Raulo: Ihminen on kuin laboratoriohiiri – puolustuskyvytön, neuvoton ja laatikossa kasvanut
Olemme vuosisatojen saatossa laittaneet itsemme hiirten mukana häkkiin ja eristäneet itsemme pöpöistä ja pedoista.
Lapsena meillä oli satukirja nimeltä Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä. Nykyään olen ylpeä hyppelihiiritutkija. Keskiviikkoisin menen metsään ja tarvon Nokian kumisaappaissa läpi englantilaisen pyökkimetsän olallani IKEA-kassi täynnä hiirenloukkuja.
Kaiken maailman lääketieteen konferenssisymposiumeissa päädyn kehuskelemaan sillä, että minun tutkimushiireni ovat villejä ja luonnonmukaisia, toisin kuin tuhansien muiden tutkijoiden laatikoissa kasvaneet laboratoriohiiret. Valkoiset hiiret häkeissään ovat ehkä kesympiä, mutta ne eivät muistuta villejä sukulaisiaan. Siinä missä villihiiri on sopeutunut piiloutumaan pedoilta ja taistelemaan tauteja vastaan, laboratoriohiiret ovat sopeutuneet laboratorioon. Ne ovat hyviä juoksemaan ympyrää, eivät pelkää petoja eikä niiden tarvitse murehtia luonnon taudeista, ja siksi niiden immuniteettijärjestelmä on erilainen kuin luonnonvaraisilla hiirillä.
onko tutkimus kelvollista, sillä näiden hiirten immuniteetti ei ole sopeutunut todellisuuteen, jossa elämme?
Herää kysymys, voiko ihmisten sairauksia tutkia hiirillä, joiden immuniteettijärjestelmä on aivan luonnoton? Länsimaissa suurimpiin terveysongelmiimme kuuluvat syövät, autoimmuniteettisairaudet ja masennus, ja näiden tutkimukseen osallistuu lukemattomia laboratorioissa kasvaneita hiiriä. On asia erikseen, onko tällaisten eläinkokeiden tekeminen edes eettisesti oikein, mutta vähemmälle huomiolle jää, onko laboratorioissa tehtävä immuniteettitutkimus kelvollista, koska näiden hiirten immuniteetti ei ole sopeutunut todellisuuteen, jossa elämme.
Kumisaapasekologina vaahtoan tietysti villien eläinten ja luonnon tutkimisen puolesta aina kun voin, mutta ranskalainen immunologiystäväni laittaa minulle jauhot suuhun tokaisemalla ”Eiväthän ihmisetkään enää elä missään normaalissa yhteydessä luontoon!” Totta, mietin, ehkäpä valkoinen laboratoriohiiri onkin mainio modernin ihmisen kuva, laatikossa kasvanut, ympyrää juokseva, puolustuskyvytön ja neuvoton otus. Sapelihammastiikerit ovat kuolleet, mutta saalistajien varjot liikkuvat yhä uniemme seinissä. Rutto on voitettu, mutta valkosolumme etsivät yhä vihollisia siitepölyhiukkasista. Olemme vuosisatojen saatossa laittaneet itsemmekin hiirten mukana häkkiin ja eristäneet itsemme pöpöistä ja pedoista, kunnes ainoa vihollisemme olemme me itse.
Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Raulo: Pappi, tieteilijä ja taiteilija kadehtivat toisiaan, kunnes kokki puuttui puheeseen
PuheenvuorotKutsumustyö, mikä kirous!
Raulo: Maailmankaikkeus on niin suuri, että suru hukkuu siihen, ja ilo kaikuu sen seinistä
Puheenvuorot Kolumnisti