Raulo: Psykologi selitti kuiskaten, miten ihmisten altistaminen mitättömille valinnoille luo illuusion vapaudesta

Raulo: Psykologi selitti kuiskaten, miten ihmisten altistaminen mitättömille valinnoille luo illuusion vapaudesta

Todellisuus on kuin alkumeri: se on rajaton. Jokainen valintamme sisältää paljon enemmän kuin osaamme aavistaa, sillä jokainen todellisuuden hiukkanen sisältää sekä hyvän että pahan.

Lapsena karkasin päiväkodista kohti vapautta ja ponimaata. Moottoritien laidassa iski eksistentiaalinen kriisi: maailma olikin helkkarin iso ja mystinen paikka. 30 vuotta myöhemmin olen tutkija Oxfordissa, enkä ole vieläkään löytänyt ponimaata, mutta kannan vapauden kutsukorttia povitaskussa ja koetan säilyttää lapsena löytämääni eksistentiaalista hämmennystä, koska hyvää tiedettä voi tehdä vain äimistyneenä.

Oxfordin yliopisto on kuin suuri päiväkoti, jossa täkäläiset Tarja-tädit koettavat lempeästi ohjailla vapauden kutsun vallassa sinne tänne toopoilevia ajattelijoita välipalalle, päiväunille ja yhteiskunnan heille varaamiin laatikoihin. Vapauden etsiminen ja laittaminen laatikkoon tuntuu olevan ihmiskunnan rakkaimpia pyrkimyksiä.

Mitä sitten on todellinen vapaus? Eilen sain ainakin maistiaisen siitä, mitä se ei ole. Olin päätynyt collegen iltaseminaariin, yhteen sellaiseen älykköseurapiiritapahtumaan, jossa kvanttifyysikot ja metafyysikot ajautuvat miellyttäviin väittelyihin skumpan ja vanhojen kirjojen ympäröiminä. Illan puhuja kertoi yrityksistään rakentaa itseään kopioivia molekyylejä, toistaakseen elämän alkusynnyn aikaisia tapahtumia.

Oli kyseessä sitten päiväkotiemme Tarja-tädit tai Yhdysvaltain presidentti, valtaa pitävät tahot tietävät, että vapauden riistämällä saa aikaan vain taistolaislauluja veisaavan vallankumouksellisen joukon.

Puhuttiin alkumerestä, ja muinaisten kirjahyllyjen välissä suikkelehti notkea italialainen tarjoilija, hopeatarjotin täynnä erilaisia cocktail-voileipiä. Yksikään ei ollut samanlainen. Yhtä koristi oliivi, toista katkarapu, avokado tai savulohiviipale.

Britit rakastavat voileipien moninaisuutta, mutta minulle, sosiaalidemokraattisen yhteiskunnan kasvatille, voileivän valitseminen on identiteettikriisi. Kiva kun on välipalaa, mutta mistä tiedän, olenko oliivi- vai avokadoihmisiä, purnaan vierustoverilleni. Hän kääntyy puoleeni ja kuiskaa sarkastisesti: ”This is freedom.”

Vierustoverini on psykologi ja selittää kuiskaten, miten ihmisten jatkuva altistaminen mitättömille valinnoille luo vapauden illuusion. Ja vapauden illuusio on se, millä meitä helpoiten hallitaan. Oli kyseessä sitten päiväkotiemme Tarja-tädit tai Yhdysvaltain presidentti, valtaa pitävät tahot tietävät, että vapauden riistämällä saa aikaan vain taistolaislauluja veisaavan vallankumouksellisen joukon. Olkoon systeemi kuinka epäoikeudenmukainen tahansa, mutta jos sen jäsenet saavat itse valita jotakin, edes voileivän laadun, vastarintaa ei synny.

Sitä paitsi, jos kuljemme laput silmillä kohti katalogista valittua unelmien keittiötä ja avokadovoileipää, emme ehkä koskaan saa tietää, millaisia puutarhoja ohitimme.

Mutta todellinen vapaus ei ole valinnanvapautta, sillä todellisuus ei ole kasa vaihtoehtoja. Todellisuus on kuin alkumeri, rajaton. Sillä on aina enemmän annettavaa kuin mitä osaamme kuvitella. Loppupeleissä ihminen voi valita vain elämän, ja sen mukana tulee kaikki mitä elämä on, koska jokainen ihminen, elämänmuoto ja todellisuuden hiukkanen sisältävät sekä hyvän että pahan. Sitä paitsi, jos kuljemme laput silmillä kohti katalogista valittua unelmien keittiötä ja avokadovoileipää, emme ehkä koskaan saa tietää, millaisia puutarhoja ohitimme. Moni hukassa harhaillut kokee Jumalan puhuneen heille silloin, kun oma mielikuvitus loppuu.

Keskustelumme aikana olen vähitellen kiihtynyt ja löydän itseni meuhkaamasta kovaan ääneen todellisen vapauden luonteesta kädet täynnä voileipiä (otin joka sorttia kun en osannut valita). ”This is not freedom”, huudan suu täynnä avokadoa. Italialainen tarjoilija ilmestyy paikalle salamana ja kysyy: ”Is there something wrong with your sandwich?” Punastun ja mutisen, että ei tässä mitään, hyviä voileipiä, kiitos vain. Lohi, avokado, rapu, oliivi, ihminen. Kaikki alkumerten itseään kopioivan äitimolekyylin lapsia.

Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkumusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi