Masentunut on sairastunut näkymättömyyteen ja etäällä itsestään – Miia Moisiolla on siitä vuosikymmenten kokemus
Kun Miia Moisio toipui masennuksesta, hänen tapansa katsoa maailmaa muuttui. Kärsimys vaihtui uteliaisuuteen ja luottamukseen.

Kun Miia Moisio toipui masennuksesta, hänen tapansa katsoa maailmaa muuttui. Kärsimys vaihtui uteliaisuuteen ja luottamukseen.

Masentunut on sairastunut näkymättömyyteen ja etäällä itsestään – Miia Moisiolla on siitä vuosikymmenten kokemus

Kaikilla asioilla on tarkoitus. Se on ollut pitkästä masennuksesta toipuneelle Miia Moisiolle iso oivallus.

Eletään elokuun loppua, mutta Miia Moision ajatuksissa käy tuleva talvi.

– Minun on vaikea sietää kaamosta. Samalla tiedän, että selviäähän siitä. Poltan kynttilöitä ja yritän olla ulkona, vaikka se ei kiinnosta pätkääkään. Vitamiineja, kirkasvalohoitoa – teen kaiken, mitä pystyn.

Muutaman kuukauden alaviritteinen olotila talvella on oikeastaan pientä verrattuna siihen, että 44-vuotias Moisio arvioi olleensa enemmän tai vähemmän masentunut lähes kolmekymmentä vuotta elämästään. Parikymppisenä opiskelijana hänellä diagnosoitiin vaikea masennus, mutta ennen sitä paha olo oli ehtinyt kasvaa jo vuosikymmenen ajan.

– Masennus alkoi hiipiä pikkuhiljaa sen jälkeen, kun vanhempani erosivat ollessani kahdeksanvuotias. Olosuhteet kotona muuttuivat toisenlaisiksi, ja joskus 11–12-vuotiaana minulla oli ensimmäisiä selviä masennusoireita.

Niitä oireita kukaan ei huomannut. Päivisin Miia oli reipas koululainen. Öisin hän makasi sängyssä valveilla. Mahaan sattui ja itketti. Pahalle ololle ei ollut sanoja tai nimeä.

Ajatusmaailmani on muuttunut. Nykyisin olen utelias silloinkin, kun tulee vaikeuksia. Kysyn, että jaaha, mitäs tällä nyt halutaan näyttää.

Viimeisenä lukiovuonna Moisio alkoi uupua, ja olo vain paheni kirjoituskeväänä. Silti hän lähti heti lukion jälkeen au pairiksi Saksaan.

– Se oli jäätävä kokemus. Tein ihan liian paljon töitä ja minulla oli kauhea koti-ikävä. Minulle oli liian raju muutos lähteä niin äkkiä kotoa pois. Minun olisi pitänyt olla siellä vuosi, mutta kestin kahdeksan kuukautta. Lopulta vain itkeskelin, Moisio muistelee.

Seuraavakin kotoa lähtö osoittautui rankaksi. Yliopisto-opinnot Helsingissä eivät tahtoneet lähteä kunnolla käyntiin. Hän oli koko ajan väsynyt, eikä opintoviikkoja kertynyt. Masennusdiagnoosin jälkeen hän pääsi kolmeksi vuodeksi psykoterapiaan, mutta ei saanut siitä ratkaisevaa apua.

Vielä vähemmän auttoivat masennuslääkkeet.

– Tiedän, että moni selviytyy niiden avulla, mutta minä kärsin siitä, että olin turvoksissa ja kaikki oli yhtä viivaa. Mikään ei tuntunut miltään.

Masennukseen on aina hyvä syy

Jokainen, joka on ajoittain ollut surullinen tai alakuloinen, pystynee jotenkin kuvittelemaan, millaista on, kun sama musta mieliala jatkuu päivästä, kuukaudesta, ehkä vuodestakin toiseen.

– Ei ole iloa, eikä tunne mielihyvää mistään. Tekee vain mieli mennä pois, pistää itsensä pois päältä. Tuntuu niin pahalta, että ei halua elää. Toisin kuin suru, joka menee eteenpäin ja muuttuu, masennus on jämähtänyt olotila, Moisio kuvailee.

Hän lisää, että masennukselle on aina hyvä syy. Ulkopuolinen ei sitä pysty arvioimaan.

– Masennuksen taustalla voi olla traumaattinen menetys tai vaikkapa työpaikkakiusaaminen tai uupumus. Elämässä on voinut olla pitkä ajanjakso, jolloin ei ole voinut kuunnella omia tarpeitaan, esimerkiksi pienten lasten vanhempana, omaishoitajana tai huonossa parisuhteessa. Itsestä on tullut niissä olosuhteissa näkymätön. On myös saattanut tapahtua jotakin, joka aiheuttaa valtavan suurta syyllisyyttä tai itsevihaa. Yleensä masentuneet eivät osaa kanavoida vihaa ulospäin vaan kääntävät sen itseään kohti.

Kärsimyskuppi tuli täyteen

Ei näin voi elää. Täytyy olla joku vaihtoehto, mietti Miia Moisio tuskastuneena. Hän oli kotona hoitovapaalla kahden lapsensa kanssa. Lapset olivat ihania, mutta Moisiosta tuntui kuin hän olisi vankilassa omassa huonossa olossaan. Hän oli koko ajan pahalla päällä ja samaan aikaan tiesi, että hänen kuuluisi nauttia elämänvaiheesta.

Sitten kärsimyskuppi tuli täyteen. Eräänä aamuna Moisio tajusi olevansa väsynyt sairastamaan masennusta. Homeopatiasta ja mindfulnessin eli tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoittamisesta hän löysi itselleen ne välineet, joiden avulla hän sai työstettyä masennuksen syitä ja oppi pikkuhiljaa rakastamaan itseään.

– Kun löytää oikean avun, energia lähtee virtaamaan ja elinvoimaisuus lisääntyy. Sen ansiosta jaksaa lähteä käsittelemään ongelmiaan ja tekemään normaaleja asioita, mikä taas tuo onnistumisen kokemuksia ja iloa. Itseviha väistyy, kun ei enää koko ajan pety itseensä, Moisio kuvailee.

Vaikka jotkut tunteet tuntuvat ikäviltä, niillä on aina joku juttu, mitä ne haluavat kertoa.

Ikävätkin tunteet täytyy elää läpi

Ei, kaikki, mitä maailmassa tapahtuu, ei ole tarkoitettu kiusaamaan Miia Moisiota ja aiheuttamaan hänelle kärsimystä. Se oli Moisiolle iso herätys ja kuperkeikka, jonka hän masennuksen väistyessä koki.

– Minusta tuntuu, että ajatusmaailmani on muuttunut täysin. Nykyisin olen utelias silloinkin, kun tulee vaikeuksia. Kysyn, että jaaha, mitäs tällä nyt halutaan näyttää, millaisia uusia puolia itsestäni tai ehkä muista ihmisistä minun on mahdollista oppia, Moisio kertoo.

– Minulle on ollut iso oivallus se, että kaikilla asioilla on tarkoitus. Pitää vain katsoa ja pohtia tosi tarkkaan, mitä minun milloinkin pitää nähdä, oppia ja oivaltaa. Se on tuonut perusluottamuksen elämään.

Moisio on myös oppinut, että ei ole erikseen positiivisia ja negatiivisia tunteita vaan on vain tunteita. Niiden kohtaamisessa ovat auttaneet läsnäolotaidot.

– Vaikka jotkut tunteet tuntuvat ikäviltä, niillä on aina joku juttu, mitä ne haluavat kertoa. Siksi ne pitäisi elää läpi.

Jos ilo katoaa, väsyttää ja laskujen maksaminen tai tiskikoneen täyttäminen alkaa tuntua työläältä, Miia Moisio tietää, että on syytä pysähtyä ja katsoa vähän tarkemmin, mitä elämässä on meneillään. Liika työnteko ja itsensä hajottaminen moneen asiaan yhtä aikaa ei tee hyvää.

– Masennuksesta toipuneenakin on hyvä olla hereillä itsensä suhteen ja tunnustella huolellisesti, mitä itselle kuuluu.

Masennus on Moision mukaan itsestä etääntymisen sairaus, näkymättömyys- ja häpeäsairaus. Toisaalta se voi olla myös valtava mahdollisuus itsensä uudelleen löytämiseen ja rikki menneen korjaamiseen ja paikkaamiseen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi