Ruuskanen: Jätä hyvät neuvot masentuneelle sanomatta, sillä masennusta ei hoideta ryhtiliikkeellä

Ruuskanen: Jätä hyvät neuvot masentuneelle sanomatta, sillä masennusta ei hoideta ryhtiliikkeellä

Masentunut ihminen ei yleensä pysty vaikuttamaan omaan toimintakykyynsä, vaan tarvitsee siihen ulkopuolista apua. Silloin omia sanoja ja neuvoja kannattaa punnita.

”Jos mulle vielä kerran joku tulee neuvomaan, että otat vaan itseäsi niskasta kiinni, ryhdistäydyt ja lähdet vaikka lenkille, niin mä hajoan. Mä en halua koskea itseäni edes niskaan, mä en jaksa suoristaa mun selkää ja mä en tiedä mitään pelottavampaa kuin jokin lenkki.”

Tällä tavoin tilaansa kuvaili eräs hyvistä neuvoista tarpeekseen saanut nuori mies. Hyvää tarkoittavat neuvot ovat usein ongelmallisia, koska niissä tarjotaan toiselle sellaisia keinoja, joista on ollut apua itselle. Usein kuitenkin neuvoja on itse ihan eri elämäntilanteessa kuin se, jota hän sattuu neuvomaan.

Lenkille menemisen kehottaminen masentuneelle tarkoittaa suunnilleen samaa kuin rapakuntoiselle kehotus osallistua välittömästi maratonille.

Kun masentunut saa kuulla edellä mainitun neuvon kaltaisia liian usein, alkaa hän vähitellen uskoa, että hänessä itsessään on sellaista vikaa, jonka hän voisi itse tahtoessaan korjata.

Masennus tarkoittaa kuitenkin usein sitä, ettei pysty vaikuttamaan omaan toimintakykyynsä, vaan tarvitsee siihen ulkopuolista apua. Masennus vaikuttaa itsetuntoon niin, että kuvittelee olevansa liian arvoton edes avun piiriin hakeutuakseen ja liian toivoton tapaus koskaan parantuakseen.

Kun oma minuus on hauras ja lepattava, tarttuu helposti muiden varmempien ja äänekkäämpien puheenparteen.

Jostain syystä juuri psyykkisen kivun runtelemat ihmiset kuulevat kaikkein hanakimmin sen, kun masennusta vähätellään tai sen hoitamista kritisoidaan.

Juuri heidän korviinsa osuu huolimaton puhe ”onnellisuuspillereistä joita popsitaan milloin mihinkin vaivaan” ja heidän herkkä mielensä tallentaa puheen siitä, kuinka ”ennen ymmärrettiin, että menetykset ja surut kuuluvat normaaliin elämään eikä siinä mihinkään masennukseen sairastuttu” tai ”ei silloinkaan, kun oli kaikkein kovimmat ajat, mitään terapioita ollut tarjolla”.

Oleellista olisi se, että masentunut ottaisi oman tilanteensa vakavasti ja uskaltautuisi hakemaan apua ajoissa. Joskus juuri kevyesti heitetyt mielipiteet ovat niitä, jotka muodostuvat esteeksi tai torppaavat uskalluksen apuun hakeutumisesta.

Kun oma minuus on hauras ja lepattava, tarttuu helposti muiden varmempien ja äänekkäämpien puheenparteen. Mitä jos en olekaan oikeasti masentunut vaan vain laiska? Mitä jos minut pakotetaan syömään jotain lääkettä joka muuttaa minut? Mitä jos ravaan vuosikaudet jossain puhumassa eikä siitä ole mitään hyötyä?

Nykyään psyykkinen hätä otetaan onneksi todesta. Ymmärretään, että psyykkinen hätä ja kipu ovat pitkittyessään ja hoitamattomina hengenvaarallisia.

Monille vakavasti masentuneille tai ahdistuneelle lääkityksen aloittaminen on askel kohti paranemista. Se ei kerro luonteen heikkoudesta vaan pikemminkin päinvastoin; se kertoo itsetunnosta ja rohkeudesta. Lääkityksen aloittaminen ja lääkkeen säännöllinen ottaminen voi olla ensimmäinen merkki siitä, että välittää itsestään. Jollekin lääke on juuri se vipuvarsi, jolla pääsee elämään kiinni.

Omia sanoja ja neuvoja kannattaa punnita.

Samoin psykoterapian aloittaminen voi olla vallankumouksellista. Parhaimmillaan terapiassa syntyvän luottamussuhteen avulla ihminen uskaltautuu tarkastelemaan itseään ja elämäänsä. Hän oppii kertomaan jollekulle, mitkä askeleet ja ajatukset johtivat masennuksen maisemaan. Tämän yhteyden ja ymmärryksen avulla voidaan ehkä välttää sairastuminen tulevaisuudessa.

Omia sanoja ja neuvoja kannattaa punnita. Olenko minä se, joka voimakkailla mielipiteilläni ja kaikkitietävyydelläni vahingoitan lähellä olevaa ihmistä? Jotakuta, joka juuri nyt kävelee masennuksen maisemassa. Eikö siinä ole ihan tarpeeksi, että joutuu kantamaan sairastumisen taakkaa, pitääkö tuntea huonommuutta ja häpeää vielä siitäkin, että yrittää hoitaa itseään lääkärin määräämillä lääkkeillä tai ottaa terapian antamaa apua vastaan?


Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi