
Leila Nuotio ilahdutti matkalaisia Tikkurilan Dixi-keskuksessa.
Seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä 134 000 piparkakkua
Seitsemättä kertaa järjestetyllä yllätystempauksella levitettiin hyvää joulumieltä.
Useat seurakunnat eri puolella Suomea jakoivat tänään aamun kiireessä kulkeville piparkakkupussin, jossa on mukana joulurauhan toivotus.
Vantaalta seitsemän vuotta sitten alkunsa saanut tapahtuma on laajentunut pääkaupunkiseudun lisäksi monille muille paikkakunnille. Jaossa oli tällä kertaa 67 000 pussia, joissa on yhteensä 134 000 piparkakkua.
Suurin osa piparkakuista jaettiin aamuliikenteessä kello 6–9 välillä. Mukana olivat Espoon, Helsingin, Hämeenlinnan, Jyväskylän, Kauniaisten, Kuopion, Lahden, Tampereen ja Vantaan seurakunnat. Piparkakkuja jaettiin muun muassa bussipysäkeillä, rautatieasemilla, metroasemilla, raitiovaunupysäkeillä, kauppakeskuksissa ja Vantaalla myös lentoasemalla. Kuopiossa piparkakkuja jaettiin kaupungin torilla.
Joulutempaus piparkakkuineen oli saajilleen yllätys. Tapahtuman tavoitteena on levittää hyvää joulumieltä. Tämä myös onnistui. Twitterissä monet piparipussin saaneet jakoivat iloaan #joulurauhaa hästägillä, joka löytyi piparipussista. Asemilla vapaaehtoiset ja seurakuntien työntekijät saivat kiitokseksi hymyn.

Tapiolan metroasemalla piparkakkuja jakoi perhetyöntekijä Kristiina Larjava.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Helsingin seurakunnat jakoivat aamuliikenteessä 10 000 heijastinta ja toivottivat ihmisille joulurauhaa
AjankohtaistaEspoossa jaettiin tuhansia piparkakkupusseja.

