null Sara Peltolan veti Silakkaliikkeeseen havainto siitä, että ihmisoikeudet ja edes lasten oikeudet eivät ole Suomessa enää itsestäänselviä

Sara Peltola on yksi Suomeen syntyneen Silakkaliikkeen aktiiveista. Hän kertoo olevansa kristitty, jolle tärkeää on lähimmäisenrakkaus.

Sara Peltola on yksi Suomeen syntyneen Silakkaliikkeen aktiiveista. Hän kertoo olevansa kristitty, jolle tärkeää on lähimmäisenrakkaus.

Ajankohtaista

Sara Peltolan veti Silakkaliikkeeseen havainto siitä, että ihmisoikeudet ja edes lasten oikeudet eivät ole Suomessa enää itsestäänselviä

Silakkaliike on lyhyessä ajassa kerännyt tuhansittain kannattajia ja herättänyt paljon keskustelua. Liike järjestää lauantaina Helsingissä mielenilmauksen.

Johannes Kosken blogitekstistä joulunpyhinä alkunsa saanut Silakkaliike on lyhyessä ajassa kerännyt tuhansittain kannattajia. Se on myös saanut aikaan vilkasta keskustelua mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Liike siirtyy lauantaina somesta torille, kun se järjestää Helsingissä Fishmob-nimisen kansalaistapahtuman.

Mistä oikein on kyse? Siitä kertoo Sara Peltola, joka on yksi liikkeen ydinryhmän noin kymmenestä jäsenestä. Hän on ollut mukana alusta asti.

– Luin blogin, joka käsitteli Al-Holista Suomeen tuotujen kahden orpolapsen kohtelua. Järkytyin siitä, että joukko suomalaisia yritti saada alle 7-vuotiaista lapsista videokuvaa lentokentällä. Se pysäytti, Peltola sanoo.

– Olin ajatellut, että ihmisoikeudet ja edes lasten oikeudet ovat yhteiskunnassa itsestään selviä arvoja. Näin ei enää ole. Viimeksi Turun synagogaan kohdistunut vandalismi ja Israelin lipun polttaminen holokaustin muistopäivänä osoittavat, että jakamattoman ihmisarvon ajatus ei ole kaikille tärkeää. On ääriliikkeitä, jotka lietsovat joka päivä vihaa, hän jatkaa.

Peltola otti yhteyttä Koskeen ja sanoi lähtevänsä mukaan, jos Suomeen perustetaan kansalaisliike puolustamaan ihmisoikeuksia ja vastustamaan rasismia. Silakkaliike lähti nopeasti lentoon ja teki Peltolan joululomasta aktiiviloman.

– Silakkaliikkeen herättämä valtava kiinnostus yllätti meidät. Ehkä se kertoo siitä, että monet ihmiset olivat odottaneet tämäntapaista liikettä, joka pyrkii muuttamaan keskustelukulttuuria sivistyneemmäksi, arvioi Peltola.

Liikkeellä on 28 000 tykkääjää Facebookissa

Silakkaliikkeellä on noin kuukausi syntymänsä jälkeen Facebookissa yli 28 000 tykkääjää, Twitterissä 14 300 ja Instagramissa noin 4 200. Mikä on tämän liikkeen jäsenmäärä?

– Kansalaisliikkeessä ei ole samanlaista jäsenyyttä kuin yhdistyksissä, eikä keskushallintoa. Kuka tahansa, joka jakaa meidän arvomme ja liittyy meidän tavoitteisiimme, voi halutessaan sanoa olevansa silakka. Vaikka Facebook kertoo jotakin, niin meillä on myös jäseniä, jotka eivät ole sosiaalisessa mediassa, Sara Peltola kertoo.

Kansalaiskeskustelun aktiivisuudesta kertoo se, että kuukauden aikana Silakkaliikkeen Facebook-ryhmään on kertynyt yhteensä 1,2 miljoonaa julkaisua, kommenttia ja reaktiota.

Minun arvoissani korkealla on lähimmäisenrakkaus ja sitä koen tässäkin ajavani.

Silakkaliike sanoo olevansa rauhanomainen liike jakamattoman ihmisarvon, luonnon, tieteen, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden puolesta. Se on myös ”vastavoima fasismille, rasismille, ilmastodenialismille ja syrjiviin jakolinjoihin pyrkivälle politiikalle ja ilmapiirille.” Nämä ovat arvoja, joihin Peltola sanoo mielellään sitoutuvansa.

– Olen aktiivinen kristitty. Mieheni on pappi, vaikka ei tällä hetkellä olekaan papin työssä. Minun arvoissani korkealla on lähimmäisenrakkaus ja sitä koen tässäkin ajavani, Peltola sanoo.

Peltola tekee työtä järjestössä, joka pyrkii siihen, että nuoret voisivat kokea elämänsä merkitykselliseksi ja itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Rasismi ja syrjintä vaikuttavat voimakkaasti niiden kohteeksi joutuviin nuoriin, joten Silakkaliikkeessä toimiminen on myös hänen työnsä kannalta johdonmukaista.

– Vaikka työnantajallani ei varmasti ole mitään sitä vastaan, tämä on minulle vapaa-ajan toimintaa. Minulle ei ole yhdentekevää, millaiseen Suomeen lapset kasvavat.

Minulle ei ole yhdentekevää, millaiseen Suomeen lapset kasvavat, Sara Peltola sanoo.

Minulle ei ole yhdentekevää, millaiseen Suomeen lapset kasvavat, Sara Peltola sanoo.

Liike haluaa olla puoluepoliittisesti sitoutumaton

Vaikka Sara Peltola pitää ihmisoikeuksia ja ilmastonmuutokseen vaikuttamista tärkeänä, hän ymmärtää, että on paljon ihmisiä, jotka pelkäävät muutosta.

–  Kun maailmassa ja Suomessa tapahtuu paljon muutoksia, moni kokee niiden uhkaavan sitä, mihin ovat tottuneet. Tätä pelkoa kanavoidaan luomalla viholliskuvia ja selittämällä, että ilmastonmuutosta ei ole tai että sille ei tarvitse tehdä mitään.

Se, mitä fasismin noususta seurasi, on jo nähty.

Viholliskuvat ja vihapuhe voivat Peltolan mukaan johtaa tilanteeseen, jossa ne uhkaavat yhteiskuntarauhaa ja oikeusvaltiota. Hänen mukaan ilmassa on nyt samantapaisia kehityskulkuja kuin Euroopassa ennen toista maailmansotaa.

– Se, mitä fasismin noususta seurasi, on jo kertaalleen nähty. Tieteenvastaisuus, kuten ilmastonmuutoksen kieltäminen, liittyy ilmiöön, samoin kuin vähemmistöjen syrjintä. Puolassa on alueita, joissa seksuaalivähemmistöihin kuuluville ihmisille sanotaan, että heidän ei pitäisi edes olla olemassa, Peltola mainitsee.

Silakkaliike korostaa olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton. Käytännössä monet silakkaliikkeen aktiivit ovat sosiaalisessa mediassa joutuneet vastakkain erityisesti perussuomalaisten kanssa. Myös jotkut kokoomuslaiset, kuten Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juha Romakkaniemi ovat kritisoineet liikettä, viimeksi mainittu sensuurista.

– Meillä on nyt parikymmentä moderoijaa ja heillä todella iso työkenttä. Yritämme pitää keskustelun rakentavana ja liikkeen arvojen mukaisena. Kun liike syntyi tyhjästä, linjaa on jouduttu hakemaan. Minusta on hyvä saavutus, että vain 500 keskustelijaa on jouduttu poistamaan – varsinkin, kun keskustelua on yritetty tietoisesti häiritä, Peltola sanoo.

Hänen mukaansa myös perussuomalaiset ovat tervetulleita mukaan, kunhan yhtyvät niihin asioihin, joita liike ajaa.

– Meitä yhdistävät liikkeen arvot. Sen sijaan esimerkiksi talous- tai sosiaalipolitiikasta ei tarvitse olla samaa mieltä, Peltola toteaa.

Uhkailu ei Silakkaliikettä lannista

Sara Peltolaa hieman ihmetyttää se, että osa perussuomalaisista reagoi alusta alkaen niin vahvasti Silakkaliikkeeseen ja otti liikkeen vastustajakseen.

– Silloin voi kysyä, millaiseksi oikein tulee itse määritelleeksi itsensä. Ehkä raju reaktio liittyy myös siihen, että Silakkaliikkeen esikuva, Italian Sardiiniliike, asettui nimenomaan oikeistopopulistista puoluetta vastaan. Me emme ole puolueita tai ihmisiä vastaan, vaan niitä tekoja ja sanoja, joilla ihmisarvoa painetaan alas.

Varsinkin rodullistetut ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat aktiivit saavat paljon lokaa niskaansa.

Suomessa on äärioikeistolaisia ryhmiä ja heidän arvomaailmaansa lähellä olevia ihmisiä, jotka ovat ottaneet Silakkaliikkeen aktiivit maalitauluikseen. Heitä on esimerkiksi uhkailtu perättömien lastensuojeluilmoitusten masinoinnilla, mikä on laitonta toimintaa.

– Varsinkin rodullistetut ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat aktiivit saavat paljon lokaa niskaansa. Paikallisiin silakkaparviin eli toimintaryhmiin on ujuttauduttu mukaan, jotta saataisiin urkittua ihmisten henkilötietoja. Joistakin meidän aktiiveistamme tai jopa heidän lapsistaan on levitetty kuvia ja videoita äärioikeistolaisten foorumeille, Peltola kertoo.

Vaikka Peltolan mukaan tämä on ikävää, se saa hänet entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Silakkaliikettä tarvitaan. Liike on hänen mukaansa merkinnyt paljon myös monille aiemmin hiljaa pysyneille ihmisille, jotka ovat huomanneet, että he eivät ole yksin.

Silakkaliike järjestää lauantaina 1. helmikuuta kello 14 mielenilmauksen Helsingin Kansalaistorilla. Tapahtumaa kutsutaan Fishmobiksi. Peltola kehottaa ottamaan sinne mukaan silakkatunnuksia, ei poliittisia tai muita ryhmätunnuksia.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.