Ruuskanen: Kun pesä tyhjenee, vanhemmankin pitää nauttia uudesta elämänvaiheesta

Ruuskanen: Kun pesä tyhjenee, vanhemmankin pitää nauttia uudesta elämänvaiheesta

Muutoksiin kuuluu aina myös jostakin luopumista. Vaikka mieli tekisi, vanhemman ei pitäisi jakaa omia tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteita lapsensa kanssa.

Lasten kotoa lähtö tarkoittaa usein sitä, että vanhemmat joutuvat vastatusten omien, voimakkaiden tunteittensa kanssa. Lapsen irtautuminen kodista voi aiheuttaa kaikkea mahdollista aina syyllisyydestä helpotukseen ja yksinäisyydestä tyhjyyden tunteeseen. Sanapari ”tyhjä pesä” on oikeastaan aika osuva. Tyhjyyden tunne voi olla yllättävänkin voimakas, koska meillä korostuu vahvasti riippumattomuuden ja omillaan pärjäämisen eetos, joka koskee paitsi aikuistuvaa nuorta itseään, niin myös hänen vanhempiaan. Unohdamme helposti sen, että vaikka olemme kuinka tietoisia siitä, että lasten kotoa lähtö on paitsi luonnollista myös toivottavaa ja onnistuneen kasvatuksen tulos, niin se ei poista sitä emotionaalista tuskaa siitä, että vääjäämättä iso ja merkittävä elämänvaihe on ohi. Kun siirrymme seuraavaan vaiheeseen, joudumme luopumaan jostain toisesta.

Eri asia on sitten se, miten antaa näiden tunteiden näkyä vanhemman ja lapsen suhteessa, joka ei suinkaan pääty erillään asumiseen tai edes muutu kahden tasaveroisen aikuisen kypsäksi ihmissuhteeksi. Ei se ole tarkoituskaan.

Vaikka mieli tekisi, niin vanhemman ei tulisi jakaa omia tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteita lapsensa kanssa. Yhdessä voidaan toki puhua ikävästä ja elämän kulkuun liittyvästä siirtymästä. Siinäkin kannattaa olla varovainen, sillä usein tunteet, jotka liittyvät luopumiseen ja hylätyksi tulemiseen muuttuvat myrkyllisesti syyllistämiseksi ja marttyyriydeksi. On ikään kuin nuoren syy, että vanhempi jää yksinäisyyteen tai tyhjyyteen. Itsenäistyvällä nuorella on tarpeeksi tekemistä omien pelkojen ja huolien kanssa. Viisas vanhempi osaa nauttia yhdessä lapsen kanssa uudesta elämänvaiheesta eikä asetu sen vastakkaiselle puolelle, ikään kuin hylätyn maan vangiksi.

Kun aikaa kuluu, alkaa muodostua uusia tapoja olla yhdessä.

Tärkeää olisi, että vanhempi kävisi läpi omia tuntemuksiaan pelotta ja rohkeasti. Joku huomaa eläneensä liiaksi lasten ehdoilla tai lasten kautta, joku joutuu vastatusten sen tosiasian kanssa, ettei ole viettänyt lasten kanssa tarpeeksi aikaa, kun siihen olisi ollut vielä mahdollisuus. Näiden tunteiden läpikäynti on tärkeää siksikin, ettei sitä tyhjyyttä alkaisi täyttää väärällä tavalla. Jotkut vanhemmat työstävät luopumista täyttämällä elämänsä niin täyteen, ettei aikuistuva nuori enää mahdukaan sinne.

Eletyn elämän läpikäynti voi myös helpottaa vanhemman kokemusta merkityksettömyydestä. Muistelemalla kaikkea sitä mitä on lasten kanssa koettu, mieleen nousee hyviä yhteyden, läheisyyden ja rakkauden hetkiä. Niitä voisi kutsua vaikka täyteyden kokemuksiksi. Nämä täyteyden hetket punovat sillan myös tulevaisuuteen. Kun aikaa kuluu, alkaa muodostua uusia tapoja olla yhdessä. Nämä hetket aikuistuvan lapsen kanssa voivat olla ihan yhtä hienoja, niissä voi tuntua väkevänä rakkaus ja yhteys.

Tyhjän pesän vartijoilla on siis iso rooli. Pesä ei saisi olla niin täysi, ettei nuori enää mahtuisi sinne ja se ei saisi olla niin tyhjä, että nuori tuntisi olevansa siellä kiusaantunut ja syyllinen. Hyvät vartijat täyttävät pesän niin, että poikanen voisi tulla kylään ja tankkaamaan rakkautta ja ravintoa, tuntematta huonoa omaatuntoa jälkeensä jääneestä tyhjyydestä.

Eräs minua viisaampi ystävä antoi minulle aikanaan pari neuvoa. Toinen oli se, että kun nuori viimein soittaa, niin älä sano, mikset ole soittanut pitkään aikaan vaan voi, kun kiva kun sä soitat. Tai kun sunnuntaina nuori kerää kamppeensa ja lähtee niin loppulause ei olisikaan ”Nytkö sä jo lähdet!” vaan ”Ihanaa kun sä olit”.


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi