null Satelliittikuvat paljastavat Myanmarin rikokset ihmisyyttä vastaan

Pakolaiset ylittävät piikkilanka-aidan reunustamaa rajaojaa Myanmarin ja Bangladeshin rajalla.

Pakolaiset ylittävät piikkilanka-aidan reunustamaa rajaojaa Myanmarin ja Bangladeshin rajalla.

Ajankohtaista

Satelliittikuvat paljastavat Myanmarin rikokset ihmisyyttä vastaan

Espoon seurakunnat päätti lahjoittaa rahaa rohingyojen auttamiseen. Ihmisoikeusjärjestöjen raportit rohingyojen kohtelusta Myanmarissa ovat karmaisevaa luettavaa.

Ankeisiin oloihin Bangladeshin Myanmarin vastaisen rajan pakolaisleireille on paennut jo lähes 540 000 ihmistä. Lisäksi Myanmarin Rakhinen osavaltion sisällä on entuudestaan runsaasti ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Rohiyngya-vähemmistö maksaa kovaa hintaa sissijärjestön poliisiasemille tekemistä iskuista. Ne antoivat maan armeijalle tekosyyn aloittaa operaatio, jonka perimmäinen tavoite tuntuu olevan osavaltion tyhjentäminen vuosikymmeniä sorretusta muslimiväestöstä.

Myanmarin joukkojen hirmuteot ovat osa järjestelmällistä kampanjaa.

Samaan aikaan, kun Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Aung San Suu Kyi katselee tapahtumia vierestä, armeija jatkaa Pohjois-Rakveren puhdistusta. Ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty International julkaisivat tällä viikolla raportit, joiden todistusaineistoa on mahdoton kiistää.

Amnestyn raportin mukaan silminnäkijöiden todistajalausunnot, valokuva- ja videomateriaali sekä satelliittikuvat todistavat, että Myanmarin joukkojen hirmuteot ovat osa järjestelmällistä kampanjaa. Amnestyn mukaan kostotoimien tavoitteena on mitä ilmeisimmin ajaa rohingya-vähemmistö pois maasta.

Järjestö kutsuu armeijan toimia rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Amnestyn mukaan Myanmarin armeija on tappanut tai haavoittanut satoja ihmisiä ja polttanut heidän kotikylänsä. Tutkijat ovat haastatelleet 17 ihmistä, jotka selvisivät Chui Pui -kylän joukkomurhasta. Kuusi heistä on haavoittuneita. Naisia ja tyttöjä on raiskattu. Suuria tulipaloja on sytytetty ainakin 156. Tuhoutuneet kylät näkyvät satelliittikuvissa.

Human Rights Watchin raportissa kerrotaan 288 kylän tuhoutuneen. Kylissä, joissa asui sekä rohingyoja että Rakhinen buddhalaisväestöä, jälkimmäisten talot eivät olleet palaneet. Burman hallituksen väite, että rohingyat itse tai sissiliike olisivat sytyttäneet talot, ei saa tuekseen minkäänlaisia todisteita.

Satelliittikuvista näkyy, että osa kylistä on poltettu kokonaan, osassa polttamatta on jätetty muiden kuin rohingyojen talot.

Satelliittikuvista näkyy, että osa kylistä on poltettu kokonaan, osassa polttamatta on jätetty muiden kuin rohingyojen talot.

Sairaala ja hätäapua Suomesta

Köyhä Bangladesh on suuren pakolaisvirran vuoksi vaikeuksissa ja tarvitsee tukea maailmalta. Suomesta Punainen Risti on perustanut yhteistyössä norjalaisten kanssa alueelle kenttäsairaalan. Tarve sairaalalle on valtava ja olosuhteet erittäin vaikeat. Aliravitsemus on yleistä ja puutteellinen sanitaatio lisää tarttuvien tautien, kuten ripulin, riskiä. Sairaalassa on 60 vuodepaikkaa ja se pystyy auttamaan esimerkiksi seksuaalisen väkivallan uhreja.

Jo ennen nykyistä kriisiä Bangladeshiin oli paennut yli 200 000 ihmistä. Myanmarin sisällä on myös tuhansittain pakolaisia Rakhinen alueelta. Heitä auttaa Kirkon Ulkomaanapu yhteistyössä Luterilaisen maailmanliiton kanssa.

Espoon seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti 16.10. kokouksessaan antaa Kirkon Ulkomaanavulle katastrofiapua Myanmarin väkivallan uhreille. Apua annetaan 12 570 euroa. Tällä summalla voidaan antaa 500 taloudelle ruokaa, hygieniatarvikkeita, ruuanvalmistustarvikkeita, vaatteita ja suojien rakentamiseen tarvittavaa materiaalia.

Lisäksi Espoo auttaa toisen synkän kriisin uhreja. Ogumon pakolaisalue Ugandassa on täyttymässä eteläsudanilaisista pakolaisista. Leirin kouluun on ilmoittautunut jo tuhat lasta ja nuorta, mutta koulutiloja on vain 280 oppilaalle. WC-tiloja on niin ikään liian vähän. Espoon seurakuntien 27 430 euron katastrofiavulla Kirkon Ulkomaanapu hankkii kuusi uutta 70 hengen koulutelttaa ja saniteettitiloja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.