Ruuskanen: Toisen kunnioittaminen tarkoittaa myös hänen muistojensa kunnioittamista
Muisti on kuin kudelma, johon tallentuvat myös tulkinnat ja kuvitellut ajatukset. Siksi muistamme samat tapahtumat toisin.
Siellä missä yksi tai useampi ihminen ajautuu ihmissuhteessaan haaksirikkoon, alkaa yleensä yhteisen historian kertaaminen. Jostain syystä lopputulos on usein se, että toinen osapuoli tuntuu muistavan asiat väärin. Tätä väärin muistamisen lopputulosta edeltävät usein repivä riitely ja epäuskoiset reaktiot. Tuntuu järkyttyvältä, että toinen voi muistaa yhteiset tapahtumat niin toisin.
Ongelma ei ole se, että muistamme asiat eri tavalla vaan se, että oletamme automaattisesti, että oma muistimme on oikea ja toisen väärä. Jotta pääsisimme vuorovaikutuksessa eteenpäin, meidän täytyy suostua siihen, että molemmat muistikuvat ovat oikeita ja molemmat muistelijat oikeassa. Me vain muistamme samat tapahtumat eri tavoin.
Joskus konfliktitilanteissa ihmiset ajattelevat, että juuri heidän muistinsa toimii kuin tarkka nauhuri ja toisen jotenkin valheellisesti, katkeillen ja päälle äänittäen. Tosiasiassa kummankaan muisti ”ei nauhoita” tapahtumia kuin dokumentteja, vaan muisto tapahtuneesta lähtee muokkautumaan lähes välittömästi tapahtuneen jälkeen. Mieleemme tarttuu niitä sanoja ja tapahtumia, jotka ovat meille merkittäviä. Muistiimme varastoituu toisen ilmeitä ja jopa niitä lauseita, joita ei ääneen sanota, mutta joita oletamme toisen ajattelevan tai tarkoittavan.
Kaikkein hedelmällisin lähtökohta yhteiselle ymmärrykselle on sen hyväksyminen, että me muistamme asiat omalla tavallamme.
Muisti on kudelma, johon punoutuvat yhtä lailla tosiasialliset tapahtumat kuin tunteet, tulkinnat ja kuvitellut ajatuksetkin. Kirjailija Siri Hustvedt puhuu epäluotettavasta muistista teoksessaan ”Elää, ajatella, katsoa”. Siinä hän muistuttaa, että ”Muistaminen ei ole jonkin aivojen kovalevylle tallentuneen alkuperäisen tosiasian hakemista esiin. Se, mitä muistamme, on jonkin muiston viimeinen versio.”
Toisin sanoen, muistot muokkautuvat ja saavat eri merkityksiä ajan kuluessa. Kaikkein hedemällisin lähtökohta yhteiselle ymmärrykselle on sen hyväksyminen, että me muistamme asiat omalla tavallamme. Tämä eri tavalla muistaminen ei ole välttämättä vahingollista ja tuhoisaa, eikä aseta meitä automaattisesti totuuden eri puolelle. Pikemminkin se parhaimmillaan auttaa meitä yhdessä laajentamaan käsitystämme tapahtuneesta. Toisen muistikuvat ja niihin nivoutuneet tunteet voivat auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja yhteistä matkaa paremmin.
Jos ihmisten välillä on hyvää tahtoa, kiintymystä ja kunnioitusta, on mahdollisuus yhdessä luoda muistoista tarina, johon molemmat voivat sitoutua ja olla tyytyväisiä. Jos molemminpuolinen kunnioitus puuttuu, niin ei ole vielä aika yhteiselle muistamiselle. Hyvän tahdon alle ei kuulu toisen muistojen mitätöiminen ja halu taivuttaa ja alistaa toisen muistot vähemmän tärkeiksi tai kuin omani. Toisen kunnioittaminen tarkoittaa myös hänen muistamisensa kunnioittamista.
Yhteinen käsitys menneestä ei tarkoita sitä, että koko tarina olisi sanasta sanaan sama, vaan se tarkoittaa enemmänkin sitä, että ymmärrämme, että meillä on jotain arvokasta yhdessä koettua hyvää, josta haluamme pitää kiinni.
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Puhuminen ei aina auta – pahimmillaan terapia saa sietämään sellaista, mitä pitäisi paeta
PuheenvuorotOn tärkeää erottaa vaikeudet, joihin on vain sopeuduttava ja tilanteet, jotka voi muuttaa.