Ruuskanen: Tuttu tyyneysrukous kätkee sisälleen prosessin − tyyneys, hyväksyminen ja rohkeus vaativat sitkeyttä ja karttuvat hiljalleen
Elämästä ei tule valmista. Se, mikä on tänään käsittämätöntä, voi huomenna olla täynnä merkityksiä.
Olin juuri kiiruhtamassa työkaverini huoneen ohi, kun huomasin oveen kiinnitetyn pienen kortin. Pysähdyin lukemaan ja tunnistin siihen painetun tyyneysrukouksen: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Rukous on minulle tuttu jo lapsuudesta. Muistan, kuinka silitin pehmeää kangasta, johon sanat oli painettu koukeroisilla kirjaimilla. Sanat tuntuivat oudon lohdullisilta ja salaperäisiltä vaikka niiden merkitys ei kokonaan avautunutkaan.
Aikuisessa elämässä on ollut monta hetkeä jolloin rukouksen sanat ovat uponneet suoraan oman elämäni ytimeen.
Tyyneysrukouksen jännite rakentuu hyväksymisen ja rohkeuden väliin. Monesti tuhlaamme aikaamme siihen, että yritämme muuttaa aktiivisesti toisia ihmisiä. Samaan aikaan suhtaudumme passiivisesti itsemme muuttamiseen. Samoin saatamme käyttää paljon aikaa siihen, että taistelemme jotain vääjäämätöntä olosuhdetta vastaan, mutta jätämme sellaisia asioita tekemättä, joilla oikeasti voisimme muuttaa elämäämme suotuisampaan suuntaan.
Olemme menetysten ja luopumistemme summa, mutta yhtä lailla ilon ja onnen hetkien tulos.
Rukoukseen on kätketty myös jonkinlainen prosessi. Viisautta tarvitaan, jotta voi erottaa pienet asiat isoista ja omissa käsissä olevat asiat niistä, jotka oman tahdon piiriin kuuluvat.
Viisaus karttuu hiljalleen ja on usein seurausta siitä, miten on sen edessä valmis toisaalta murentumaan ja toisaalta luottamuksen kautta rakentumaan uudelleen. Olemme menetysten ja luopumistemme summa, mutta yhtä lailla ilon ja onnen hetkien tulos.
Mitä ajatteli kuusivuotias sanoista tyyneys, hyväksyminen, rohkeus ja viisaus? En oikein muista, mutta jotenkin ymmärsin niiden olevan yhtä aikaa lohduttavia ja kauniita, mutta hieman liian vaikeita kokonaan ymmärrettäväksi.
Lieneekö asiat sittenkään niin kovin paljon tässä välillä muuttuneet? Ehkä sen verran, ettei enää luule, että aikuisuus on sitä, että on perillä ja kaikki on selvää. Että ymmärtää sen, että sama käsi joka silloin silitti pehmeää kangasta ja kokeili, miltä sanat tuntuvat, tekee niin edelleen.
Se, mitä tänään ymmärrän ja käsitän, voi huomisen murheissa pyyhkiytyä pois. Yhtä lailla se, mitä tänään pidän mahdottomana käsittää ja kestää, voi huomenna avautua uudella tavalla ja muuttua kestettävämmäksi.
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Iän myötä persoonamme saattaa kapeutua ja jäykistyä − kuinka välttyisimme siltä, että pienennymme itsemme pilakuvaksi?
PuheenvuorotYksi elämän paradokseista on, että vaikka iän myötä kokemuksemme ihmisluonnosta karttuu, niin samalla omat luonteenpiirteemme yksipuolistuvat helposti.