Espoon kaupunki ottaa aiempaa isomman roolin ruoka-avussa – yhteistyössä mukana järjestöt, seurakunnat, kaupat ja tukkuliike
Leppävaaran kirkko on yksi keskuksista, joissa ruoka-apua varastoidaan.

Leppävaaran kirkko on yksi keskuksista, joissa ruoka-apua varastoidaan.

Espoon kaupunki ottaa aiempaa isomman roolin ruoka-avussa – yhteistyössä mukana järjestöt, seurakunnat, kaupat ja tukkuliike

Espoon viidelle alueelle tulee omat jakopisteet, joista ruoka noudetaan tai kuljetetaan. Toiminta käynnistyy toden teolla pääsiäisen jälkeen.

Espoossa ruoka-avusta isoimman roolin ovat tähän mennessä kantaneet järjestöt ja yhdistykset, kuten Manna-apu, Hyvä Arki ja Ankkuri. Luterilaisista seurakunnista aktiivisin on ollut Espoonlahden seurakunta.

Koronaepidemia muuttaa ruoka-apua Espoossa niin, että kaupunki ottaa siinä aiempaa suuremman roolin. Kaupunki on kartoittanut nopealla aikataululla mahdollisia ruokakassien jakelupisteitä ympäri Espoota ja lähtenyt koordinoimaan hätäruokakassien jakelua järjestöjen ja seurakuntien kanssa.

– Järjestöt ovat uudessa tilanteessa joutuneet muuttamaan tai jopa sulkemaan toimintojaan ja niillä on pulaa vapaaehtoisista. Kaupungilla sen sijaan on resurssipankissaan esimerkiksi kirjastojen ja sivistystoimen henkilöstöä, jota voidaan ottaa mukaan ruoka-apuun, Espoon kaupungin aikuisten sosiaalipalveluiden päällikkö Tapio Nieminen kertoo.

Hänen mukaansa kaupunki on viime viikkoina valmistellut ruoka-apua yhteistyökumppaneidensa kanssa. Järjestöillä on jo entuudestaan hyvät suhteet kauppoihin. Kaupungin kautta mukaan on nyt saatu myös tukkuliike. Niinpä hätäruokakasseihin on saatavilla riittävästi hävikkiruokaa.

Kaupunki on hakenut myös paikkoja, joihin voidaan perustaa ruoka-apukeskuksia. Niistä voisivat sovittuna aikana noutaa ruokaa ne hätäapua tarvitsevat, jotka ovat kassin tilanneet ja voivat joko itse tulla tai laittaa ystävän kassinsa noutamaan. Jos on karanteenissa tai sairas, ruokakassi voidaan tuoda myös kotiovelle.

Ruoka-apukeskus tulee esimerkiksi Laajalahden koululle ja seurakunnista ainakin Leppävaaran kirkolle, jossa on sopiva keittiö ja kylmätilat. Espoonlahden seurakunta jatkaa omaa ruoka-apuaan kuten tähänkin asti.

– Olemme mielellämme tässä mukana ja annamme tiloja kaupungin käyttöön ruokatarvikkeiden varastointiin, pakkaamiseen ja kuljetukseen. Jos käy noutamassa kassin sovittuna aikana kirkolta, kirkkosalissa voi halutessaan myös hetken hiljentyä, kunhan noudattaa turvavälejä ja muita epidemiaan liittyviä ohjeita, Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo sanoo.

Espoon seurakuntayhtymän diakonian asiantuntijan Lilli Snellmanin mukaan kaikista seurakunnista on nimetty yhdyshenkilö ruoka-avun organisointiin kaupungin ja ruoka-apujärjestöjen kanssa.

Hätäruokakassien kotiinkuljetuksesta huolehtivat kaupungin työntekijät ja tarvittaessa myös seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset. Koska toiminta alkaa täydessä laajuudessa vasta pääsiäisen jälkeen, toimintamallit voivat muuttua tarpeen mukaan.

–  Meillä on sellainen iso visio, että työtä tehdään eri toimijoiden kanssa yhdessä ja yritetään auttaa niitä espoolaisia, jotka tarvitsevat apua. Puhallamme yhteen hiileen, Tapio Nieminen sanoo.

Hänen mukaansa Espoossa on runsaasti ikäihmisiä ja muita riskiryhmiin kuuluvia, joilla ei ole lähipiirissään auttavia käsiä ja rahat vähissä. Samoin löytyy esimerkiksi perheitä, joiden lasten ruokatarvetta ei koulusta saatava eväskassi täytä ja joiden omat rahat eivät tahdo nyt elämiseen riittää.

Täältä saa apua

Lapsiperheiden ja aikuisten ruoka-apua saa nyt kaupungin perustamasta numerosta. Apu on tarkoitettu akuuttiin ja yllättävään tarpeeseen ensisijaisesti koronan vuoksi karanteenissa oleville ja riskiryhmäläisille, p. 09 816 22040 arkisin klo 8–11.

Tämän lisäksi Seniorineuvonta Nestori tarjoaa Espoossa neuvontaa ja etsii ratkaisuja arjen asioihin, kuten välttämättömien ruokaostosten tekoon, jos ne eivät ikäihmisten oman tukiverkon avulla onnistu, p. 09 816 33 333 ma–pe klo 8–16.

Tietoa ruoka-avusta löytyy myös ruoka-apu.fi -sivustolta.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi