Ruuskanen: Puhuminen ei aina auta – pahimmillaan terapia saa sietämään sellaista, mitä pitäisi paeta
On tärkeää erottaa vaikeudet, joihin on vain sopeuduttava ja tilanteet, jotka voi muuttaa.
”En pidä kaltaisistanne. Olen ravannut pakeillanne vuosikaudet puhumassa ja maksanut itseni kipeäksi, mutta en ole saanut apua. Asiat pysyvät kauheina ja elämäni surkeana.” Nainen nousi ja kääntyi vielä sanomaan lopuksi: ”Paina tämä mieleesi, puhuminen ei aina auta”.
En tuntenut naista, olimme vain istuneet samalle puistonpenkille ja ryhtyneet juttusille. Vähitellen puhuimme yhä henkilökohtaisimmista asioista. Ammattini kuullessaan lämmin sävy katosi ja nainen meni tolaltaan.
Olen miettinyt pitkään naisen sanoja, enkä pelkästään siksi, että teen paljon töitä kuuntelemisen ja puhumisen avulla. Olen lapsesta saakka yrittänyt tavoittaa todellisuutta sanoilla ja ratkaista asioita puhumalla myös omassa elämässäni ja ihmissuhteissani. Olen usein yrittänyt helpottaa omaa oloani kertomalla vaikeista asioista ja tunteista.
On vaarana, että auttamiseen suunniteltu työ päätyy osaksi mutkikasta systeemiä, jossa se toimii esimerkiksi henkisen tai fyysisen väkivallan mahdollistajana.
Joskus joudumme elämään sietämättömässä elämäntilanteessa, jossa ei oikeasti ole ulospääsyn mahdollisuutta. Vanhemmuuteen ja läheisiin suhteisiin voi sisältyä tilanteita, joille ei voi mitään. Aina ei vain voi lähteä.
On elämäntilanteita, jotka jäytävät ihmistä vuodesta, kuukaudesta ja päivästä toiseen. Silloin voi olla järjissään pysymisen edellytys, että saa kertoa jollekin säännöllisesti tunteistaan, joille ei ole tilaa arjessa. Jo pelkästään asioista puhuminen voi auttaa kestämään ja elämään suhteellisen tasapainoista elämää olosuhteista huolimatta. Voi olla myös, että on tapahtunut asioita, joiden läpikäynti kestää vuosia, ennen kuin niistä on valmis päästämään irti. Tällaisissa tapauksissa puhuminen auttaa aina.
Mutta entä jos terapia tai muu puheeseen perustava auttaminen oikeastaan saa ihmisen kestämään viikosta toiseen jotain sellaista, mitä hänen ei tarvitsisi kestää? Milloin keskusteleminen mahdollistaa sietämättömän tilanteen jatkumisen, mutta ei onnistu katkaisemaan vahingollista kuviota?
Silloin on vaarana, että auttamiseen suunniteltu työ onkin osa mutkikasta systeemiä, jossa se toimii esimerkiksi henkisen tai fyysisen väkivallan mahdollistajana. Puhumisen ja kuuntelemisen pitäisi näkyä autettavassa helpotuksen tunteina ja eheytymisenä. Parhaimmillaan se auttaa sietämään asioita ja olosuhteita, joita ei ole mahdollista muuttaa ja toisaalta kasvattaa ihmisessä rohkeutta muuttaa asioita, joiden kohdalla se on mahdollista.
Kaikkiin vaivoihin ei käy sama lääke. Puhuminen ei automaattisesti auta jokaista. Järkeä elämän mielettömyyksiin voi tuoda toisen ihmisen parantava läsnäolo tai kosketus. Joitakin auttaa musiikki ja toista hiljaisuus. Yhden kuristava olo helpottuu, kun hän saa olla avuksi muille. Toinen saa elämälleen ääriviivat ja tasapainon luonnossa. Terapeuttisissa kohtaamisissakin käytetään erilaisia, myös sanattomia keinoja. Eri tavat hoitaa ihmistä eivät sulje pois toisiaan.
Tuntemattoman naisen sanat ovat kulkeneet mukanani vuosia. Ehkä viesti piti huutaa kasvoilleni, jotta ymmärsin ja otin sen todesta. Olisinpa silloin toipunut loukkaantumisestani niin nopeasti, että olisin ennättänyt juosta naisen perään kysyäkseni: ”Mitä muuta olisit tarvinnut kuin sanoja?” ”Mikä sinua olisi auttanut?”
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Toisen kunnioittaminen tarkoittaa myös hänen muistojensa kunnioittamista
PuheenvuorotMuisti on kuin kudelma, johon tallentuvat myös tulkinnat ja kuvitellut ajatukset. Siksi muistamme samat tapahtumat toisin.
