Ruuskanen: Velvollisuudesta kutsuminen ei ole vieraanvaraisuutta
Vieraanvaraisuus on kaksipuoleinen lahja. Kun ovi avautuu, tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta.
Tilastojen mukaan joka seitsemännellä suomalaisella on jonkinlainen yhteys kesämökkiin, niin että he voivat halutessaan viettää siellä kesällä aikaa. Kaikilla ei siis ole. Useat ovat muiden vieraanvaraisuuden armoilla ja varassa.
Monena kesänä olemme saaneet lukea kauhukertomuksia siitä, kuinka ihmiset ryntäävät toisten kesämökeille täysihoitoon ja istuvat passattavana ja paapottavana viikkokausia. Harvemmin lukee kertomuksia heistä, joilla ei ole mitään paikkaa, minne mennä lomaileman. Perheneuvonnassa niitä tarinoita kuulee joka kesä. Hiljaista puhetta siitä, kuinka kutsuja ei enää tule, ei sen jälkeen, kun on erottu, tai sen jälkeen, kun lapsi sairastui. Tai ettei koskaan ole tullut, kun on erillään omasta perheestä ja suvusta ja yksin heitettynä vieraaseen kulttuuriin.
Katolisen kirkon papin, hengellisen opettajan ja kirjailijan Henri J. M. Nouwenin mukaan vieraanvaraisuus tarkoittaa ennen kaikkea ”vapaan ja ystävällisen tilan luomista”. Se mahdollistaa sen, että vieras voi ”paljastaa lahjansa ja tulla ystäväksemme”. Vieraanvaraisuus on siis aina kaksipuoleinen lahja. Ihminen itsessään on lahja toiselle, paras mahdollinen tuliainen. Siksi tapamme sanoa ”riittää, kun tuot itsesi” on oikeasti kaunis tapa ilmaista ajatus siitä, että toinen ihminen, hänen seurastaan ja lämmöstään nauttiminen on moninkertaisesti arvokkaampaa kuin mikään tuliainen.
Epätoivottuna vieraana olo on kauheaa.
Siksi tärkeää olisi, ettei kokisi vieraanvaraisuutta velvollisuutena. Väkisin ja velvollisuudesta kutsuminen ei ole minkäänlaista vieraanvaraisuutta. On aikoja, jolloin ei kannata kutsua vieraita, ei kylään eikä mökeille. Aikoja, jolloin tarvitsee olla yksin tai lähimpien kanssa, levätä ja palautua. Mutta on epäreilua kutsua vieraita silloin kuin ei oikeasti halua ja kantaa jo etukäteen mielessään tyytymättömyyttä ja kaunaa. Nouwen korostaa, että kun ihminen tulee kylään, hänen on oltava oikeasti tervetullut, että hän voisi kokea ystävällisyyttä, olla oma itsensä ja näin antaa parhaimman lahjansa. Epätoivottuna vieraana olo on kauheaa. On vaan oltava, kiitollisena ja kilttinä toisten varassa, vaikka tuntuisi miltä. Siitä on vieraanvaraisuus ja molemminpuolinen ilo kaukana, kun vieras tuntee olevansa vaivaksi ja häiriöksi, vaikka tekeytyisi kuinka pieneksi ja huomaamattomaksi tahansa.
Vieraiden vastaanottamiseen kuuluu siis ystävällisyys ja kunnioitus, mutta sen tulisi aina olla molemminpuolista. Kun avaamme ovemme, tulee meidän voida luottaa siihen, että myös meitä kunnioitetaan ja saamme osaksemme ystävällisyyttä. Oven avautuessa kaksi todellisuutta kohtaavat, ja molemmat ovat yhtä arvokkaita, kummankaan elämän ei tarvitse asettua sivuun niin, että vain toiselle todellisuudelle olisi tilaa. Vieraanvaraisuus ei tarkoita sitä, että annamme vieraiden päättää kaikesta ja esiinnymme kuin meillä ei olisi rajoja ollenkaan.
Olisi hienoa, jos kutsumme osuisi muillekin kuin heille, jotka ”aina kutsuvat meidät”, tai heille, jotka ”loukkaantuvat, jos heitä ei kutsuta”. Kutsun voisivat saada he, jotka ovat havaintokykymme ja näkökenttämme laidoilla, tai he, jotka eivät tohdi edes pyytää, että pääsisikö. He, jotka eivät koskaan esitä vastakutsua.
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Kun pesä tyhjenee, vanhemmankin pitää nauttia uudesta elämänvaiheesta
PuheenvuorotMuutoksiin kuuluu aina myös jostakin luopumista. Vaikka mieli tekisi, vanhemman ei pitäisi jakaa omia tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteita lapsensa kanssa.