Raulo: Kasvat solutasolla kiinni luontoon, halusit sitä tai et, eikä tätä yhteyttä kannata katkaista

Raulo: Kasvat solutasolla kiinni luontoon, halusit sitä tai et, eikä tätä yhteyttä kannata katkaista

Luontoyhteytemme ei ole vain psykologista sorttia, vaan meidät on sidottu ekosysteemiin solujamme myöten.

Kun tutkimusmatkallani pääsin ensi kertaa sademetsään, yllätyin täysin. Madagaskarin koskematon viidakko oli ihmeellinen kuin Avarassa luonnossa, mutta sen tuhannet äänet ja tuoksut eivät herättäneet minussa mitään tunteita. Katselin koreita perhosia ja orkideoita kuin postikortteja ja koko ajan tunsin olevani kasvihuoneessa.

Vasta kun viidakon ylängöllä vastaan tuli kapealehtinen puu, joka havisi tuulessa kuin kuusi, palasin todellisuuteen: Tajusin olevani metsässä, siis oikeassa aarnimetsässä, päivämatkan päässä lähimmästä tiestä, ja aloin välittömästi pelätä kuin lapsena pimeässä kuusikossa. Sademetsä tuli minulle todeksi vasta sen ainoan havupuun myötä. Ymmärsin, että madagaskarilaisesta varmaan tuntuisi yhtä vieraalta Punkaharjulla. Olin aina ajatellut, että se monille suomalaisille tuttu harras metsän pyhyyden tunne syntyy metsästä itsestään, mutta ei – se olenkin minä itse, kannan sisälläni kuusimetsää!

Kun immuunijärjestelmä alkaa muistuttaa Trumpia, on aika viedä lapset metsäretkelle.

Ihminen kasvaa kiinni omaan ekosysteemiinsä, eikä tämä luontoyhteys ole vain psykologista sorttia: Meidät on sidottu kasvuympäristöömme myös solutasolla. Helsingin yliopiston tutkijat ovat niittäneet mainetta maailmalla osoittamalla, että vastustuskykymme on sidoksissa kotiemme lähiluontoon. Mitä lähempänä luontoa lapsi kasvaa, sitä enemmän maaperän terveellisiä bakteereja heidän ihollaan elää ja sitä vähemmän allergioita ja autoimmuniteettisairauksia heillä on. Syynä tähän on mikrobiomi, monimuotoisuudessaan sademetsän veroinen hyvien bakteerien joukko, joka asuttaa kehojamme ja suojelee meitä sairauksilta. Nämä bakteerit ovat osa meitä aivan kuten omat solumme, mutta ne ovat yhtä lailla osa myös maata, kasveja ja eläimiä, joita kosketamme. Ja jos yhteytemme luontoon katkeaa, katkeaa myös terveellisten bakteerien virta.

Länsimainen kulttuuri on vuosisatoja kamppaillut pitääkseen infektiotaudit muuriemme toisella puolen. Mutta siellä missä on muureja, on aina kettu lukittuna kanatarhaan. Kaupungistumisen ja antibioottien aikana meitä ravistelevat uudenlaiset epidemiat: autoimmuniteettisairaudet ja mielenterveysongelmat. Toisin sanoen omat puolustusjärjestelmämme kääntyvät meitä vastaan. Kun kasvamme eristyksissä luonnosta, kehomme dialogi ympäristön kanssa katkeaa ja immuunijärjestelmämme alkaa käyttäytyä kuin armeija ilman todellisuudentajua. Se hyökkää vainoharhaisesti harmittomien siitepölyhiukkasten tai jopa omien kudostemme kimppuun.

Kun oman kehon immuunijärjestelmä alkaa siis muistuttaa presidentti Trumpia, on aika viedä lapset metsäretkelle ja painaa kädet kuusimetsän multaan. Olemmehan vielä osa tätä ekosysteemiä siinä missä kuusetkin.


Kirjoittaja on Oxfordin yliopistossa väitöskirjatutkimusta tekevä evoluutiobiologi, kuvataiteilija ja körtti.

Lue henkilöjuttu kirjoittajasta: Aura Raulo, 29, tutkii pussailevia hiiriä, järkyttää Oxfordin yliopistossa pyjamahousuillaan ja sukupuoli-identiteetillään sekä nokittelee ateistiguru Dawkinsille

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi