Romanit elävät kotikylässään totaalisessa köyhyydessä – ”Ei kukaan täällä halua lähteä kerjäämään”
 Ionelasta tuli virallisesti romanialainen vasta 30-vuotiaana vuonna 2015, kun hän sai oman henkilökorttinsa E-Romnja-järjestön avulla. Siihen asti Ionela oli ollut paperiton omassa kotimaassaan, eikä näin ollen saanut mitään hänelle kuuluvaa tukea valtiolta. Myös hänen lapsensa olivat paperittomia, eivätkä siksi voineet käydä koulua.

Ionelasta tuli virallisesti romanialainen vasta 30-vuotiaana vuonna 2015, kun hän sai oman henkilökorttinsa E-Romnja-järjestön avulla. Siihen asti Ionela oli ollut paperiton omassa kotimaassaan, eikä näin ollen saanut mitään hänelle kuuluvaa tukea valtiolta. Myös hänen lapsensa olivat paperittomia, eivätkä siksi voineet käydä koulua.

Romanit elävät kotikylässään totaalisessa köyhyydessä – ”Ei kukaan täällä halua lähteä kerjäämään”

Valea Seacăn romanit elävät köyhyyden keskellä. Helsingin Diakonissalaitos ja Helsingin seurakuntayhtymä yrittävät parantaa heidän elinolosuhteitaan.

Tie leikkaa läpi aukean viljelysmaan. Bukarestin ruuhkat ovat jääneet parin tunnin päähän, kaupungit muuttuneet kyliksi ja talot vaatimattomammiksi. Aidanvierustoilla kukkivat ruusut runsaina.

Itäisestä Romaniasta, Valea Seacăn kylästä, on linnuntietä Helsinkiin puolitoistatuhatta kilometriä.

Se on pitkä matka lähteä kerjuulle. Moni kylän romaneista on sen silti taittanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Osa useaan otteeseen.

– Ei kukaan täällä halua lähteä kerjäämään ja jättää lapsiaan odottamaan. Mutta kun vaihtoehtoja ei ole. On pakko, puuskahtaa 26-vuotias Selenaksi esittäytyvä romaninainen, neljän lapsen äiti.

– Suomessa sentään tiedetään tilanteestamme, toisin kuin täällä, hän lisää turhautuneena kotimaansa välinpitämättömyyden ja ennakkoluulojen ilmapiiriin.

Valea Seacăn kylän 3600 asukkaasta Romanian romaneita on noin 1700. Koko maassa heitä on virallisten lähteiden mukaan 600 000. Todellisen määrä on arvioitu kuitenkin olevan jopa kaksi miljoonaa, eli kymmenen prosenttia koko Romanian väestöstä.

Perheiden köyhyys ajaa vanhempia hankkimaan elantoa ulkomailta, ja lapset on tuolloin monesti jätettävä enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan kotiin.

Perheiden köyhyys ajaa vanhempia hankkimaan elantoa ulkomailta, ja lapset on tuolloin monesti jätettävä enemmän tai vähemmän oman onnensa nojaan kotiin.

Syrjintä on syvällä yhteiskunnan rakenteissa

Suurista suhdeluvuista huolimatta romanit elävät Romaniassa pääsääntöisesti täysin toisenlaisessa todellisuudessa kuin valtaväestön edustajat. Historiassa tapahtunutta sortoa ja orjuutta ei edelleenkään haluta julkisesti tunnustaa, saati opettaa kouluissa. Siksi sieltä kumpuavia ajatusmalleja on myös työlästä purkaa.

Syrjintä on juurtunut syvälle yhteiskunnan rakenteisiin ja moni romani on uupunut sen edessä. Omien oikeuksien eteen on raskasta taistella, jos ei ole mitään mihin tukeutua.

Juha Rintamäki, Helsingin seurakuntayhtymän johtaja ja Lauttasaaren kirkkoherra, seisoo paahteisella pihalla Valea Seacăn kylän reunamilla. Kehitys on pysähtynyt parinsadan metrin päähän, tasan siihen, mistä romanien asuinalueelle johtava kadunpätkä alkaa.

Kunnollista sähköverkkoa ei ole. Vesi on kannettava. Maa on saanut kelvata kodin lattiaksi, jos varaa muuhun ei ole ollut. Talvella moisissa olosuhteissa on pärjättävä kolmenkymmenenkin asteen pakkasissa.

– Minua surettaa se, miten erilaiset elämisen mahdollisuudet ihmisillä on. Hämmentää, kuinka iso yhteisö voi Euroopassa olla vielä tänä päivänä totaalisessa köyhyydessä ja syrjittynä, aloittaa Rintamäki yrittäessään pukea näkemäänsä sanoiksi.

Näkymä erään kodin pihalle Valea Seacăssa. Yhden jos toisen talon aidannurkilla lepäävät ammeet ja vadit muistuttavat siitä, että peseytyminen ja pyykkääminen on hoidettava ulkona, sillä vesijohtoja ja viemäröintiä ei ole.

Näkymä erään kodin pihalle Valea Seacăssa. Yhden jos toisen talon aidannurkilla lepäävät ammeet ja vadit muistuttavat siitä, että peseytyminen ja pyykkääminen on hoidettava ulkona, sillä vesijohtoja ja viemäröintiä ei ole.

Valea Seacă on ollut Helsingin Diakonissalaitoksen ja Helsingin seurakuntayhtymän kummikylä huhtikuusta 2014 alkaen. Kummikylähankkeella on haluttu puuttua kylän romaneita painaviin ongelmiin ja niiden syihin, ja kohentaa tilannetta paikan päällä niin, ettei tulevaisuutta tarvitsisi lähteä etsimään pohjolan perukoilta.

Hankkeessa tehdään yhteistyötä paikallisen E-Romnja-järjestön kanssa, joka on erikoistunut romaninaisten tukemiseen. Järjestön tavoitteena on, että naisista tulisi yhteisöissään aktiivisia muutosta ajavia henkilöitä.

E-Romnjan avulla Valea Seacăssa on pystytty jo esimerkiksi muuttamaan kylän hallinnon suhtautumista romaneihin positiivisempaan suuntaan, pienentämään merkittävästi romanilasten koulupudokkuuslukuja ja auttamaan perheitä korjaamaan akuutteja ongelmia taloissaan.

Erityisen tärkeitä ovat olleet järjestön organisoimat keskusteluryhmät, joissa naisille on jaettu tietoa muun muassa seksuaalioikeuksista sekä perheväkivallasta, ja mahdollistettu turvallinen keskusteluympäristö omien kokemusten käsittelyyn.

E-Romnjan työntekijä Anca Nica tapaamassa Valea Seacăn kylän romaniasukkaita. Nica, myös itse romani, kertoo, että valtaväestön ja romanien keskinäisiä kohtaamisia on erittäin hankala järjestää, sillä rasismi on voimakasta. Kun kylässä esimerkiksi yritettiin kerätä käytettyjä leluja lahjoituksina romanilapsille, yhtäkään lahjoitusta ei saatu.

E-Romnjan työntekijä Anca Nica tapaamassa Valea Seacăn kylän romaniasukkaita. Nica, myös itse romani, kertoo, että valtaväestön ja romanien keskinäisiä kohtaamisia on erittäin hankala järjestää, sillä rasismi on voimakasta. Kun kylässä esimerkiksi yritettiin kerätä käytettyjä leluja lahjoituksina romanilapsille, yhtäkään lahjoitusta ei saatu.

Romanityttö Patricia viettämässä iltapäivää kotikylässään Valea Seacăssa.

Romanityttö Patricia viettämässä iltapäivää kotikylässään Valea Seacăssa.

”Haluan lapsilleni tulevaisuuden täällä kotona”

Vaikka Valea Seacăssa on jo päästy muutoksen alkuun, vie rutkasti aikaa ennen kuin tilanne laajemmassa mittakaavassa kohentuu.

– Toiveeni on, että minulla olisi joskus työ Romaniassa. En minä halua elämää, jossa pitää aina lähteä ulkomaille. Minä haluan tarjota lapsilleni kunnon tulevaisuuden, täällä, kotona, unelmoi Selena.

Yksi jos toinen Valea Seacăssa toivoo samaa omalle kohdalleen. Jotta unelma voisi toteutua, on oleellista, että tässä vaiheessa tukea on tarjolla sekä kotikylässä että niissä maissa, jonne tienistin perässä lähdetään.

– Ei ole meiltä pois, että me suhteellisesti hyvin toimeentulevana maana autamme myös niitä ihmisiä, joilla menee paljon, paljon huonommin, toteaa Rintamäki.

Hän muistuttaa, että ulkomaille tai ulkomaalaisille ohjautuva apu ei vaikuta seurakuntien toimintaan Suomessa, sillä kirkon tehtävänä on tukea heikoimmassa asemassa olevia heidän kansallisuudestaan tai taustastaan riippumatta.

– Helsingissä ei yhdelläkään kirkon ovella kysytä Kela-korttia. Sen takia, että sillä ei ole meille mitään merkitystä, eikä pidä olla. Kirkon pitää olla tässä maailmassa sellainen toivon paikka, johon kuka tahansa voi tulla, sanoo Rintamäki.

Rintamäki arvelee katsovansa Valea Seacăssa vierailtuaan kotikaupunkinsa kaduilla kohtaamiaan romaneita toisin kuin ennen.

– Suhtautumiseni on muuttunut. Täällä ollessa olen nähnyt entistä selvemmin, että näillä ihmisillä ei oikeasti ole vaihtoehtoja, hän tunnustaa.

– Meidän on tärkeää huomata, huomioida ja tunnistaa toinen toisemme ja asettua, tai edes pyrkiä jotenkin asettautumaan, sen toisen asemaan ja sitä kautta miettiä, voisinko minä itse tehdä tälle asialle jotakin enemmän.

Pienellä rahalla saadaan paljon aikaan

Helsingin Diakonissalaitoksen varainhankintapäällikkö Kristiina Elenius on innoissaan järjestön ja Helsingin seurakuntayhtymän kummikylähankkeesta. Siinä saadaan hänen mukaansa hankkeen vaikutuksiin nähden pienellä rahalla paljon aikaan.

– Olemme jo kymmenen vuotta pitäneet Helsingissä EU:n liikkuvalle väestölle tarkoitettua päiväkeskus Hirundoa. Meitä on kritisoitu siitä, että miksi emme mieluummin auta ihmisiä heidän kotimaassaan. No kyllä me autamme, olemme auttaneet jo usean vuoden ajan, sanoo Elenius.

Helsingin Diakoniassalaitoksella on Romaniassa paikallinen yhteistyökumppani E-Romnja. Järjestö pyrkii voimaannuttamaan erityisesti romaninaisia ja -tyttöjä Valea Seacăn ja Mizilin kylissä, mutta toiminta on nyt laajentunut myös naapurikyliin.

Hankkeen vuosibudjetti on noin 50 000–60 000 euroa, josta Helsingin seurakuntayhtymän osuus on noin 42 000 euroa vuodessa. Toiminta alkoi vuonna 2014 ja nyt on menossa uuden kolmivuotisen projektin toinen vuosi.

– Olemme saaneet hankkeeseen tukea myös yksityisiltä helsinkiläisiltä, jotka haluavat auttaa. Viime vuonna saimme myös ison 10 000 euron yrityslahjoituksen Sewatek Oy:ltä, kertoo Elenius.

Eleniuksen mukaan hanke on rikkonut tabuja ottamalla puheeksi romaniyhteisössä vaietun aiheen eli lisääntymisterveyden. Romaniyhteisön itsetunto on kohonnut. Aiemmin omaa identiteettiä hävettiin, nyt kylissä vietetään romanien kansallispäivää.

– Tärkeä uusi toimintamuoto on nuorten kouluttautumisen ja työllistymisen tukeminen. Se on kaikkein paras tapa, jolla voidaan pysyvästi auttaa niin nuoria itseään kuin heidän perheitään, korostaa Elenius.

Teksti Pauli Juusela

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi