin vastaisuuden itselleen. Viime vuosina se on pyrkinyt hakemaan lisää voimaa konservatiivisesti ajattelevista katolilaisista kristityistä. Vedenjakajana olivat vuodet 2012–2014, jolloin molemmat ryhmät vastustivat homoavioliitot sallivaa avioliittolain muutosta.

Moni konservatiivisesti ajatteleva kristitty tukee lähetystyötä ja kehitysyhteistyötä, johon ei nationalismi oikein istu.

Suomalainen Aito avioliitto -liike otti suoraan käyttöönsä ranskalaisen La Manif pour Tous -liikkeen logon, jossa perinteisen ydinperheen jäsenet pitävät toisiaan kädestä. Aito avioliitto -liikkeessä taustavaikuttajana toiminut Jukka-Pekka Rahkonen on sittemmin perustanut uusoikeistolaisen Oikea Media -verkkosivuston. Siitä on Saarisen mukaan tullut uusoikeiston ajatushautomo.

Tämä vastamedia ei ole suoraan perussuomalaisten äänenkannattaja. Sen kirjoittajakunnassa on kuitenkin perussuomalaisia ja myös kristillisdemokraatteja, kuten puolueen eurovaaliehdokas, kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka. Blogisteissa on muitakin professoreja ja dosentteja, joiden avulla luodaan teoreettista pohjaa eurooppalaisen identitaariliikkeen ja uuskonservatiivisuuden kytkennälle.

– Identitaariliike on populistisen politiikan teoreettinen ja jyrkkä äärimuoto, jonka aateveljiä Yhdysvalloissa ovat Alt-Right-liike, Steve Bannon ja Breitbart-sivusto. Euroopassa sen juuret ovat Ranskassa, jossa perustettiin järjestö nimeltä Bloc Identitaire vuonna 2003, selvittää Saarinen.

Voimakkaan muukalaisvastainen ja kansallismielinen liike kehittyi Ranskassa Saarisen mukaan siksi, että siellä on jo vuosikymmeniä ollut iso muslimivähemmistö. Liikkeen esille nostamat ajatukset ovat vahvistuneet muualla Euroopassa erityisesti vuosien 2015–2016 pakolaiskriisin aikana ja jälkeen.

Vastareaktio vähemmistöjä korostaneelle politiikalle

Identitaariliikkeen nousu on syy, miksi Saarinen kiinnostui oikeistopopulismin ja konservatiivikristillisten ryhmien välisistä yhteyksistä. Hän johtaa Helsingin yliopiston Järki ja uskonnollinen hyväksyminen -huippuyksikköä, jota Suomen Akatemia rahoittaa tämän vuoden loppuun asti. Saarinen tutki aivan toisenlaista ilmiötä, kunnes hankkeen loppumetreillä huomattiin, että sille on muutaman viime vuoden aikana kehittynyt voimakas vastaliike. Alkuperäinen tutkimuskohde liittyi monikulttuurisen yhteiskunnan kehittymiseen ja siihen liittyvään identiteettipolitiikkaan.

Sillä ei heille ole niin väliä, että kristinusko on syntyajoistaan lähtien ollut vahvasti globaali uskonto.

Viimeisten 25 vuoden ajan on ajateltu, että tunnustamalla, vahvistamalla ja hyväksymällä erilaisten vähemmistöjen asema ja niiden oma määritelmä itsestään, parannetaan ihmisoikeuksia ja saadaan vähemmistöt tasavertaisesti mukaan yhteiskuntaan. Sillä on myös pyritty estämään etnisten ryhmien eristäytymistä omille alueilleen ja omalakisiksi yhteisöikseen. Tämän politiikan juuret ovat Yhdysvaltain mustien kansalaisoikeusliikkeessä, josta se on levinnyt esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ajamiseen.

Saarinen ja hänen yksikkönsä tutkivat sitä, millainen rooli tässä on uskonnolla. Onko se este kehitykselle? Lisääkö se eristäytymistä? Vai onko uskonnossa piirteitä, jotka voivat edesauttaa erilaisten identiteettien hyväksymistä yhteiskunnassa? Sitten tutkijat huomasivat, että vasemmistolaisesta ja liberaalista ajattelusta nousevalle identiteettipolitiikalla on kehittynyt vastareaktio, jota oikeistopopulismi ruokkii.

– Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, Brexitissä ja muuallakin Euroopassa erilaiset konservatiivit alkoivat käyttää identiteettipolitiikkaa omana työkalunaan. He vaativat yhteiskunnan hyväksyntää jyrkälle kansallismielisyydelle ja valkoisen heteromiehen identiteetille. Jopa mielipiteille, jossa rajataan toisinajattelijat ja vähemmistöryhmät ulos, kuvaa Saarinen.

Ryhmät, jotka olivat olleet ennen vahvassa asemassa, kokivat jääneensä vähemmistöön ja huomasivat asemansa heikkenevän. Oikeistopopulismi osasi hyödyntää tätä. Samalla se löysi linkin osaan konservatiivisesti ajattelevista kristityistä yhteisten uhkien kautta. Uhkia ovat perinteisten perusarvojen joutuminen vaakalaudalle, ylikansallinen globalismi ja islaminuskoisten maahanmuutto.

Uhkana pidetään perinteisten arvojen katoamista ja islamia

Identitaariliike ja laajemminkin populistinen oikeisto käyttää islamin uhasta sellaisia sanoja kuin ”islamisaatio” ja ”väestönvaihto”. Keskeinen väite on, että maahanmuuttajien muuta väestöä korkeamman syntyvyyden vuoksi alkuperäiset valkoiset eurooppalaiset katoaisivat parissa sukupolvessa. Guillaume Faye nimesi kirjassaan muslimit Euroopan uudeksi juutalaiskysymykseksi, joka pitää ratkaista.

Tämän liikkeen marttyyrinä pidetään äärioikeistolaista historioitsijaa Dominique Venneriä, joka ampui itsensä Notre Damen katedraalissa protestina homoliitoille vuonna 2013. Ranskan Kansallisen liittouman johtaja Marine Le Pen ylisti Venneriä tämän teosta, jolla tämä ”yritti herättää” maanmiehiään.

Oikeistopopulistit sanovat puolustavansa Eurooppaa ja sen kristillisiä arvoja. Sillä ei heille ole niin väliä, että kristinusko on syntyajoistaan lähtien ollut vahvasti globaali uskonto, jonka lähimmäisenrakkauden ajatukseen sisältyvät kaikenlaiset ihmiset kansallisuudesta ja rajoista riippumatta.

Entinen Valkoisen talon strategisti Steve Bannon, belgialaisen Vlaams Belang -äärioikeistopuolueen Tom Van Grieken ja Ranskan Kansallisen liittouman johtaja Marine Le Pen osallistuivat maahanmuuttovastaiseen kokoukseen flaamilaisessa parlamentissa Brysselissä 2018. Kuva: Nicolas Maeterlinck /AFP-Lehtikuva

Entinen Valkoisen talon strategisti Steve Bannon, belgialaisen Vlaams Belang -äärioikeistopuolueen Tom Van Grieken ja Ranskan Kansallisen liittouman johtaja Marine Le Pen osallistuivat maahanmuuttovastaiseen kokoukseen flaamilaisessa parlamentissa Brysselissä 2018. Kuva: Nicolas Maeterlinck /AFP-Lehtikuva

Kristinuskon sisältä löytyy myös kansallismielistä ajattelua, jolle identitaarien linjaukset sopivat. Yksi esimerkki tästä on Oikeaan Mediaan kirjoittava Patmos lähetyssäätiön tutkimusjohtaja, dogmatiikan dosentti Juha Ahvio. Hänen mukaansa oikea kristitty on nimenomaan kansallismielisesti isänmaallinen.

Saarinen on oikeistopopulismin noususta huolissaan ja arvioi, että se on uhka liberaalille demokratialle. Samalla hän näkee myös yhteiskunnan jatkuvan polarisoitumisen ongelmana ja toteaa, että vastakkainasettelua pitäisi pyrkiä lieventämään vuoropuhelulla myös populistien kanssa.

– Omat sympatiani ovat liberaalin ja avoimen yhteiskunnan puolella. Samalla ajattelen, että yhteiskunnassa on pyrittävä kuuntelemaan osapuolia, joilla on merkittävä kannatus demokraattisissa vaaleissa. On hyvä tunnustaa, että meillä liberaaleilla on aihetta myös itsekritiikkiin. Osaamme olla ylimielisiä ja usein ajattelemme tietävämme asiat paremmin.

Saarinen toteaa, että ajatus siitä, että ihmisten on hyvä elää pienissä samanmielisissä yhteisöissä ja omien kansallisten rajojen sisällä, sisältää myös hyviä asioita. Tällaisessa maailmassa kauppaa varmaan käytäisiin vähemmän, elintaso laskisi ja kenties tästä johtuen ympäristöä säästyisi. Hän muistuttaa, että esimerkiksi kirkon piispat vastustivat 1990-luvulla liiallista globalisaatiota kannanotossaan Kohti yhteistä hyvää.

Kansallismielisyyden jäljet historiassa pelottavat

Toinen asia on, onko etnistä ja homogeenistä onnelaa koskaan ollut ja onko se enää edes mahdollinen. Ikävä kyllä Euroopan viime vuosisadan historia osoittaa kovin toisenlaisia tuloksia nationalismista ja rasismista.

– Oma nationalismin vastustukseni kumpuaa pelosta. Olen nähnyt kansallismielisyyden jäljet. Sekä äärioikeistolaisen että äärivasemmistolaisen nationalismin. Hitlerin ja Stalinin ja viime aikojen etnonationalismin, joka johti Jugoslavian hajotessa etniseen puhdistukseen, sanoo Saarinen.

Saarinen huomauttaa, että digitaalisuus, netti ja sosiaalinen media ovat tehneet maailmasta rajattoman, sellaisen, jossa ei voi elää muista välittämättä. Aatteet ja ideologiat leviävät yli rajojen.

– Kontulalaisesta kerrostaloasunnosta voi lukea republikaanien tai Unkarin Fideszin sivuja. Vihapuhe on helpompaa kuin kasvokkain kohdatessa. Ihmisten kuplat ovat ylikansallisia.

Vaikka Saarinen kannattaa keskustelua, hän pohtii samalla, että kirkon pitää tarvittaessa osata vetää myös rajoja sellaisiin asioihin, jotka se katsoo vahingollisiksi ja omien arvojensa vastaisiksi. Arkkipiispa Tapio Luoma teki kirkolliskokouksessa pitämässään puheessa eron rakentavan ja ongelmallisen kansallismielisyyden välille. Viime mainittuun hän liitti eristäytymisen ja viholliskuvat.

– Minusta se oli hyvä puhe ja tervetullut tähän tilanteeseen, Saarinen sanoo.

Suomessa kristillinen vakaumus on useammille suoja eikä vetävä tekijä tiukkaan nationalismiin.

Vaikka Euroopassa Puolassa ja Unkarissa uskontoa hyödyntävät oikeistopopulistiset liikkeet ovat vallassa, niin Suomessa suuri osa konservatiivisesti ajattelevia kristittyjä vierastaa tällaista liittoa.

Moni tukee lähetystyötä ja myös kehitysyhteistyötä, johon ei nationalismi oikein istu. Lisäksi monet konservatiivisesti ajattelevat kristityt ovat auttaneet maahanmuuttajia lähimmäisenrakkauden vuoksi.

– Aika moni kirkkoon kuuluva herätyskristitty on nettikeskusteluissa vetänyt eroa perussuomalaisiin. Minulla on myös helluntailaisia opiskelijoita, enkä ole kuullut heiltäkään tällaista ajattelua.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi