Raulo: Seksistä puhuminen panee Oxfordin tieteilijät koville pubikeskusteluissa

Raulo: Seksistä puhuminen panee Oxfordin tieteilijät koville pubikeskusteluissa

Seksuaalinen lisääntyminen on kaunein sattuman ilmentymä.

Jokaiselle ajattelijalle on hyväksi olla vastarannan kiiski, ja siksi on itsellänikin tapana väitellä teologien kanssa evoluutiosta ja luonnontieteilijöiden kanssa hengellisyydestä. Lisähupia perjantai-iltoihin tuo se, että Oxfordin pubeissa on kiistelty samoista kysymyksistä jo päälle 800 vuotta. Alan jo hahmottaa näiden keskustelujen ydinongelman. Siinä missä uskonnollinen kieli puhuu siitä, mikä on meille merkityksellistä, luonnontiede suhtautuu allergisesti moiseen subjektiivisuuteen. Samoin kaiken luonnontieteen taustalla vaikuttava tilastomatematiikka perustuu teologeille äärimmäisen vaivaannuttavaan ilmiöön: sattumaan.

Luonnontieteilijät eivät kuitenkaan pääse karkuun vaivaannuttavaa subjektiivisuuttaan, eivätkä teologit todellisuuden sattumanvaraisuutta. Perhosen siipiä tai mannerlaattojen liikettä tutkivan tieteilijän tutkimusaiheet valikoi aivan sama merkitysvaisto kuin Jumalan etsijän hengellisen polun. Samoin hurmioituneinkin teologi joutuu myöntämään, että jos Jumalalla on suunnitelma, siinä ei näytä olevan mitään punaista lankaa. Helppo tapa saada aikaan kiihkeää pubikeskustelua onkin kysyä: Voiko sattuma olla pyhä? Mitä jos Jumala heittää noppaa luottaen siihen, että jokainen mahdollinen kohtalo sisältää saman hyvän, Jumalan läsnäolon.

Seksuaalisen lisääntymisen uskotaan kehittyneen evoluutiossa juuri siksi, että uuden sukupolven ominaisuuksia olisi mahdoton ennustaa. 

Lopullisesti päät saa pyörälle sekä luonnontieteilijöiltä että teologeilta puhumalla aiheista vaikeimmasta, seksistä. Seksuaalinen lisääntyminen on mielestäni kaunein sattuman ilmentymä. Se tuottaa aina aivan ennalta-arvaamattomia lapsia sekoittamalla sattumankaupalla yhteen vanhempien geenit. Sattuma on peräti koko seksuaalisuuden alkusyy. Seksuaalisen lisääntymisen uskotaan kehittyneen evoluutiossa juuri siksi, että uuden sukupolven ominaisuuksia olisi mahdoton ennustaa. Kun syntyvä lapsi on sattumanvarainen yhdistelmä vanhempiaan, luonnollisten vihollistemme algoritmit eivät pysy olemuksemme perässä. Virus, joka saa niskalenkin yhdestä eliöstä, ei voikaan luottaa siihen, että samat tepposet toimivat jälkikasvuunkin.

Onko sattumaa, että ihmiskunnan ehkä vaikein sosiaalinen teema yhdistää sekä luonnontieteilijöiden että teologien akilleen kantapäät, sattuman ja subjektiivisen merkityksellisyyden? Ei auta kuin suu auki ja hormonihuuruissa tuijottaa vastasyntynyttä lasta täynnä sekä tieteellistä että uskonnollista äimistystä.

 

Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi