Saattohoito on epätavallista vapaaehtoistyötä – kuolevan kanssa kahvitellaan ja lopuksi saatellaan silityksin
Helena Moilanen toimii saattohoidon vapaaehtoisena. Hän tapaa ihmisiä, jotka ovat kotona saattohoidossa.

Helena Moilanen toimii saattohoidon vapaaehtoisena. Hän tapaa ihmisiä, jotka ovat kotona saattohoidossa.

Saattohoito on epätavallista vapaaehtoistyötä – kuolevan kanssa kahvitellaan ja lopuksi saatellaan silityksin

– Tarve läheisyyteen ja hellyyteen pysyy loppuun asti, kertoo vapaaehtoistyöntekijä Eeva-Kaarina Öyry.

Pitäähän pullaa olla. Siksi saattohoidon vapaaehtoistyöntekijä Eeva-Kaarina Öyry lähtee toisinaan tapaamaan saatettavaansa kahvileivät matkassaan.

– Mikä olisi luontevampaa kuin kahvinjuonti, Öyry nauraa. Siinä he sitten kahvittelevat, hän ja saattohoidossa oleva, kuolemaa lähestyvä ihminen, joita vapaaehtoiset kutsuvat saatettaviksi.

Helena Moilanen, seurakuntien vapaaehtoinen saattaja hänkin, sai eräältä saatettavaltaan kuulla olevansa se musta kissa, joka viimeinkin nostetaan pöydälle.

– Enhän olisi tullut, jos kuolema ei olisi odotettavissa.

Sekä Moilanen että Öyry tapaavat ihmisiä, jotka ovat saattohoidossa kotonaan.

Helsingin kaupungin kotisairaala tarjoaa mahdollisuutta saattajaan ja välittää pyynnön sairaalapapille, joka puolestaan etsii saattajan. Tapaamisia on noin kerran viikossa. Jaksojen pituus vaihtelee: toisten kanssa tavataan pidempään, toisten kanssa yhteinen aika on lyhyempi. Suhde päättyy saatettavan kuolemaan. Vapaaehtoisia sitoo vaitiolovelvollisuus, heitä tukee kuukausittainen työnohjaus.

Ytimessä on läsnäolo.

– Pyrin luomaan luottamusta, että läheinen uskaltaa lähteä esimerkiksi suihkuun tai kävelemään, Moilanen sanoo.

Ihmiset pohtivat paljon elettyä elämää ja valintoja, joita on tullut tehtyä.

– saattohoidon vapaaehtoistyöntekijä Eeva-Kaarina Öyry

Hän toimii usein läheisen lomittajana edes pienen hetken.

Öyry puolestaan on tavannut ihmisiä, jotka lähestyvät kuolemaa hyvin yksin.

– Ihmiset pohtivat paljon elettyä elämää ja valintoja, joita on tullut tehtyä. Minä olen kuuntelija, tarkentavien kysymysten kysyjä, hän sanoo.

Saattohoidon vapaaehtoiselta vaaditaan kykyä heittäytyä ja elää hetkessä, Eeva-Kaarina Öyry ajattelee. Helena Moilanen muistuttaa, että vapaaehtoisen on syytä jäsentää oma suhteensa kuolemaan.

– En voi lähteä omassa surussani auttamaan toista.

Vaikka saattohoidossa kuolema on realiteetti, Moilasen mielestä vapaaehtoisuutta kantaa rakkaus elämään.

– Ja elämään kuuluu aina kuolema.

Saatettavan kuunteleminen ja hänen ehdoillaan toimiminen ovat saattohoidossa oleellisia.

– Minä olen siellä pieni, Moilanen toteaa.

– Koen tämän vapaaehtoistyön etuoikeudeksi ja luottamuksenosoitukseksi.

Raskainta vapaaehtoisuudessa ovat hyvästijätön hetket. Eikä vain saatettavan kuolema, vaan omaisten suru ja kuoleman peruuttamattomuus.

– Ihan kohta huomaan kuitenkin kiitollisuuden siitä, että sain kohdata tämän ihmisen, joka jätti minuun jäljen, Eeva-Kaarina Öyry sanoo.

Kuoleman lähestyessä, kun sanat eivät enää kanna, laulu ja kosketus tavoittavat yhä. Työskennellessään vauvojen kanssa Öyry huomasi, kuinka aivan vastasyntynyt tyyntyi silittelyyn. Samoin on kuolevien laita.

– Tarve läheisyyteen ja hellyyteen pysyy loppuun asti.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi