Psykoterapeutti Katriina Järvisen lapsuutta varjosti helvetin ja henkivaltojen pelko: ”Minulle Jumala ei ikinä ole ollut hyvä Jumala”
Vanhan testamentin Abraham oli valmis uhraamaan oman poikansa, kun Jumala sitä vaati. Myös Katriina Järvisen vanhemmat asettivat uskon lastensa tarpeiden edelle.
”Vie Katriinalta vaikka näkö tai kuulo tai ota hänet kokonaan, kunhan pelastat hänet”, muistaa Katriina Järvinen vanhempiensa rukoilleen polvillaan, nyrkit kohotettuina.
Järvisen vanhemmat olivat tiukkoja helluntailaiskristittyjä. Tyttärensä uskoa he eivät pitäneet riittävänä – iloluontoinen ja vastauksia vaativa tyttö oli hyvää vauhtia matkalla helvettiin.
– He ottivat hyvin kirjaimellisesti Jeesuksen kehotuksen etsiä ensin Jumalan valtakuntaa. Heidän vakaumuksensa kehikossa se tarkoitti sitä, että vanhemman pitää uhrata vaikka omat lapsensa Jumalalle, Järvinen kertoo.
Omien vanhempien jyrkkyys tuo Katriina Järviselle mieleen Vanhan testamentin kertomuksen Abrahamista ja tämän pojasta Iisakista.
Abraham ja hänen vaimonsa Saara ovat vanhoilla päivillään saaneet Jumalan lupaaman, kauan kaivatun pojan, Iisakin. Jumala päättää testata Abrahamin kuuliaisuutta ja käskee tätä uhraamaan rakkaan poikansa polttouhrina. Ja Abraham tottelee: matkustaa Iisakin kanssa vuorelle, rakentaa sinne alttarin, latoo polttopuut paikoilleen ja sidottuaan Iisakin laittaa tämän polttopuiden päälle. Hän ottaa veitsen ja aikoo teurastaa poikansa. Vasta siinä vaiheessa Jumalan enkeli puuttuu tilanteeseen ja käskee Abrahamin lopettaa: ”Nyt tiedän, että kunnioitat Jumalaa.”
– Ymmärrän, että tuo kertomus sijoittuu eri aikaan ja kulttuuripiiriin, mutta aika ikäviä tunteitahan se herättää. Ei tällainen ole kiva leikki rakastavalta Jumalalta, Järvinen sanoo.
Hän lukee kertomusta psykoterapeuttina, jonka asiakkaissa on monia hengellisen väkivallan uhreja.
Järvisen mukaan kollektiivisessa kulttuurissa, jollaisessa tämäkin Raamatun kertomus on syntynyt, ihmiset ovat lojaaleja paitsi vanhemmilleen myös Jumalan kaltaiselle ehdottomalle auktoriteetille. Yksilöllisemmässä kulttuurissa sen sijaan arvioidaan, miten vanhempien teot vaikuttavat lapsiin ja lastenlapsiin.
Vanhempien usko varjosti koko perheen elämää
Abraham ei ole kuka tahansa isä vaan valittu, erityisasemassa. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan, kuinka Jumala solmii Abrahamin kanssa liiton, jonka myötä tästä tulee lukemattomien kansojen kantaisä.
Omalla laillaan valittuja kokivat olevansa myös Katriina Järvisen vanhemmat.
– He ajattelivat, että meidän perheemme on erityisen onnekas, koska olemme löytäneet sen ainoan oikean ahtaan portin, joka johtaa taivaaseen.
Järvisen lapsuudenkodissa vanhempien usko oli aina läsnä. Lasten tarpeet olivat toissijaisia siihen nähden, mitä Jumalan tai seurakunnan koettiin vaativan. Vastaavanlainen tilanne voi olla myös niissä perheissä, joissa esimerkiksi työ tai poliittinen toiminta vie vanhempien ajan ja voimat.
– Varsinkin jos yhteisö ympärillä arvostaa vanhempien omistautumista, lapsi kokee, ettei hän ole minkään arvoinen ja että vanhemmilla on jotain paljon tärkeämpää kuin hän, Järvinen sanoo.
Tiukka uskonnollisuus voi joissain perheissä olla samankaltainen virtahepo – vaiettu, mutta muiden perheenjäsenten elämää varjostava asia – kuin vaikkapa päihderiippuvuus tai mielenterveyden ongelmat.
– Vanhempi voi vakaumuksensa takia olla omassa kuplassaan tavoittamattomissa. Ne perheenjäsenet, jotka eivät ole uskonnollisessa liikkeessä mukana, eivät voi sanoa ääneen, että tuo sinun toimintasi pyörittää koko meidän perhe-elämäämme, Katriina Järvinen sanoo.
– Sitä voisi verrata siihen, että vanhempi olisi aina humalassa eikä koskaan oma itsensä. Varsinkin karismaattisissa piireissä, joissa itse elin lapsuuteni, ihmiset elivät kuin jonkinlaisessa humalatilassa.
Ei mietitty, mistä ongelmat johtuvat, vaan ajateltiin, että vastassa on henkivaltoja ja nyt pitää vain rukoilla.
Oli ihan tavallista, että Järvisen vanhemmat puhuivat kielillä ja vaipuivat kotonakin rukoilemaan puoliääneen. Humalaisen toilailulta tuntuu Järvisestä sekin, että vanhemmat tulkitsivat omat mielenliikkeensä johdatukseksi ja Jumalan kehotuksiksi. Saatettiin hypätä autoon ja ajaa johonkin toiseen kaupunkiin todistamaan Jeesuksesta.
– Jos tuli joku vastoinkäyminen, taannuttiin rukoilemaan. Ei mietitty, mistä ongelmat johtuvat, vaan ajateltiin, että vastassa on henkivaltoja ja nyt pitää vain rukoilla, Järvinen kuvaa.
Sellaisessa ympäristössä kasvavilla lapsilla ei ole valinnanvaraa, eivätkä he voi kyseenalaistaa kummallisimpiakaan opetuksia tai sääntöjä.
– Esimerkiksi yhteen aikaan ei saanut käyttää Fairy-tiskiainetta. Kai epäiltiin, että siinä oli jotain yhteyksiä saatananpalvontaan.
Psykoterapeutti Katriina Järvisen mielestä vanhempien tiukka uskonnollisuus on salakavalampaa kuin vaikkapa alkoholismi. ”Lapsikin huomaa, että alkoholistin elämäntapaa ei ihailla, ja siihen myös ulkopuoliset puuttuvat herkemmin.”
Jatkuva pelko jätti perusturvattomuuden
Fairy-esimerkki saattaisi huvittaa, jos ei tiedä, että Järvinen on elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa jatkuvassa pelossa. Helvetin ja henkivaltojen lisäksi hän pelkäsi Jumalaa, vanhempiaan, sisaruksiaan, seurakuntalaisia. Hän pelkäsi myös, että ei-uskovaiset kaverit saisivat selville hänen kotitaustansa.
– Olen joskus verrannut perhettäni Pohjois-Koreaan. Milloin tahansa oli mahdollista, että joku sisaruksistani käräyttää minut, jos vaikka olen ottanut askeleen, joka näyttää tanssilta.
Mietin, pitäisikö minun varmuuden vuoksi olla uskovainen.
Pelko ei jättänyt Järvistä, vaikka hän parikymppisenä jätti uskonyhteisön. Ensimmäiset vuodet hän pelkäsi helvettiin joutumista, vaikka samaan aikaan tiesi, ettei pysty uskomaan seurakunnan oppeihin.
– Helvetin tuli, jossa koko ruumis kärventyy iankaikkisesta iankaikkiseen ja josta ei ole mitään pelastusta, oli hirveä uhkakuva. Mietin, pitäisikö minun varmuuden vuoksi olla uskovainen. Jos ne pasuunat alkavat soida, taivaat aukeavat ja Jeesus tulee hakemaan, pääsisikö sitten mukaan? Mutta paluu seurakuntaan ei ollut minulle mahdollista.
Jatkuva pelkääminen on jättänyt perusturvattomuuden, jonka kuusikymppinen Katriina Järvinen edelleen tunnistaa itsessään. Hänelle on turha sanoa, että elämä kantaa – ei se kanna, vaan koko ajan on varmisteltava ja viriteltävä turvaverkkoja.
– Minulle Jumala ei ikinä ole ollut hyvä Jumala. Hän on ollut kyyläävä Jumala. Eihän lapsi pysty erottamaan omia vanhempiaan ja Jumalaa. Jos omat vanhemmat etsivät koko ajan virheitä, niin kyllä Jumalakin näkee juuri ne.
Meidän varsinainen kotimaamme oli taivas, ja koska tahansa saattoi tulla lähtö sinne.
Pahinta on kuitenkin Järvisen mukaan ollut sosiaalinen väkivalta – se, että häntä on estetty kasvamasta suomalaisen yhteiskunnan jäseneksi.
– Me olimme kuin maahanmuuttajaperhe, joka kaipaa kotimaahansa ja estää lapsia kasvamasta suomalaisiksi. Meidän varsinainen kotimaamme oli taivas, ja koska tahansa saattoi tulla lähtö sinne.
Kun Järvinen aloitteli elämäänsä helluntaiseurakunnan ulkopuolella, hän tunsi olevansa tynnyrissä kasvanut tyttö. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä ikätoverit puhuivat. Hän ei tuntenut tv-sarjoja tai musiikkia eikä ollut koskaan käynyt ravintolassa.
– Edelleenkään minun ei kannata osallistua tietokilpailuihin, hän naurahtaa.
Kaikissa uskonnollisissa yhteisöissä piilee vallankäytön vaara
Kysymys siitä, missä menee terveen ja epäterveen hengellisyyden raja, on Katriina Järvisen mielestä väärä, sillä jos uskonnonharjoittajilta itseltään kysytään, kukaan tuskin kuvaisi yhteisönsä hengellisyyttä epäterveeksi.
– Kaikki ovat omasta mielestään hyvinkin terveitä, koska nämä fundamentalistiset yhteisöt ovat eronneet jostakin isommasta juuri sen takia, että heillä on mielestään se puhdas, terve ja oikea usko, Järvinen sanoo.
Hän lisää, että kaikissa uskonnollisissa yhteisöissä piilee vallankäytön vaara.
– Terveen ja epäterveen sijasta voisi ehkä puhua vaikka vapaaseen valintaan tai pakkoon ja manipulointiin perustuvasta vakaumuksesta. Vanhempi saa toki puhua omasta vakaumuksestaan, mutta lapselle pitäisi korostaa sitä, että hän saa uskoa sillä tavalla, mikä hänestä tuntuu oikealta, eikä hänen tarvitse sitoutua mihinkään. Hän voi rauhassa kerätä vaikutteita ja miettiä asioita ja myös muuttaa mieltään.
En enää säikähdä sitä, että joku yrittää käännyttää minut oikealle tielle.
Nelikymppisenä, terapian myötä, Katriina Järvisessä heräsi raivo siitä, mitä hän oli joutunut kokemaan. Hän kertoo olleensa monta vuotta täynnä vihaa.
– Ajattelen, että aggressio on positiivinen voima. Se tarkoittaa sitä, että uskallan puolustaa omaa reviiriäni. En enää säikähdä sitä, että joku yrittää käännyttää minut oikealle tielle.
Siinä missä sovinnainen kristillinen opetus kehottaa ymmärtämään, antamaan anteeksi ja olemaan kiitollinen, Järvinen rohkaisisi hengellistä väkivaltaa kokeneita valtaamaan takaisin sen, mitä heiltä on viety, etsimään oman voimansa ja puolustamaan itseään.
– Toivoisin, että ei niin paljon puhuttaisi hyväksymisestä ja ymmärtämisestä, koska mehän olemme loputtomasti ymmärtäneet vanhempiamme. Pitää uskaltaa sanoa, että minä koin sellaista, mitä yhdenkään pienen ihmisen ei pitäisi kokea.
Katriina Järvinen: Meillä kotona – Puhuttu, sivuutettu, vaiettu perheessä. Atena 2025.
Uusi suomennos Abrahamin ja Iisakin tarinasta löytyy raamattu.fi-sivustolta.
Isän valinta
Kumpi on tärkeämpi: oma lapsi vai ideologinen järjestelmä, jonka palvelemiselle on omistanut koko elämänsä ja joka edellyttää sokeaa tottelemista?
Prime Videon taannoinen suursarja Oraakkelin kirja sai alkuvuodesta uuden tulemisen Netflixin ohjelmistossa. Sarja sijoittuu vaihtoehtoiseen historiaan, jossa natsit liittolaisineen ovat voittaneet toisen maailmansodan ja Amerikkaa hallitsevat omilla vyöhykkeillään Saksa ja Japani. Natsien hallitsemaa aluetta johtaa obergruppenführer John Smith (Rufus Sewell), entinen Yhdysvaltain armeijan sotilas, jolle siirtyminen vihollisen puolelle on aikoinaan näyttänyt ainoalta mahdollisuudelta pelastaa perheensä. Häikäilemätön Smith tuntuu aina olevan taktikoinnissa muutaman askeleen edellä niin vastustajiaan kuin natsien saksalaista johtoakin.
Nyt seuraa juonipaljastuksia. John Smithin heikko kohta ovat hänen lapsensa, erityisesti esikoispoika Thomas (Quinn Lord). Natsivaltakunnassa kaikki perinnöllisesti sairaat ja vammaiset tapetaan rotupuhtauden nimissä. Kun lääkäri toteaa Thomasilla parantumattoman ja etenevän sairauden, hän tarjoaa Smithille mahdollisuutta surmata vähin äänin itse poikansa. Smith toimii päinvastoin kuin Vanhan testamentin Abraham, mutta ei onnistu pelastamaan poikaansa. Natsiaatteen ylivertaisuuteen vauvasta asti aivopesty teini tekee ratkaisunsa, ja hänestä tehdään liikkeen sankarimarttyyri.
Pojan lisäksi Smith tavallaan menettää aatteen vuoksi myös tyttärensä. Toinen järkyttyy päästyään perille natsien hirmuteoista ja vanhempiensa osallisuudesta niihin. Toinen taas kasvaa niin pelottavan kiihkeäksi natsiksi, eräänlaiseksi perheen sisäiseksi ajatuspoliisiksi ja ilmiantajaksi, että hänestä tulee uhka koko perheelle.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kun joku ei mahdu muottiin, asialle täytyy tehdä jotain” – Ville Mäkipelto selvitti, miten eheyttäminen syntyy uskonyhteisöissä
Hyvä elämäPsykologi ja teologian tohtori Ville Mäkipellon mukaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtäävä eheyttämistoiminta saa usein alkunsa spontaanisti uskonnollisen yhteisön opetuksista ja asenteista. Uudessa kirjassaan Mäkipelto tarkastelee ilmiötä myös oman uskonnollisen taustansa kautta.
