Seurakunta ja kukkakauppa toimittavat iloa kotiovelle Leppävaarassa
Kukka on hyvä tapa muistuttaa, että on ajatellut toista, vaikka tapaamaan ei pääse.
Toisten tapaaminen kasvotusten on nyt vaikeaa, mutta ihmisillä on silti tarve ilahduttaa toisiaan ja kertoa, että hän on ollut ajatuksissa. Leppävaaran seurakunta ja Leppävaaran kukka aloittivat maanantaina 27. huhtikuuta yhteistyön kukkakuljetusten merkeissä.
– Idea lähti ihan Leppävaaran kukan asiakkailta, jotka olivat pohtineet, miten voi ilahduttaa tuttavia ja saada kukat perille. Sitten kukkakauppias soitti meille, kertoo Leppävaaran seurakunnan diakoni Noora Rajala.
Homma toimii niin, että asiakas voi ostaa yhdeksän euron hintaisen tulilatvan myymälästä tai verkkokaupasta ihmiselle, joka asuu Leppävaaran seurakunnan alueella. Seurakunta toimittaa kukan perille. Kukkakauppa lahjoittaa tuotosta 10 prosenttia Yhteisvastuukeräykseen.
– Kukkakauppa pakkaa kukat valmiiksi ja seurakunnan puolesta tulee mukaan kortti, jossa on seurakunnan yhteystiedot ja muistutus siitä, että täällä ollaan, Rajala kertoo.
Ensimmäisenä päivänä kukkalähetin tehtävää pääsivät kokeilemaan diakoni Noora Rajala ja pappi Timo Salo, jotka toimittivat perille kymmenen kukkaa.
– Vastaanotto oli tosi positiivinen. Monille ikäihmisille, varsinkin leskille ja omaishoitajille, tämä aika on aika rankkaa. Kyllä siinä taisi muutama ilonkyynelkin vilahtaa. Oli kiva edes vähän ovenraosta nähdä ihmisiä, Noora Rajala sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Espoon kaupunki ottaa aiempaa isomman roolin ruoka-avussa – yhteistyössä mukana järjestöt, seurakunnat, kaupat ja tukkuliike
AjankohtaistaEspoon viidelle alueelle tulee omat jakopisteet, joista ruoka noudetaan tai kuljetetaan. Toiminta käynnistyy toden teolla pääsiäisen jälkeen.