Ruuskanen: Jos katsoisit elämääsi tuulihaukan perspektiivistä, saattaisit yllättyä
Meillä on taipumus nähdä oma elämämme juonellisena tarinana, jossa alku, keskikohta ja loppu. Tämä juonellisuus ei silti ole koko totuus, joten siitä kannattaisi päästää irti.
Katselen yläilmoissa siivet levällään liitelevää tuulihaukkaa. Se laskeutuu vähitellen yhä alemmas. Päästyään avomaan ylle se jää ikään kuin paikalleen lentämään. Tätä paikoillaan räpyttelyä kutsutaan lekutteluksi. Lekuttelun aikana lintu tarkkailee mahdollisia saaliitaan. Lopulta se syöksyy nopeasti alas heinikkoon ja nousee hetken kuluttua yläilmoihin saalis mukanaan.
Välillä haukka pysähtyy viereisen ladon katolle, lepäämään tai sulattamaan ruokaa. Katson sitä kiikarilla, ja yhtäkkiä sen ruskeat silmät tuntuvat katsovan suoraan minuun, melko pistävästi. Mitä jos se tarkkaileekin minua – mökin ulkokuistilla istuvaa, kirjaa lukevaa naista? Minulle tuulihaukan elämä ja toimet näyttävät ihmeellisiltä ja lähes hypnoottisilta. Miltä elämäni ja toimeni näyttävät haukan näkökulmasta?
Tällöin asetamme itsemme ikään kuin odotusasentoon, jossa poikkeamat tästä ennakkoon ajatellusta juonesta ovat epäonnistumisia.
Miten näkisimme elämämme, jos kuvakulma olisi tyystin erilainen kuin se mihin olemme tottuneet? Jos meidät tiputettaisiin yläilmoista maahan keskelle tätä elämää. Miten havainnoisimme elämäämme, jos meiltä puuttuisi tieto siitä, mitä se on ollut ennen tätä hetkeä ja ennakointi siitä, mitä se tulisi olemaan tämän jälkeen. Jos elämän mittapuuna käytettäisiin tämänhetkisyyttä, miten silloin arvioisimme sen merkityksellistä ja mielekkyyttä?
Olemme niin tietoisia elämän kaaresta, että se sitoo meidät ajatukseen elämän juonellisuudesta. Arvioimme itseämme ja elämäämme verraten sitä jatkuvasti siihen ideaan, joka meillä on elämästä ja itsestämme. Käsittelemme elämäämme kuin juonellista kertomusta, jossa on selkeä alku, keskikohta ja loppu. Olemme hyvin tietoisia siitä, miten ihmisen elämä keskimäärin sujuu ja minkälaisia vaiheita siihen kuuluu. Tällöin asetamme itsemme ikään kuin odotusasentoon, jossa poikkeamat tästä ennakkoon ajatellusta juonesta ovat epäonnistumisia.
Olisimmeko vapaampia siitä ajatuksesta, että juuri tässä kohtaa meillä täytyisi olla tiettyjä asioita, jotta tuntisimme itsemme tyytyväisiksi?
Entä, jos pystyisimme olemaan edes hetken vapaita tästä juonellisuuden ajatuksesta? Kasvattaisiko se meissä suhteellisuudentajua ja vapauttaisiko jatkuvasta vertailusta suhteessa toisiin ihmisiin ja omiin luotuihin ideaaleihin? Olisimmeko vapaampia siitä ajatuksesta, että juuri tässä kohtaa meillä täytyisi olla tiettyjä asioita, jotta tuntisimme itsemme tyytyväisiksi?
Katson, kun haukka lentää pihapiiristä yhä korkeammalle ja mietin, että olisi hienoa, jos osaisi itsekin lekutella. Osaisi pysähtyä väliin oman elämänsä ylle ja kykenisi havainnoimaan sitä vähän eri perspektiivistä, vapaampana juonellisuuden kahleista.
Kirjoittaja on kirkon perheneuvoja, psykoterapeutti ja pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ruuskanen: Tuttu tyyneysrukous kätkee sisälleen prosessin − tyyneys, hyväksyminen ja rohkeus vaativat sitkeyttä ja karttuvat hiljalleen
PuheenvuorotElämästä ei tule valmista. Se, mikä on tänään käsittämätöntä, voi huomenna olla täynnä merkityksiä.